Kilppari, kilppari, kilppari, keksikää jo muuta

Nyt kyllä alkaa ärsyttää ainainen valitus kilpirauhasen vajaatoiminnasta eli hypotyreoosista. Olen lopen kyllästynyt lukemaan näitä itsesäälin ryydittämiä kirjoituksia tyyliin "olisin niin onnellinen, kun saisin kilpirauhasenvajaatoimintani kuntoon"

Kilpirauhasenvajaatoimintaa on turha jatkuvasti syyttää ylipainon ylläpitäjäksi. Se ei pidä nimittäin paikkansa. Vaihtakaa lääkäriä, jos nykyinen ei osaa vekslata teille oikeaa annosta Thyroxinia. Otetaan pari verikoetta, niiden perusteella lääkitys, otetaan uudestaan verikokeet, jos vielä vajaatoiminnan puolella, lisätään hiljalleen lääkitystä jne.

Tuntuu, että tällä palstalla kaikki vajiksesta kärsivät saavat vääränlaistahoitoa, tai sitten kuvittelevat, että nyt ei sitten enää koskaan laihdu, kun on tämä vaiva.

Uskokaa nyt, hyvät ihmiset, kun lääkitys on kohdallaan, elämä jatkuu samanlaisena kuin ennenkin. Hypotyreoosi ei ole kuolemansairaus, vaan siihen on olemassa tehokas hoito.

Itselläni on sama vaiva ollut jo monia vuosia, ja kaikki kunnossa. Kilppariarvot testataan kerran, kaksi vuodessa, ja hyvin menee. Ylipainoa on, mutta se ei ole kilpparin syytä, vaan käsi vie välillä herkkuja suuhun. Tulkaa pois sieltä itsesäälistänne, sillä ei pitkälle pötkitä!
7751
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ainuttakaan viestiä ei ole pakko lukea, itseasiassa tietokoneen voi pitää suljettuna, ja järkevintähän on varmaan olla ostamattakkaan koko kapinetta, ellet tarvitse sitä asialliseen käyttöön luonnollisesti ;)
Jätä kaikki muu lukematta niin olet onnellinen, siitä tulikin mieleen että oikein ihanaa kesää sinulle, kuin myös kaikille jotka sortuu tämänkin lukemaan, vitsi :-)

Äänestä
  • Mikäpä kirjoituksessani sai aikaan noin kipakan vastaanoton? Ettei vain itselläsi olisi hypotyreoosia, jota on helppo syyttää, että kilot ei putoa. Itseä kun on niin helppo huijata.

    Tällä palstalla on kaikilla, huom.KAIKILLA, oikeus ilmaista mielipiteensä, niin myös minulla. Jos kirjoitukseni ärsytti sinua noin kovin, olisit sivuuttanut sen huomiotta.

    Äänestä

  • Nami. kirjoitti:

    Mikäpä kirjoituksessani sai aikaan noin kipakan vastaanoton? Ettei vain itselläsi olisi hypotyreoosia, jota on helppo syyttää, että kilot ei putoa. Itseä kun on niin helppo huijata.

    Tällä palstalla on kaikilla, huom.KAIKILLA, oikeus ilmaista mielipiteensä, niin myös minulla. Jos kirjoitukseni ärsytti sinua noin kovin, olisit sivuuttanut sen huomiotta.

    Minä kirjoitin sen kannanoton siksi kun mua ärsyttää suunnattomasti ihmisten syyllistäminen aiheetta, tuntematta jokaisen omaa elämäntarinaa, mutta tottahan se on että sorruin tavallaan syyllistämään sua vaikken tiedä minkä takia sun on tehtävä sitä...mä en tunne kilpirauhastoiminnasta mitään joten keskustelkaa te jotka siitä tiedätte tai kärsitte/podette .Annetaan nyt tilaa asianosaisile, mutta älä säkään sorru aiheettomaan kirjoitteluun, ei se ketään auta, ei edes sua ;-)

    Äänestä

Ja mua kanssa ärsyttää ihan h...sti tuollainen kilpirauhassairaan asiantuntemattomuus! Ole onnellinen, jos sinun sairautesi on saatu Thyroksinilla tasapainoon, mutta älä moiti toisia, joilla näin ei ole. Sinä et ole kilpirauhaspotilaan prototyyppi!

Kilpirauhasen alitoiminta on usein alidiagnosoitu ja alihoidettu sairaus. Jos luet keskusteluja kilpirauhaspalstalta, huomaat, että monet lääkärit hoitavat potilaitaan tuijottaen sokeasti labra-arvoihin huomioimatta tämän oireita. Monet lisäksi käyttävät tulosten arvioinnissa vanhentuneita viitearvoja.

Kilpirauhasen alitoimintaan käytettävä korvaushoitolääke Thyroxin sisältää vain yhtä terveen rauhasen erittämistä yhdeksästä hormonista eli T4:sta. Siitä elimistö muuttaa osan muiksi hormoneiksi kuten T3:ksi, joka on erittäin tärkeä hormoni! Se vaikuttaa aivojen välittäjäaineiden syntymiseen ja sitä kautta esimerkiksi vireystilaan, muistiin, unenlaatuun, masennukseen, aktiivisuuteen jne. Masentuneena ja aloitekyvyttömänä on paljon vaikeampi lähteä lenkille ja liikkua kuin jos asiat olisivat toisin. Liikkumattomuus lisää alitoiminna oireita entisestään.

Se, miten ihmisillä tämä T4 > T3 muunto onnistuu, on yksilöllistä. Normaalisti lääkärit otattavat vain TSH ja T4V-kokeet ja annostelevat Thyroksinia vain niiden mukaan.

Itse olen kärsinyt sairaudesta yli 30 vuotta eikä tyroksiini ole koskaan saanut minulta kaikkia oireita pois. Vuosien varrella olen ollut eri lääkäreillä ja vointini on ollut erilainen. Valitettavasti vasta nyt minulla on lääkäri, joka ottaa potilaan oireet huomioon Thyroxin-annostusta määrittäessään ja otattaa myös T3V-kokeen. Lääkitystäni on nostettu niin, että T4V on labra-arvoissa vähän ylitoiminnan puolella. Minulla ei kuitenkaan ole ylitoiminnan oireita ja voin aivan mielettömän paljon paremmin kuin ennen lääkityksen nostoa. Pidä tämä mielessä, sillä ainakin jos sairastat kilpparin autoimmuunitulehdusta, lääkitystä pitää nostaa vuosien varrella.

Ylipainoisuus on kilpirauhasen alitoiminnan oireista kaikkein vähiten vaivaava ongelma enkä heittäydy sen johdosta marttyyriksi. On minulla lisäksi lihavat perintätekijätkin, tosin monilla heistäkin on kilpirauhassairaus. Kilpirauhasen alitoiminta ja huonot geenit tarkoittaa minulle vain sitä, että minun on taisteltava lihomista vastaan hautaan saakka paljon kovemmin kuin nk. normaalit kanssaihmiset. Siinä taistelussa kaipaisin mieluummin kannustusta kuin väheksyntää, jota kirjoituksesi edustaa.

Äänestä
  • Olen pahoillani, jos loukkasin sinua kirjoituksellani, se ei ollut tarkoitus. Kirjoitin, että kannattaa vaihtaa lääkäriä, jos tämänhetkinen lääkäri ei ole oikein asioista perillä. Kilpirauhassairaudet kuuluvat endogrinologian alaan, ja hyvä sisätautilääkäri kyllä kuuntelee myös potilasta, ei tuijota vain labra-arvoja.

    Thyroxin on se tärkein hormoni, jota kilpirauhanen erittää. Siitä lähtee "ketju" elintärkeitä toimintoja, jotta ihminen pysyisi tarmokkaana ja jaksaisi hoitaa päivän työnsä. Totta on, että thyroxinin puute vaikuttaa koko elimistöön, mielenterveydestä lähtien.

    Jos thyroxinia ei ole tarpeeksi tai ollenkaan, se johtaa kuolemaan. Muta hypotyreoosi on hyvin hoidettavissa oleva sairaus, joten kun arvot ovat kohdallaan, voi viettää täysin normaalia elämää.

    Puhu ihmeessä lääkärillesi, jos tunnet, että lääkityksesi ei ole kohdallaan. Se on ainoa tapa, jolla voit saada äänesi kuuluviin. Thyroxinia ei kuitenkan voida noustaa niin paljon, että se olisi jo hypetyreoosin puolella, sillä se on kilpirauhasensairaus siinä kuin hypotyreoosikin ja aiheuttaa monenmoisia oireita.

    Minulla oli ensin hypertyreoosi, joka vuosien mittaan kääntyi hypotyreoosiksi. Hypertyreoottisena oli kuin vieteriukko, koko ajan menossa, laihduin ja aina uutta tekemistä keksimässä. Hiki valui, sydän hakkasi, suutuin helposti, oli univaikeuksia, kävelin vielä lokakuussa kesävaatteissa, koska hypertyreoosi vaikuttaa juuri päinvastaisella tavalla kuin hypotyreoosi, eli nostaa kehon lämpötilaa.

    Äänestä

  • Nami. kirjoitti:

    Olen pahoillani, jos loukkasin sinua kirjoituksellani, se ei ollut tarkoitus. Kirjoitin, että kannattaa vaihtaa lääkäriä, jos tämänhetkinen lääkäri ei ole oikein asioista perillä. Kilpirauhassairaudet kuuluvat endogrinologian alaan, ja hyvä sisätautilääkäri kyllä kuuntelee myös potilasta, ei tuijota vain labra-arvoja.

    Thyroxin on se tärkein hormoni, jota kilpirauhanen erittää. Siitä lähtee "ketju" elintärkeitä toimintoja, jotta ihminen pysyisi tarmokkaana ja jaksaisi hoitaa päivän työnsä. Totta on, että thyroxinin puute vaikuttaa koko elimistöön, mielenterveydestä lähtien.

    Jos thyroxinia ei ole tarpeeksi tai ollenkaan, se johtaa kuolemaan. Muta hypotyreoosi on hyvin hoidettavissa oleva sairaus, joten kun arvot ovat kohdallaan, voi viettää täysin normaalia elämää.

    Puhu ihmeessä lääkärillesi, jos tunnet, että lääkityksesi ei ole kohdallaan. Se on ainoa tapa, jolla voit saada äänesi kuuluviin. Thyroxinia ei kuitenkan voida noustaa niin paljon, että se olisi jo hypetyreoosin puolella, sillä se on kilpirauhasensairaus siinä kuin hypotyreoosikin ja aiheuttaa monenmoisia oireita.

    Minulla oli ensin hypertyreoosi, joka vuosien mittaan kääntyi hypotyreoosiksi. Hypertyreoottisena oli kuin vieteriukko, koko ajan menossa, laihduin ja aina uutta tekemistä keksimässä. Hiki valui, sydän hakkasi, suutuin helposti, oli univaikeuksia, kävelin vielä lokakuussa kesävaatteissa, koska hypertyreoosi vaikuttaa juuri päinvastaisella tavalla kuin hypotyreoosi, eli nostaa kehon lämpötilaa.

    Jos minun lääkitykseni pidetään sillä tasolla, että T4 on viitearvon sisällä, en todellakaan voi hyvin. Olen silloin kuin unilääkityksen alainen 24h/vrk. Siihen verrattuna joku liikakilo ei paina vaakakupissani tuon taivaallista.

    Vaikka T4 oli minulla viime kontrollissa yli viitearvon, osoitti T3 yhdessä ylitoiminnan oireiden puuttumisen kanssa, että minulla ei ole ylitoimintaa. (Varoiksi syön tosin D-kalkkia ehkäistäkseni osteoporoosia, mitä ylitoiminta aiheuttaa.) Minä voin nyt hyvin, mutta monet kohtalotoverimme ympäri laajaa maatamme ovat nuorten kokemattomien ja usein vaihtuvien terveyskeskuslääkärien varassa. Moni kärsii lääkittynäkin vajisoireista, koska lääkäri ei uskalla määrätä edes kokeeksi suurempaa annosta tuijottamalla vain TSH ja/tai T4V-labra-arvoihin.

    Äänestä

Joo, kunpa kaikilla menisikin noin onnellisesti! On sellaisiakin, joilla on ollut vaivoja vuosikausia tajuamatta, että on oikeasti sairas. On vain masentanut, väsyttänyt ja lääkärikin sanonut vain luulotautiseksi, vaikka paino hilautuu ylös ja hiukset putoavat päästä. Tai kuten minulla, kun koko rauhanen poistettiin ja kroppa heitti häränpyllyä. Silloin ei paljon dieetit auttaneet, kun oma tyroksiinintuotanto loppui kuin seinään ja paino nousi nopeasti kymmeniä kiloja!

Helpompaa on varmasti sellaisella, jolla sairaus on todettu varhain, eikä vajaatoiminta ole päässyt pahaksi. Kannattaa kuitenkin muistaa, että jokaisen sairaus on omanlaisensa, eikä kaikilla mene jutut samalla tavalla!

Onni tässä on se, että sitten kun tyroksiinihoito alkaa puremaan ja elimistö palautuu hiljalleen normaaliksi, niin painon kanssa ei ole enää niin hankalaa, vaan sitä saa peräti putoamaan. Minulta lähtee noin kilo kuukaudessa suht normaalilla, terveellisellä elämisellä...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nami. kirjoitti:

Nyt kyllä alkaa ärsyttää ainainen valitus kilpirauhasen vajaatoiminnasta eli hypotyreoosista. Olen lopen kyllästynyt lukemaan näitä itsesäälin ryydittämiä kirjoituksia tyyliin "olisin niin onnellinen, kun saisin kilpirauhasenvajaatoimintani kuntoon"

Kilpirauhasenvajaatoimintaa on turha jatkuvasti syyttää ylipainon ylläpitäjäksi. Se ei pidä nimittäin paikkansa. Vaihtakaa lääkäriä, jos nykyinen ei osaa vekslata teille oikeaa annosta Thyroxinia. Otetaan pari verikoetta, niiden perusteella lääkitys, otetaan uudestaan verikokeet, jos vielä vajaatoiminnan puolella, lisätään hiljalleen lääkitystä jne.

Tuntuu, että tällä palstalla kaikki vajiksesta kärsivät saavat vääränlaistahoitoa, tai sitten kuvittelevat, että nyt ei sitten enää koskaan laihdu, kun on tämä vaiva.

Uskokaa nyt, hyvät ihmiset, kun lääkitys on kohdallaan, elämä jatkuu samanlaisena kuin ennenkin. Hypotyreoosi ei ole kuolemansairaus, vaan siihen on olemassa tehokas hoito.

Itselläni on sama vaiva ollut jo monia vuosia, ja kaikki kunnossa. Kilppariarvot testataan kerran, kaksi vuodessa, ja hyvin menee. Ylipainoa on, mutta se ei ole kilpparin syytä, vaan käsi vie välillä herkkuja suuhun. Tulkaa pois sieltä itsesäälistänne, sillä ei pitkälle pötkitä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu