Kotikoneen tietoturva ongelma!

Latailin pari päivää sitten GP tabulatuureja osoitteesta josta niitä aina ennenkin olen ongelmitta ladnnut. Tällä kertaa F-secure antoi ilmoituksen viruksesta, jonka poistin kiinnittämättä siihen sen suurenpaa huomiota. Lähes välittömäst tämän jälkeen F-secure ilmoitti 3:sta uudesta viruksesta, jotka poistin myös ja poistuin nopeasti sivulta. Tässä vaiheessa koneeni oli hidastunut jo huomattavasti ja ilmoitettuaan vielä yhdestä viruksesta F-secure kehoitti käynnistämään koneen uudestaan. Sen tehtyäni katkaisin nettiyhteyden (varmaankin turhaa, mutta koin sen oman mielenrauhani kannalta tarpeelliseksi) ja skannasin koneeni f-secure:lla Ad-Awarella jaa windows Defenderillä. F-secure löysi taas muutaman pahiksen ja ajattelin ongelman olevan ratkaistu. Kuitenkin koneeni jumittaa ja f-secure löytää jatkuvasti uusia viruksia. Kirjauduttuani koneelle internet explorer avautuu itsestään vain ilmoittaakseen palvelin virheestä. Myöskään ponnahdusikkunoiden esto ei näyttäisi toimivan. Omat vähäiset kykyni ja tetoni eivät näyttäisi riittävän ratkaisemaan tätä ongelmaa, joten päätin kääntyä täällä kokeneempien puoleen. Kiitän jo pelkästä vaivannäöstä, jonka näit lukiessasi tämän viestin, mutta toivoisin jonkun kertovan mistä nämä ongelmat johtuvat ja etenkn mitä niille olisi tehtävissä.
84219
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Taitaapi örkki luuhata järjestelmänpalautuskansiossa.


Lataa SDFix by AndyManchesta ja tallenna se
työpöydällesi.
http://downloads.andymanchesta.com/RemovalTools/SDFix.zip

Käynnistä koneesi vikasietotilaan ja valitse tavallinen käyttäjätilisi:[list][*]Käynnistä tietokone
[*]Kun kuulet koneen piippaavan, paina F8, kuitenkin ennen Windowsin logon esiintuloa
[*]Seuraavaksi pitäisi ilmestyä valikko
[*]Valitse valikosta vikasietotila.

[*] Kun vikasietotilassa, pura tiedoston SDFix.zip sisältö (SDFix.exe) työpöydälle. Tuplakilikkaa työpöydälle ilmestynyttä sdfix.exe tiedostoa. Tiedosto purkaantuu ja asentaa itsensä siihen levyasemaan, minne on käyttöjärjestelmä on asennettu ja juureen ilmestyy kansio SDFix, ESIM C:\SDFix
[*] Avaa SDFix-kansio ja tuplaklikkaa tiedostoa RunThis.bat käynnistääksesi ohjelman.
[*] Paina Y käynnistääksesi skriptin.
[*] Työkalu puhdistaa troijalaisen palvelut ja tekee myös joitakin korjauksia rekisteriin. Lopuksi se pyytää käynnistämään koneen uudelleen, "Press any key to Reboot".
[*] Paina mitä tahansa näppäintä ja kone käynnistyy uudelleen.
[*] Käynnistyminen kestää normaalia kauemmin sillä SDFix puhdistaa konetta.
[*] Kun kone on käynnistynyt ja työpöytä latautunut, SDFix kertoo että puhdistus on suoritettu, "Finished".
[*] Paina sitten mitä tahansa näppäintä sulkeaksesi skriptin ja ladataksesi pikakuvakkeet työpöydälle.
[*] Lopuksi avaa SDFix kansio (työpöydällä) ja kopioi & liitä tiedoston Report.txt sisältö viestiketjuusi.

Äänestä
  • Kiitos, varmasti auttaisi, mutta homma kaatui jo tuohon "Käynnistä koneesi vikasietotilaan". Kun ei taidot riitä... muuten luulen ymmärtäväni kaiken muun

    Äänestä

  • J4LpP3 kirjoitti:

    Kiitos, varmasti auttaisi, mutta homma kaatui jo tuohon "Käynnistä koneesi vikasietotilaan". Kun ei taidot riitä... muuten luulen ymmärtäväni kaiken muun

    sammuta ja käynnistä
    käynnistyksen yhteydessä hakkaa F8 nappia
    valitse nuolinäppäimellä vikasietotila
    paina enter ja enter
    valitse käyttäjä tilisi ja taas pikkunen ikkuna paina ok

    jossakin koneissa pitää naputella F5

    Äänestä

  • .......... kirjoitti:

    sammuta ja käynnistä
    käynnistyksen yhteydessä hakkaa F8 nappia
    valitse nuolinäppäimellä vikasietotila
    paina enter ja enter
    valitse käyttäjä tilisi ja taas pikkunen ikkuna paina ok

    jossakin koneissa pitää naputella F5

    SDFix: Version 1.86

    Run by Jalppe - ti 05.06.2007 - 20:00:50,90

    Microsoft Windows XP [versio 5.1.2600]

    Running From: C:\SDFix

    Safe Mode:
    Checking Services:






    Restoring Windows Registry Values
    Restoring Windows Default Hosts File
    Restoring Missing Security Center Service
    Restoring Missing SharedAccess Service

    Rebooting...


    Normal Mode:
    Checking Files:

    Below files will be copied to Backups folder then removed:

    C:\DOCUME~1\Jalppe\LOCALS~1\Temp\TFR215.tmp.exe - Deleted



    Removing Temp Files...

    ADS Check:

    Checking if ADS is attached to system32 Folder
    C:\WINDOWS\system32
    No streams found.

    Checking if ADS is attached to svchost.exe
    C:\WINDOWS\system32\svchost.exe
    No streams found.

    Checking if ADS is attached to ntoskrnl.exe
    C:\WINDOWS\system32\ntoskrnl.exe
    No streams found.



    Final Check:

    Remaining Services:
    ------------------



    Authorized Application Key Export:

    [HKEY_LOCAL_MACHINE\system\currentcontrolset\services\sharedaccess\parameters\firewallpolicy\standardprofile\authorizedapplications\list]
    "%windir%\\system32\\sessmgr.exe"="%windir%\\system32\\sessmgr.exe:*:enabled:@xpsp2res.dll,-22019"
    "C:\\Program Files\\Messenger\\msmsgs.exe"="C:\\Program Files\\Messenger\\msmsgs.exe:*:Enabled:Windows Messenger"
    "C:\\Program Files\\Microsoft ActiveSync\\wcescomm.exe"="C:\\Program Files\\Microsoft ActiveSync\\wcescomm.exe:*:Disabled:ActiveSync Connection Manager"
    "C:\\Program Files\\Microsoft ActiveSync\\WCESMgr.exe"="C:\\Program Files\\Microsoft ActiveSync\\WCESMgr.exe:*:Disabled:ActiveSync Application"
    "C:\\Program Files\\Team Factor\\tf.exe"="C:\\Program Files\\Team Factor\\tf.exe:*:Disabled:tf"
    "C:\\Program Files\\EA GAMES\\Battlefield 2\\BF2.exe"="C:\\Program Files\\EA GAMES\\Battlefield 2\\BF2.exe:*:Enabled:Battlefield 2"
    "C:\\Program Files\\Bethesda Softworks\\Oblivion\\OblivionLauncher.exe"="C:\\Program Files\\Bethesda Softworks\\Oblivion\\OblivionLauncher.exe:*:Enabled:Oblivion"
    "C:\\Program Files\\DC++\\DCPlusPlus.exe"="C:\\Program Files\\DC++\\DCPlusPlus.exe:*:Enabled:DC++"
    "C:\\Program Files\\GameSpy\\Comrade\\Comrade.exe"="C:\\Program Files\\GameSpy\\Comrade\\Comrade.exe:*:Disabled:Comrade"
    "C:\\Program Files\\MSN Messenger\\msncall.exe"="C:\\Program Files\\MSN Messenger\\msncall.exe:*:Enabled:Windows Live Messenger 8.0 (Phone)"
    "C:\\Program Files\\GameSpy Arcade\\Aphex.exe"="C:\\Program Files\\GameSpy Arcade\\Aphex.exe:*:Enabled:GameSpy Arcade"
    "%windir%\\Network Diagnostic\\xpnetdiag.exe"="%windir%\\Network Diagnostic\\xpnetdiag.exe:*:Enabled:@xpsp3res.dll,-20000"
    "C:\\WINDOWS\\system32\\dxdiag.exe"="C:\\WINDOWS\\system32\\dxdiag.exe:*:Disabled:Microsoft DirectX Diagnostic Tool"
    "C:\\Program Files\\Electronic Arts\\Battlefield 2142\\BF2142.exe"="C:\\Program Files\\Electronic Arts\\Battlefield 2142\\BF2142.exe:*:Enabled:Battlefield 2"
    "C:\\Program Files\\MSN Messenger\\msnmsgr.exe"="C:\\Program Files\\MSN Messenger\\msnmsgr.exe:*:Enabled:Windows Live Messenger 8.1"
    "C:\\Program Files\\MSN Messenger\\livecall.exe"="C:\\Program Files\\MSN Messenger\\livecall.exe:*:Enabled:Windows Live Messenger 8.1 (Phone)"
    "C:\\Program Files\\EA GAMES\\Battlefield 2\\BF2VoipServer.exe"="C:\\Program Files\\EA GAMES\\Battlefield 2\\BF2VoipServer.exe:*:Disabled:BF2VoipServer"
    "C:\\Program Files\\utorrent\\utorrent.exe"="C:\\Program Files\\utorrent\\utorrent.exe:*:Enabled:æTorrent"
    "C:\\Program Files\\LimeWire\\LimeWire.exe"="C:\\Program Files\\LimeWire\\LimeWire.exe:*:Enabled:LimeWire"

    [HKEY_LOCAL_MACHINE\system\currentcontrolset\services\sharedaccess\parameters\firewallpolicy\domainprofile\authorizedapplications\list]
    "%windir%\\system32\\sessmgr.exe"="%windir%\\system32\\sessmgr.exe:*:enabled:@xpsp2res.dll,-22019"
    "C:\\Program Files\\MSN Messenger\\msncall.exe"="C:\\Program Files\\MSN Messenger\\msncall.exe:*:Enabled:Windows Live Messenger 8.0 (Phone)"
    "%windir%\\Network Diagnostic\\xpnetdiag.exe"="%windir%\\Network Diagnostic\\xpnetdiag.exe:*:Enabled:@xpsp3res.dll,-20000"
    "C:\\Program Files\\MSN Messenger\\msnmsgr.exe"="C:\\Program Files\\MSN Messenger\\msnmsgr.exe:*:Enabled:Windows Live Messenger 8.1"
    "C:\\Program Files\\MSN Messenger\\livecall.exe"="C:\\Program Files\\MSN Messenger\\livecall.exe:*:Enabled:Windows Live Messenger 8.1 (Phone)"

    Remaining Files:
    ---------------

    Backups Folder: - C:\SDFix\backups\backups.zip

    Listing Files with Hidden Attributes:

    C:\Documents and Settings\Jalppe\Local Settings\Application Data\Microsoft\Messenger\[email protected]\Sharing Folders\[email protected]\As I Lay Dying - Frail Words Collapse[2003][192]\AlbumArtSmall.jpg
    C:\Documents and Settings\Jalppe\Local Settings\Application Data\Microsoft\Messenger\[email protected]\Sharing Folders\[email protected]\As I Lay Dying - Frail Words Collapse[2003][192]\AlbumArt_{BCC4C5FE-CDF9-4C8F-8F62-FCC75FF92423}_Large.jpg
    C:\Documents and Settings\Jalppe\Local Settings\Application Data\Microsoft\Messenger\[email protected]\Sharing Folders\[email protected]\As I Lay Dying - Frail Words Collapse[2003][192]\AlbumArt_{BCC4C5FE-CDF9-4C8F-8F62-FCC75FF92423}_Small.jpg
    C:\Documents and Settings\Jalppe\Local Settings\Application Data\Microsoft\Messenger\[email protected]\Sharing Folders\[email protected]\As I Lay Dying - Frail Words Collapse[2003][192]\desktop.ini
    C:\Documents and Settings\Jalppe\Local Settings\Application Data\Microsoft\Messenger\[email protected]\Sharing Folders\[email protected]\As I Lay Dying - Frail Words Collapse[2003][192]\Folder.jpg
    C:\Documents and Settings\Jalppe\Local Settings\Application Data\Microsoft\Messenger\[email protected]\Sharing Folders\[email protected]\As I Lay Dying - Frail Words Collapse[2003][192]\Thumbs.db
    C:\Vanha C\Ohjelmatiedostot\Uninstall Information\IE40.Comctl32\AINF0000
    C:\Vanha C\Ohjelmatiedostot\Apuohjelmat\mspcx32.dll
    C:\Vanha C\Ohjelmatiedostot\Apuohjelmat\HyperTerminal\hticons.dll
    C:\Vanha C\Ohjelmatiedostot\Apuohjelmat\HyperTerminal\hypertrm.dll
    C:\Vanha C\Ohjelmatiedostot\Uninstall Information\mshtml.DllReg\AINF0000
    C:\WINDOWS\system32\gebcd.dll
    C:\Documents and Settings\All Users\DRM\Cache\Indiv01.tmp
    C:\WINDOWS\system32\dcbeg.tmp

    Listing User Accounts:

    K„ytt„j„tilit \\3D

    ASPNET HelpAssistant Jalppe
    J„rjestelm„nvalvoja Sipsi SUPPORT_388945a0
    Suunnittelu Vieras
    Komento on suoritettu.


    Finished

    Äänestä

Aja Ccleaner:

http://www.ccleaner.com/download/builds.aspx
CCleaner v1.36.430-Basic, joka EI sisällä Yahoo toolbaria !

Laita asetukset näin:
Valinnat --> Lisäasetukset --> Ota ruksi pois kohdasta Poista vain yli 48 tuntia vanhat tilapäistiedostot.

aja Puhdistaja --> tutki --> Aja Ccleaner, oikea alakulma
aja Virheet --> etsi rekisteri virheitä --> Korjaa rekisteri virheet.
*******************************************

Ohje AVG Anti-Spyware 7.5:n käyttöön
Huom! Tässä ohjeessa sammutetaan tuo reaaliaikasuojaus (Shield). Näin vältetään tilanteet joissa suojaus estäisi esim HijackThis työkalun toimintaa.

Tallenna nämä ohjeet tekstitiedostoon tai tulosta nämä, muuten et pääse niihin käsiksi vikasietotilasta

Lataa AVG Anti-Spyware 7.5 http://www.ewido.net/en/download/
ja tallenna ohjelma työpöydällesi.
• Kun olet ladannut ohjelman, kaksoisklikkaa asennuohjelman pikakuvaketta työpöydälläsi, asennus alkaa.
• Asennuksen jälkeen täytyy ohjelma käynnistää ja sen tunnisteet päivittää.
• Käynnistä AVG Anti-Spyware.
• Klikkaa "Update" kuvaketta päävalikossa. Sen jälkeen klikkaa "Update now" painiketta.

o Sitten klikkaa "Start Update" kuvaketta jolloin päivitys alkaa.

• Kun päivitykset on ladattu, klikkaa "Scanner" kuvaketta ikkunan ylälaidassa. Valitse sitten "Settings" välilehti.
• Kun "Settings" valikko on auennut, klikkaa "Recommended actions" ja sitten valitse "Quarantine".
• Sitten "Reports" valikon alta:

o Laita täppi kohtaan "Automatically generate report after every scan"
o Ota täppi pois kohdasta"Only if threats were found"

• Sitten klikkaa "Shield" kuvaketta ikkunan ylälaidassa
• "Resident shield is", muuta tila active:sta inactive:ksi
• Sulje ohjelma, ÄLÄ skannaa vielä.
Käynnistä koneesi vikasietotilaan,

sammuta ja käynnistä
käynnistyksen yhteydessä naputtele F8
valitse nuoli näppäimellä vikasietotila
paina enter ja enter

HUOM! Älä käytä muita ohjelmia AVG skannauksen aikana, tämä saattaa häiritä skannausta.
• Kun vikasietotilassa, käynnistä AVG Anti-Spyware.
• Klikkaa "Scanner" kuvaketta ikkunan ylälaidassa ja valitse "Scan" välilehti. Sitten klikkaa "Complete System Scan".
• Ewido aloittaa nyt tietokoneen skannaamisen, ole kärsivällinen sillä skannaus vie aikaa.

Kun skannaus on valmis:
TÄRKEÄÄ : Älä klikkaa "Save Scan Report" ennen kuin klikkaat "Apply all Actions"
• Varmistu, että Set all elements to: näyttää Quarantine (1), jos ei, klikkaa linkkiä ja valitse Quarantine popup-valikosta.
• Sinulta kysytään mitä tehdä jos infektioita löytyi, valitse silloin "Apply all actions"

• Sitten klikkaa "Reports" kuvaketta ohjelma yläosasta.
• Klikkaa "Save report as" painiketta ikkunan vasemmassa alalaidassa ja tallenna raportti työpöydälle.
• Sulje ohjelma, käynnistä kone normaalisti ja lähetä AVG:n raportti viestikejuusi.

Äänestä
  • Muuten kyllä, mutta kun olin tehnyt kaiken käsketyn ja käynnistänyt koneen vikasietotilaan ja yritettyäni käynnistää AVG Anti-Spyware:n ohjelma antoi kehoituksen asentaa ohjelma uudestaan. Käynnistin koneen uudestaan, poistin ohjelman, käynnistin koneen taas uudestaan ja asensin ohjelman, mutta vikasietotilassa se ei suostunut käynnistymään.

    Äänestä

  • J4LpP3 kirjoitti:

    Muuten kyllä, mutta kun olin tehnyt kaiken käsketyn ja käynnistänyt koneen vikasietotilaan ja yritettyäni käynnistää AVG Anti-Spyware:n ohjelma antoi kehoituksen asentaa ohjelma uudestaan. Käynnistin koneen uudestaan, poistin ohjelman, käynnistin koneen taas uudestaan ja asensin ohjelman, mutta vikasietotilassa se ei suostunut käynnistymään.

    Onhan sulla Windows käyttöjärjestelmänä?

    aja se AVG normaalitilassa.

    Äänestä

  • .......... kirjoitti:

    Onhan sulla Windows käyttöjärjestelmänä?

    aja se AVG normaalitilassa.

    Ajoin ohjelman läpi ja se löysi 42 haitallista ohjelmaa, joista 40 medium tason uhkia ja 2 high tason uhkaa. Niiden kanssa menettelin kuten olit neuvonut. Valitettavasti en voi liittää tähän minkäännäköistä raporttia johtuen joko siitä ettei ohjelma tarjonnut missään välissä mahdollisuutta lukea sellaista tai todennäköisemmin omasta virheestäni. Joka tapauksessa koneeni toimii nyt yhtä hyvin, ellei paremmin, ennen ongelmaani. Jatkossa tiedän miten toimia. Suunnattomasti kiitoksia vaivannäöstäsi!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


J4LpP3 kirjoitti:

Latailin pari päivää sitten GP tabulatuureja osoitteesta josta niitä aina ennenkin olen ongelmitta ladnnut. Tällä kertaa F-secure antoi ilmoituksen viruksesta, jonka poistin kiinnittämättä siihen sen suurenpaa huomiota. Lähes välittömäst tämän jälkeen F-secure ilmoitti 3:sta uudesta viruksesta, jotka poistin myös ja poistuin nopeasti sivulta. Tässä vaiheessa koneeni oli hidastunut jo huomattavasti ja ilmoitettuaan vielä yhdestä viruksesta F-secure kehoitti käynnistämään koneen uudestaan. Sen tehtyäni katkaisin nettiyhteyden (varmaankin turhaa, mutta koin sen oman mielenrauhani kannalta tarpeelliseksi) ja skannasin koneeni f-secure:lla Ad-Awarella jaa windows Defenderillä. F-secure löysi taas muutaman pahiksen ja ajattelin ongelman olevan ratkaistu. Kuitenkin koneeni jumittaa ja f-secure löytää jatkuvasti uusia viruksia. Kirjauduttuani koneelle internet explorer avautuu itsestään vain ilmoittaakseen palvelin virheestä. Myöskään ponnahdusikkunoiden esto ei näyttäisi toimivan. Omat vähäiset kykyni ja tetoni eivät näyttäisi riittävän ratkaisemaan tätä ongelmaa, joten päätin kääntyä täällä kokeneempien puoleen. Kiitän jo pelkästä vaivannäöstä, jonka näit lukiessasi tämän viestin, mutta toivoisin jonkun kertovan mistä nämä ongelmat johtuvat ja etenkn mitä niille olisi tehtävissä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu