hankala käyttää ? Pysyykö paikoillaan ?
Rintaproteesi
11
7059
Vastaukset
- syöpääntynyt
takana kohta 3,5 v. Tuossa yhtenä aamuna ajattelinkin pukeutuessani, että nopeastihan tähän proteesiin onkin tottunut, kun aamuisin ei sapeta tuo irtokappale lainkaan, vauhdissakin se on pysynyt luotettavasti mukana tarkoituksenmukaisilla taskullisilla proteesiliiveillä.
Painavaltahan se joskus tuntuu, kun koko proteesin paino on niissä olkaimissa, kun oma rinta on kiinni kropassa. Mutta "kuolemaa pahempi tämä ei ole" - isorintainen
ja minulla on yksi liivimalli ( sellainen avonaisempi) jonka kanssa tuntuu, että kumartuessani alaspäin proteesi saattaisi pullahtaa ulos...
- sattui niin
että kumartuessani kaupassa ottamaan alahyllyltä jotain, toinen tissi tippui lattialle. Ei silloin naurattanut, mutta jälkeenpäin sitäkin enemmän.
- proteesi 2 v
Proteesin kanssa eläminen on onneksi väliaikaista. Minulla oli se kaksi vuotta ja en tottunut siihen koko aikana. Suorastaan inhosin sitä! Minulle tehtiin 4 kk sitten uusi rinta LD-kielekkeestä ja olen todella tyytyväinen. Oli esim. ihanaa laittaa entiset tavalliset bikinit rannalle :) Mutta täsmennän että ei kaikki tietenkään halua leikkausta. Se on niin yksilöllistä. Toisia ei vaivaa proteesin kanssa eläminen. Minua vaivasi, sairastettu, takana päin oleva syöpä muistutti joka aamu kun laitoin sen liiveihin. Tämä korjausleikkaus oli kuin päätös sille rintasyöpäprosessille. Nyt se on ohi. Olihan sitä tosi kipeä leikkauksen jälkeen mutta nyt jo elän täysin normaalia elämää. Käytän kättä niinkuin ennenkin, käyn jumpassa, spinningissä, fyysisesti raskas työ jne. Suosittelen jos ken miettii leikkausta :)
- Rintaproteesi
Jouduitko olemaan jonossa 2 vuotta korjausleikkaukseen? Huomaako ero toiseen rintaan?
Minulla mietinnässä korjausleikkaus. - väliaikaista
Rintaproteesi kirjoitti:
Jouduitko olemaan jonossa 2 vuotta korjausleikkaukseen? Huomaako ero toiseen rintaan?
Minulla mietinnässä korjausleikkaus.Jonotin 1 v ja 3 kk kunnes pääsin plastikkakirurgin vastaanotolle ja sitten siitä 3 kk:n kuluttua oli korjausleikkaus. Eli tuli just täyteen 2 vuotta rintasyöpäleikkauksesta kun pääsin siihen. Onkologi laittoi minut heti hoitojen jälkeisessä kontrollissa jonoon tai siis teki konsultaatiopyynnön plast.kirurgille. Rinta on yllättävän oikean näköinen. Toista rintaa kohotettiin ja hieman pienennettiin samassa operaatiossa. Ovat nyt samalla tasolla ja täysin saman kokoiset. Nänni tehdään nyt parin kk kuluttua ja tatuointi sitten myöhemmin. Onhan ne arvet tietysti melko näkyvät vielä mutta vaalenevathan nekin ajan kanssa. Pidän arpien päällä mepiform-arpienhoitoteippiä. Selän arpi vielä kiristää jonkin verran mutta venyttelen ahkerasti, eiköhän se siitä vetristy ajan kanssa. Mutta se on pientä kun olen nyt Kokonainen! Pystyn jo nukkumaan leikatun puolen kyljellä. Muistutan vielä että leikkaus ja siitä toipuminen on rankka mutta kyl se kannattaa kun saa naiseutensa takaisin :)
- Miten sinulla
väliaikaista kirjoitti:
Jonotin 1 v ja 3 kk kunnes pääsin plastikkakirurgin vastaanotolle ja sitten siitä 3 kk:n kuluttua oli korjausleikkaus. Eli tuli just täyteen 2 vuotta rintasyöpäleikkauksesta kun pääsin siihen. Onkologi laittoi minut heti hoitojen jälkeisessä kontrollissa jonoon tai siis teki konsultaatiopyynnön plast.kirurgille. Rinta on yllättävän oikean näköinen. Toista rintaa kohotettiin ja hieman pienennettiin samassa operaatiossa. Ovat nyt samalla tasolla ja täysin saman kokoiset. Nänni tehdään nyt parin kk kuluttua ja tatuointi sitten myöhemmin. Onhan ne arvet tietysti melko näkyvät vielä mutta vaalenevathan nekin ajan kanssa. Pidän arpien päällä mepiform-arpienhoitoteippiä. Selän arpi vielä kiristää jonkin verran mutta venyttelen ahkerasti, eiköhän se siitä vetristy ajan kanssa. Mutta se on pientä kun olen nyt Kokonainen! Pystyn jo nukkumaan leikatun puolen kyljellä. Muistutan vielä että leikkaus ja siitä toipuminen on rankka mutta kyl se kannattaa kun saa naiseutensa takaisin :)
Vielä kysyisin, oliko sinulla millaiset hoidot rintaleikkauksen jälkeen, ja onko vielä mitään hoitoja/kuureja. Tuliko rinta ihan omasta selälihaksesta vai laitettiinko silikonia. Kauanko leikkaus kesti ja onko leikkauksen jälkeen ollut mitään "komplikaatiota". Minulla rinta leikattu huhtikuussa 07, ja nyt sitten olen miettinyt korjausleikkausta, vaikka olekin jo viiskymppinen.
- väliaikaista
Miten sinulla kirjoitti:
Vielä kysyisin, oliko sinulla millaiset hoidot rintaleikkauksen jälkeen, ja onko vielä mitään hoitoja/kuureja. Tuliko rinta ihan omasta selälihaksesta vai laitettiinko silikonia. Kauanko leikkaus kesti ja onko leikkauksen jälkeen ollut mitään "komplikaatiota". Minulla rinta leikattu huhtikuussa 07, ja nyt sitten olen miettinyt korjausleikkausta, vaikka olekin jo viiskymppinen.
Sain sytostaatti- ja sädehoidot molemmat. Kun viimeiset sädehoidot oli heinäkuussa -05 elokuussa laitettiin jonoon. LD-kieleke ei yksinään riittänyt vaan siihen laitettiin lisäksi pieni silikoni. Komplikaatioita varsinaisia minulla ei onneksi ollut paitsi selän puolelta lihaksen ottokohta eritti punktioita vaativaa kudosnestettä peräti 5 viikkoa. Toisaalta se ei ole komplikaatio vaan luonnollinen reaktio kun siinä oli se tyhjä kohta ennen kuin kasvoi kiinni. Kuulemma ihan tavallista LD-kielekeleikkauksen jälkeen. Mutta mulle ei kylläkään kerrottu sellaisesta etukäteen. Mutta se on takana päin ja kaiken kaikkiaan olen toipunut siitä erittäin hyvin. Saattaahan olla että sinulle tehdäänkin se mahasta, tiedät sitten kun käyt plastikkakirurgin arvioitavana. Ja iästä vielä, käsittäisin että 60 v on ikäraja näihin operaatioihin. En tiedä. Minä olen 42.v. Vaikka tuntuu niin hullulta, naiseus ei ole iästä kiinni. Mutta verenkierron säilyminen uudessa rinnassa on se pointti, ehkä siihen se ikä vaikuttaa :)
- Anonyymi
Liimautuva-rintaproteesi on aivan ylivertainen, pysyy kiinni ihossa, vaikka vaihtaisit liivit.
Lämmettyään ne tuntuvat melkein omilta rinnoilta, vain tunto puuttuu.
Entistä rintaa on vielä vähän jäljellä, niin kuorikko toimii hyvin.
Olen unohtanut jopa yöksi ja nukkunut ilman liivejä, pelkässä yöpaidassa, pysyneet ihossa kiinni.- Anonyymi
Kiva, kun kohdallasi on asiat sujunut hyvin.
- Anonyymi
Itseltä leikattiin koko rinta pois (vasen) ja proteesin olen tottunut hyvin. Leikkaus oli 10.11.2021 ja siitä n 5 vkoa myöhemmin sain proteesin. Hyvillä mielin palasin töihin heti joulun jälkeen. Aromataasinestäjät miedoimmasta päästä sain hoidoksi. Mielenkiinnolla odotan sitä hetkeä, kun rintaa korjataan. Olen positiivisella mielellä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.673788Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j883169Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin962421Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.151649Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä
Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m701408- 981280
Varusmiehen kuolema
Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä421208- 501021
Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?11021Huippu, kaupunki ostaa hotellin
Hyvä juttu meillä on oma hotelli iloitsi Pirtihirmukin. Nyt vaan rekryt päälle ja uusi henkilökunta. Tarvitaan tekijöitä561020