Kuinka moni on nähnyt nämä ruotsalaisen elokuvan klassikot?
Nämä kaksi samoihin aikoihin valmistunutta Ingmar Bergmanin ohjaamaa elokuvaa onnistuvat kertomaan yksinkertaisin keinoin jotain hyvin syvällistä elämästä.
Nämä elokuvat ovat kuviltaan ja asetelmiltaan puhtaita. Silti päähenkilöiden sisällä myllertävät erilaiset tunteet mm. kuolemanläheisyydestä.
Jos vertaa vaikka tuolloiseen suomalaiseen elokuvaan näitä kahta, niin huomaa Ruotsin elokuvan olleen tuolloin valovuosien päässä naapuristaan. Tekniikasta ei pitäisi olla kiinni, sillä visuaalisesti nämä Bergmanin elokuvat ovat hyvin selkeitä. Tosin, Bergmanin tapaisia mestareita ei välttämättä joka maahan synny.
Vielä tänäkin päivänä nämä kaksi elokuvaa onnistuvat menemään katsojan sisälle ja pysymään siellä pitkään.
Mitä mieltä te muut olette näistä elokuvista?
Seitsemäs sinetti ja Mansikkapaikka
9
1170
Vastaukset 9
- döden..
-olen nähnyt,ja varsinkin Seitsemäs Sinetti on aivan maaginen elokuva,outo monitasoinen mustavalkoinen mestariteos.Tulee mieleen se kuuluisa suomalaisen taiteilijan maalaus,missä ihmiset rakentavat hirsitaloa,ja siellä rakentajien joukossa taka-alalla on mukana myös kuolema luurankohahmossaan.Mutta en kyl väittäisi,et Ruotsin elokuva oli tuolloin valovuosia edellä suomalaista elokuvaa,ainoastaan Bergman oli.Täälläkin tehtiin muutamia hienoja elokuvia samoihin aikoihin,mm. Elokuu jne.
- Per-Fe-Cto
Niin, niin Kassila-parkahan yritti kovasti olla suomen Bergman, mutta kun rahkeet, kyvyt ja etenkin käsikirjoitustaito eivät riittäneet niin ura hölähtikin näihin kiusallisiin Nataliaan, Aatamin-pukuun, Meiltähän tämä käy- filkkaan ja muihin, joissa taso tippui älyttömästi.
Kassilan vahvuus oli hyvä alkuperäistarina. Sitten kun sille nousi kusi hattuun ja se luuli olevansa Mika Waltari ja kirjoitti itse käsiksen Votkaa, Komisario Palmu- leffaan niin senjälkeinen Kassilointi olikin huonon elokuvan historiaa.
Bergmanilla sen sijaan on herkkä tyylitaju toimivaan käsikseen ja osaa itsekin kirjoittaa hemmetin hyvin (mm. Laterna magica), joten paskoja käsiksiä Bergman ei ole paljoa tehnyt.
Puhutaan aina Lubitchin kosketuksesta, mutta kyllä Bergmanin leffoissa on aina se Bergmanin kosketus. Samalla tapaa kuin Jean Renoirilla. - ...loistava ohjaaja
Per-Fe-Cto kirjoitti:
Niin, niin Kassila-parkahan yritti kovasti olla suomen Bergman, mutta kun rahkeet, kyvyt ja etenkin käsikirjoitustaito eivät riittäneet niin ura hölähtikin näihin kiusallisiin Nataliaan, Aatamin-pukuun, Meiltähän tämä käy- filkkaan ja muihin, joissa taso tippui älyttömästi.
Kassilan vahvuus oli hyvä alkuperäistarina. Sitten kun sille nousi kusi hattuun ja se luuli olevansa Mika Waltari ja kirjoitti itse käsiksen Votkaa, Komisario Palmu- leffaan niin senjälkeinen Kassilointi olikin huonon elokuvan historiaa.
Bergmanilla sen sijaan on herkkä tyylitaju toimivaan käsikseen ja osaa itsekin kirjoittaa hemmetin hyvin (mm. Laterna magica), joten paskoja käsiksiä Bergman ei ole paljoa tehnyt.
Puhutaan aina Lubitchin kosketuksesta, mutta kyllä Bergmanin leffoissa on aina se Bergmanin kosketus. Samalla tapaa kuin Jean Renoirilla.Kyllä Kassila onnistui käsikirjoittajana yhtä hyvin kuin Bergman. Muun muassa Lasisydän on elokuva Kassilano masta alkuperäisideasta. Ja elokuva on yksi Suomen parhaimpia. Muita loistavia Kassila elokuvia: "Elokuu", "Tulipunainen kyyhkynen", "Palmut", "Tyttö kuunsillalta", "Päämaja".
Toki 70-alun komediat eivät mitään elokuvataidetta ole ja tuskin ovat sellaisiksi tarkoitettukaan.
Luulen että se on enemmän säkästä kuin taidosta kiinni, kun Kassila ei päässyt samanlaiseen kansainväliseen menestykseen kuin Bergman.
"...Sitten kun sille nousi kusi hattuun ja se luuli olevansa Mika Waltari ja kirjoitti itse käsiksen Votkaa, Komisario Palmu- leffaan niin senjälkeinen Kassilointi olikin huonon elokuvan historiaa". Tuskimpa nyt sintään:)
- Max T W
Juu tulihan tuo seitsemäs sinetti ostettua DVD:nä ja edelleenhän se on hieno leffa. Muistan nähneeni ensimmäisen kerran töllöttimestä joskus aika nuorena. Puuta sahaava kuolema oli pirun pelottava silloin.
Fanny ja Alexander on kuitenkin Bergman-elokuvista ehdoton suosikkini. - MarkiisiDeFuckingÅmÅl
Ingmar Bergmanin parhaita
- The Wolf
Kumpikin saa minulta ehdottomasti 10 pistettä ja papukaijamerkin, mutta Fanny & Alexander on silti minulle se paras Bergman-leffa. Etsittäessä kaikkien aikojen parasta ohjaajaa, Bergman sijoittuu minun listoillani hyvin korkealle.
- Marienhof
noista vain Mansikkapaikan ja se oli ihan hyvä elokuva. Minustakin Fanny ja Alexander on Ingmar Bergmanin paras elokuva, siis niistä mitä olen katsonut.
- Carsten05
Ne ovat kaksi mestariteosta. Harva ohjaaja on uskaltanut mennä niin lähelle perimmäisiä kysymyksiä ja samalla tehdä se niin kauniilla ja lyyrisellä tavalla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta
Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on471482Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?1821211Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran1051137- 69845
Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.57832Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.51781Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.49770Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."
Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y28751Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan
Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee672699- 51689
Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.30647Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla
Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä32632- 10627
- 87617
Oot komea
etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n20593kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl14585- 43563
- 31561
Pahin tapa satuttaa toista
On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.56554- 222542