kansainvaellusten

Mitä enemmän kiihkofundamentalistit, talibanit ja miksi nämä taistelijat missäkin itseään nimittävät saavat valtaa tai sotia aikaan arabimaailmassa, sen enemmän väkeä lähtee pakoon. Kaiken lisäksi koulutetut ja varakkaat lähtevät ensiksi. Jäljelle jääneiden asema käy aina tukalammaksi. Muslimien määrä lännessä kasvaa jatkuvasti ja heidän nuorisonsa saattaa myös radikalisoitua. Eräs keino olisi maltillisten voimien auttaminen arabimaailmassa. Aikanaan amerikkalaiset tukivat talibaneja Afganistanissa venäläisiä vastaan. Shiiojen ja persialaisten vihollinen Saddam oli USA:n päävihollinen. Irak on nyt fundamentalistien käsissä. Jugoslavian hajoittamisessa USA koulutti muslimitaistelijoita. Joskus ihmetyttää jenkkien pääkopan onttous.
4139
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

" Pakolaisia muslimimaista tuli eurooppaan, kun USA nosti Shaahin valtaan Iranissa, pakolaisia tuli Irakista eurooppaan, kun USA nosti Baath-puolueen ja Saddamin valtaan Irakissa. Pakolaisia tuli eurooppaan, kun Iran ja Irak sotivat USA:n häslätessä seassa, ja taas pakolaisia ko. maista tuli eurooppaan, kun USA kaatoi Saddamin, pakolaisia tuli eurooppaan myös Persianlahden sodan aikana, ja sen jälkeen toimeenpannun Ruokaa öljystä ohjelman aikana jota USA hallinnoi. Pakolaisia tuli myös, kun Iranilaiset kyllästyivät ja kaatoivat USA:n nukkehallituksen Shaaheineen ja valtaan nousi kiihkoshiia Ajatollah Khomeini. USA>n politiikka ja toimet ovat tuottaneet Eurooppaan valtavan maaran pakolaisia muslimimaista, jokusen jopa Etela/Amerikasta, myos Vietnamista."
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1000000000000010&posting=22000000013912951#22000000013912951

Kristillinen fundamentalismi ei ole kehittyneissä teollisuusmaissa mikään vaaraton marginaali-ilmiö.............>

http://www.tammilehto.info/iranydin.htm

Äänestä

ne on pelannu korttinsa väärin iankaiken!nytkin irakin sotapojat on täysin poikki,niin henkisestin kun fyysisestikin,näin on ilmoittaneet komentajat irakista...

Äänestä

Islam on etenkin maskuliinisille miehille houkutteleva uskonto. Vaimoja voi ottaa useita ja niistä pääsee helpolla eroon. Työpaikoilla ei tarvitse kilpailla naisten kanssa. Kaiken huippu on se, että urhoollisena taistelijana kuollessaan saa paratiisissa 80000 palvelijaa ja 72 neitsyttä vaimoksi. Ilmankos islamin kannatus kasvaa.

http://www.religioustolerance.org/islam.htm

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lisääntyminen kirjoitti:

Mitä enemmän kiihkofundamentalistit, talibanit ja miksi nämä taistelijat missäkin itseään nimittävät saavat valtaa tai sotia aikaan arabimaailmassa, sen enemmän väkeä lähtee pakoon. Kaiken lisäksi koulutetut ja varakkaat lähtevät ensiksi. Jäljelle jääneiden asema käy aina tukalammaksi. Muslimien määrä lännessä kasvaa jatkuvasti ja heidän nuorisonsa saattaa myös radikalisoitua. Eräs keino olisi maltillisten voimien auttaminen arabimaailmassa. Aikanaan amerikkalaiset tukivat talibaneja Afganistanissa venäläisiä vastaan. Shiiojen ja persialaisten vihollinen Saddam oli USA:n päävihollinen. Irak on nyt fundamentalistien käsissä. Jugoslavian hajoittamisessa USA koulutti muslimitaistelijoita. Joskus ihmetyttää jenkkien pääkopan onttous.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu