Perintövero-hölmöilyt

Suunnitelma perheyritysten vapauttamiseksi kokonaan perintöverosta on myös perustuslakiin kirjatun kansalaisten yhdenvertaisen kohtelun periaatetta vastaan. Perhe- ja jäämistöoikeuden asiantuntija, professori Urpo Kangas pitää suunnitelmia kelvottomina.

- Kaikkein onnettomimmassa asemassa ovat sellaiset pienten työläisten, palkkatyöläisten ja toimihenkilöiden lapset, joiden vanhemmat eivät ole harjoittaneet yritystoimintaa. Verorälssiin tulevat kuulumaan talonpoikien pojat ja suuryritysten perilliset. Tämä on sukupuoltenkin kannalta epätasa-arvoinen. Kun isä lahjoittaa maatilan pojalleen, tyttäret maksavat täyden perintöveron isän kaupunkiomaisuudesta, Kangas sanoo.
2226
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Suomessa verokohtelu ei ole oikeudenmukaista eikä perustu veronmaksajan maksukykyyn nytkään. Yhä epäoikeudenmukaisemmaksi verokohtelu käy, mikäli hallitus saa toteuttaa omien intressiryhmiensä toiveita (lue Kokoomus ja Keskusta).

Sijoitusvoitojen vero on alhaista tai 0-verotus jo nhyt. Varallisuusvero Suomen rikkaimmilta omistajilta on kokonaan poistettu. Omistajat eivät maksa paljoakaan veroa myyntivoitoistaan.

Verotus suosii siis kaikkein rikkaimpia. Köyhät maksavat veron jokaikisestä ankaralla työllä saamastaan eurosta vieläpä niin, että eläkeläiset maksavat enemmän veroa kuin palkansaajat.

Suomalaisten ostovoima kuuluu Euroopan maiden alhaisimpiin mm. tiukan verotuksen vuoksi.
Edes USA:ssa ei ole kaikkein rikkaimmilta poistettu sekä varallisuus- että perintöveroa. Kaikkein rikkaimpien 0-verotus Suomessa tietäisi pysyvän köyhän alaluokan syntymistä rikkaiden sen sijaan rikastuessa sukupolvien saatossa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


taukki-- kirjoitti:

Suunnitelma perheyritysten vapauttamiseksi kokonaan perintöverosta on myös perustuslakiin kirjatun kansalaisten yhdenvertaisen kohtelun periaatetta vastaan. Perhe- ja jäämistöoikeuden asiantuntija, professori Urpo Kangas pitää suunnitelmia kelvottomina.

- Kaikkein onnettomimmassa asemassa ovat sellaiset pienten työläisten, palkkatyöläisten ja toimihenkilöiden lapset, joiden vanhemmat eivät ole harjoittaneet yritystoimintaa. Verorälssiin tulevat kuulumaan talonpoikien pojat ja suuryritysten perilliset. Tämä on sukupuoltenkin kannalta epätasa-arvoinen. Kun isä lahjoittaa maatilan pojalleen, tyttäret maksavat täyden perintöveron isän kaupunkiomaisuudesta, Kangas sanoo.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu