Hei vaan te naiset jotka ennen olette olleet kotiäitejä.
Olen nyt erään aikakauden lopussa.Olen ollut 6 vuotta kotona, kotiäitinä ja nyt elokuussa lapsemme ovat menossa hoitoon.Itse olen aikeissa kouluttautua uudelle alalla(jos vaan löydän jotain joka kiinnostaa).
Nyt tulevaisuus tuntuu epävarmalta ja jännittävältä,suoraan sanottuna joskus jopa pelottavalta.
Olen kyllä kouluttautunut mutten halua enää vanhalle alalleni.
Olen jo 2 vuotta miettinyt mielessäni mitä haluaisin tulevaisuudessa tehdä.
Olen tehnyt ammatinvalinta testejä ja pohtinut kaikkia mahdollisia aloja maan ja taivaan väliltä.
Mietin olenko ainut joka kärvistelee samanlaisessa tilanteessa.Olisihan se helppoa vain mennä johonkin töihin,mutta katson näiden kotona vietettyjen (ihanien ja joskus kauheiden) vuosien jälkeen olevani oikeutettu hankkimaan työn jonne voin mennä hymy huulillani ja ilo sydämmessäni.
Olenko siis viallinen kun en saa tehty päätöstä siitä mitä haluaisin tehdä.
Vuosien varrella olen pohtinut niin monia aloja etten vain yksinkertaisesti osaa enää muuta kuin halvaantua täysin kun tulee puhetta siitä ,mitä aion tehdä lasteni mentyä tarhaan.
Mitä te muut sitten olette tehneet lastenne mentyä muualle hoitoon,esikouluun tai kouluun.
Miten jatkaa tästä eteenpäin?
P.S. en kaipaa haukkumista tai mitään muutakaan nälväilyä , vaan ihan asiallisia kommentteja ja kokemuksia.
Olen nyt erään aikakauden lopussa.Olen ollut 6 vuotta kotona, kotiäitinä ja nyt elokuussa lapsemme ovat menossa hoitoon.Itse olen aikeissa kouluttautua uudelle alalla(jos vaan löydän jotain joka kiinnostaa).
Nyt tulevaisuus tuntuu epävarmalta ja jännittävältä,suoraan sanottuna joskus jopa pelottavalta.
Olen kyllä kouluttautunut mutten halua enää vanhalle alalleni.
Olen jo 2 vuotta miettinyt mielessäni mitä haluaisin tulevaisuudessa tehdä.
Olen tehnyt ammatinvalinta testejä ja pohtinut kaikkia mahdollisia aloja maan ja taivaan väliltä.
Mietin olenko ainut joka kärvistelee samanlaisessa tilanteessa.Olisihan se helppoa vain mennä johonkin töihin,mutta katson näiden kotona vietettyjen (ihanien ja joskus kauheiden) vuosien jälkeen olevani oikeutettu hankkimaan työn jonne voin mennä hymy huulillani ja ilo sydämmessäni.
Olenko siis viallinen kun en saa tehty päätöstä siitä mitä haluaisin tehdä.
Vuosien varrella olen pohtinut niin monia aloja etten vain yksinkertaisesti osaa enää muuta kuin halvaantua täysin kun tulee puhetta siitä ,mitä aion tehdä lasteni mentyä tarhaan.
Mitä te muut sitten olette tehneet lastenne mentyä muualle hoitoon,esikouluun tai kouluun.
Miten jatkaa tästä eteenpäin?
P.S. en kaipaa haukkumista tai mitään muutakaan nälväilyä , vaan ihan asiallisia kommentteja ja kokemuksia.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Minä kerkesin olla kotiäitinä n.7vuotta kunnes lähdin ensimmäisen kerran koulutukseen keväällä 2002.Saimme ensin lastenhoitajan kotio jonka jälkeen avautui eskaripaikat ja tarhapaikat pienimmille,kaikki sujui mallikkaasti aina vuoden 2006 tammikuulle jolloin lopetin silloisen harjoittelupaikan ja jäin kotio,olen ollut kotona nyt siitä asti taas.Syksyllä koittaisi urakka,joko pääsen hakemalleni kurssille tai sitten etsin itse jonkun paikan.
Tyttäremme menee 5luokalle ja pärjää kyllä kotona mutta pojat2lk ja 1luokka..heille on mietittävä paikat,kyllä tässä pelottaa. Meiltä äideilta vaaditaan mahottomia,toisaalta pitäisi lähteä tienaamaan sillä luuserihan tässä on kun mies ainoastaan tekee työt ja tuo rahaa kotio.
Mutta katsotaan myös pahalla silmällä jos lapset viedään jonnekin hoitoon eikä pysty heitä itse hoitamaan kun on niitä tehnyt..(nämä ovat anoppini kommentteja) Että kyllä mietityttää juu..
Mutta tsemppiä sulle ja aurinkoista kesää2007.
Asioilla on se hyväpuoli että jotenkin aina nekin selkiävät
en ole ollut kotona, mutta joskus aina miettii aikooko oikeasti tehdä suunnilleen samaa työtä koko elämänsä. Luonnollisesti naisvaltaisilla aloilla ei yletä tai edetä uralla kuin pitkien koulutusten kautta siis oikeastaan hakemalla uuden ammatin. Sitten miettiin onko siinäkään järkeä kun ei se työ niin kamalasti muutu ja palkkakin nousee niin vähän ettei se kata edes koulutusajan palkkamenetystä jne. Enkä ole ainoa joka asiaa miettii kyllä se on monen muunkin mielessä ja puheissakin toisinaan. Varmaan siinä on sitäkin ettei tahdo hypätä toiseen asiaan joka ei ole kivempi kuin nykyinen työ sehän olisi todella takapakkia..
Moni kotona ollut hakeutuu edelleen hoitamaan eli lähihoitajissa on paljon sellaisia jotka ovat olleet kotona pitkään lasten kanssa, hoivavietti on jäänyt päälle. Toiset tahtoo ihan muuta kuin hoivaa ja hakeutuvat ihan toisentyyppisiin hommiin, vuodet kotona on riittävästi.
Eipä taida olla niin sinun kuin minunkaan tai muidenkaan tilanteessa ulkopuolisista apua. Itse se päätös on tehtävä ja sillä siisti. Noissa testeissäkin joissa joskus olen itsekin käynyt selvisi että inhoan juuri niitä töitä joita tiesin inhoavani jne. Tosin kun niitäkin hommia on tullut jossain vaiheessa tehtyä niin oikeastaan niistä piti lopulta niistäkin ja hommassa viihtyi. Eli aina niihin ei voi ihan siltikään luottaa koska kyse on silloin omasta mielikuvasta eikä niinkään todellisesta tilanteesta.
Joskus työkkäreillä on kursseja joilla takaisin työelämään palaavat pääsevät työharjoitteluun eri aloille. Sellainen voisi auttaa ratkaisemaan mitä tahdot ja mihin hakeutua koulutukseen. On aika turhauttavaa aloittaa koulutus jossa ei sitten viihdy eikä se vastaakaan työnä omaa odotusta.
Ihanan kamala tilanne sulla kuitenkin on! Kaikki ovet auki on todella rankkaa tehdä päätöksiä.
Hei! Minulla on sama tilanne edessä. Esikoinen menee syksyllä kouluun ja nuorin täyttää 3. Kotona olen ollut useamman vuoden, ja nyt hain koulun penkille opiskelemaan ihan uutta alaa. Ammatti ja jonkin verran työkokemusta on jo, mutta nyt on aika panostaa omaan uraan ja aloittaa työelämä puhtaalta pöydältä tuoreiden tietojen ja taitojen kera. Elokuuhun asti vielä kotiäitinä lasten kanssa, sitten kaikilla alkaa uudet jutut. Jännittää!!!
Kivaa kun olis joku suunnitelma ,jonka vaan toteuttais.Mutta mun pää lyö oikeesti tyhjää.
Jokseenkin ihan käsittämätön tilanne ja sehän vaan pahentaa mun paniikkia.
On vaikea lähteä hakemaan duunia,harjoittelupaikkaa,opparipaikkaa tai ylipäänsä mitään kun ei yhtään tiedä mitä haluaisi tehdä.
Olen kuullut että äitiys pehmentää naisen pään,mun kohdalla se taitaa tosiaan pitää paikkansa*wirn*.
Olin itsekin aikoinaan viitisen vuotta kotiäitinä kahden ensimmäisen lapsen kanssa ja sinä aikana kypsyi päätös ammatinvaihdosta. Sanouduin irti entisestä työstäni ja aloitin opiskelut kotiäitivuosien jälkeen. Siirryin kaupalliselta alalta mielenterveyspuolelle.
Kun opiskelun makuun pääsin, halusinkin opiskella lisää. Tein pari vuotta töitä ja erikoistuin. Kyllähän se välillä hirvitti kun rahasta oli tiukkaa mutta sain opiskeluaikana olla aina kesät lasstenm kanssa kotona kun elin silloin opintolainalla (eli käytin sen vasta kesällä) ja voin todellakin sanoa, että ne kesät olivat elämäni ihanimpia; sain olla pikkukoululaisten kanssa koko kesän kotona ilman lastenhoitohuolia.
Muutamien työvuosien jälkeen minuun iski vauvakuume! Ja (uhka)rohkeana vajaa nelikymppisenä halusimme kokeilla vieläkö tärppäisi. Ja onnistuihan se! Olin taas kotiäiti pari vuotta, opiskelin lisää ja avot, nyt teen lähes unelmatyötäni; itsenäistä, kohtuupalkattua, haastavaa ja arvostettua.
Monen ratkaisun ja päätöksen jälkeen oli tiukkaa taloudellisesti mutta nyt jälkeen päin kun mietin kaikkea sitä hyötyä ja hyvää, jota ratkaisuista on jäänyt, en voi olla muuta kuin tyytyväinen. Minun ei myöskään ole koskaan tarvinntu repiä stressiä työstäni tai kokea sitä vastenmieliseksi tms. koska olen uskaltanut vaikuttaa ammatinvalintaani ja toisaalta olen ollut valmis panostamaan siihen.
Eli rohkeasti vain eteen päin ja unelmien perään. Kyllä elämä kantaa. Ja sinulla on perhe tukena ja sisältönä sekä toivottavasti myös ymmärtäväinen mies, sillä ainakin minun tapauksessani, hänellä ja hänen tuellaan oli erittäin suuri merkitys.
En halua enää oman alan töitä tehdä mutta en yhtään tiedä mitä haluaisin ...
Paniikki totta vie iskee kun ei tiedä mitä tekisi !
En millään viitsisi tehdä ihan mitä hommaa tahansa vaan haluaisin löytää työn josta todella pidän ...APUA !