Plussasin viikko sitten. Nyt on menossa vasta 5rv ja olen jo tässä vaiheessa hankaluuksissa omien pelkojeni kanssa. Odotan innokkaana esikoista ja pelkään kovasti, kovasti paljon, että se menee kesken. Miten ihmeessä jaksan odottaa viikolle 12, jotta km-pelko edes vähän hellittäisi?
Neuvola-aika on vasta viikolle 10, niinkuin tiedätte.. Mietin tuulimunia ja tuulihattuja ja tuulikelloja ja ulkopuolisia yksinäisiä räjähtäviä papanoita.. Missä vaiheessa voin jo mennä yksityiselle ultraan? Ja miksi mulla ei ole muita oireita kuin alavatsakipu? Tisseissä ei tunnu mitään, olo on täysin normaaali jne, jne..
Kertokaa, miten olette "lusineet" ekat viikot.
onko tämä koko raskausaika tällaista pelkojensa kanssa elämistapäivästä toiseen?
Neuvola-aika on vasta viikolle 10, niinkuin tiedätte.. Mietin tuulimunia ja tuulihattuja ja tuulikelloja ja ulkopuolisia yksinäisiä räjähtäviä papanoita.. Missä vaiheessa voin jo mennä yksityiselle ultraan? Ja miksi mulla ei ole muita oireita kuin alavatsakipu? Tisseissä ei tunnu mitään, olo on täysin normaaali jne, jne..
Kertokaa, miten olette "lusineet" ekat viikot.
onko tämä koko raskausaika tällaista pelkojensa kanssa elämistapäivästä toiseen?
Vastaukset 7
Vanhimmat
tunteesi.
Mäkin olin tosi hermona ja olen edelleenkin, tosin jo rauhoittunut aikalailla.
Mä kävin yksityisellä 5 1 muistaakseni, just toteamassa että tuulimuna se ainakaan ei ole.
Oli tuskaa odotella ekaa neuvolaa ja mulla eka ultra viikon päästä, olen nyt 11 6, ja tuskailen vieläkin,mutta ihan parasta olisi jos " unohtaisit" asian hetkeksi,touhua paljon ja aika kuluu näin nopeammin.Se mitä on tapahtuakseen tapahtuu.Ja se sitten hyväksyttävä vaan...
Onnea sulle!
Kyllähän minäkin mieheni kanssa kovasti ehdin jo toivoa, että saataisiin vauva alulleen. No, se onnistui 2kk yrityksen jälkeen.
Nyt meillä on menossa RV12 3. Ei minulla ollut ihan alkuraskaudessakaan mitään kovin suuria pelkoja. Taisin oikeastaan yrittää ajatella kaikkea muuta kuin tulevaa vauvaa. Tottakai pieni keskenmeno-ajatus oli koko ajan jossain takaraivossa, ja on se kai siellä vieläkin.
Mutta kannattaa yrittää ottaa rennosti. Ei turhalla hermoilulla mitään saa aikaan.
Usko pois, olet nopeammin, kuin voisit ikinä uskoakaan, viikolla 10 ja ekassa neuvolassa!! :)
Minulla ei ole mitään pelkoja alussa, ei ollut ekankaan kohdalla. Mutta puolessa välissä alkoi ne pelot että lapsi kuolee kohtuun ja sitten pelkäsin että lapsi on sairas tai vakavasti vammainen. Pelkäsin myös että synnytyksessä käy jotain vauvalle. Syntymän jälkeen alkoi kätkyt-kuoleman pelko... Vieläkin välillä yöllä pelkään kaikkea mitä voisi mahdollisesti tapahtua siinä vieressä nukkuvalle taaperolle. Ja painajaisiakin.. Olen aika "herkkä" aistimaan kaikkea ja vilkas mielikuvitus niin vainoamista löytyy ;)
Minusta se on ihan normaalia että mieli käy läpi noita juttuja, siinä kehkeytyy se tunneside lasta kohtaan.
Äitini ainakin sanoi, että pelot eivät pääty oikeastaan koskaan. Ensin pelkää raskauden aikana keskenmenoa, sitten kätkytkuolemaa (olivat kuulemma valvoneet monta yötä vain tarkistaakseen että minä vielä hengitin). Ja vieläkin, vaikka minä ja veljeni ollaan molemmat jo lähempänä kolmea- kuin kahtakymmentä, huoli on usein läsnä. Nyt se on ehkä enemmän sellaista, että ollaanko me onnellisia ym. mutta aina jos ollaan jossain reissussa täytyy muistaa äitille lähettää säännöllisin väliajoin viestiä, että ollaan kunnossa. Ja nyt kun minä olen raskaana, äidin huoli on vain lisääntynyt. Itse olen ehkä hieman huolettomampi, mutta kyllä minäkin olen pelännyt keskenmenoa ja pelkään yhä vaikka yli puolenvälin olenkin ja kaikki on mennyt hyvin, ainakin tähän mennessä.
Olo on hyvä ja mahassa (toivottavasti) kasvavan lapsukaisen "unohtaa" jos vain jaksaa touhuta ja keksiä muuta ajateltavaa.
Mutta tänäänkin olin jo aivan varma että nyt alkoi vuotamaan!! Onneksi se tunne meni ohi ja odotus jatkuu. Tiedossa on pojan 2vuotis juhlat viikonloppuna ja kovasti on ajateltaa ja suunniteltavaa niiden suhteen. Mutta koko ajan kyllä takaraivossa on pelko että menee kesken.. Kun oli tuulimuna ja keskenmeno ennen kuin saatiin poitsu 2v sitten vihdoin kunnolla alulle..
Mutta ehkä tämä tästä.. rintoja pakottaa ja kahvi närästää :D Toivon että aika menisi nopeasti ja pääsisin kuun lopussa sitten neuvolaan ultraan. Tsemppiä kaikille odottajille!
joka kerta vessaan mennessä varautunut siihen että verta on tullut.olen aivan hermoheikko ja pelkään että mielenterveys menee kun on niin iso huoli (eikä suotta kun takana kaksi km) toisaalta minut valtaa hirmuinen onnen tunne että ihanaa nyt me onnistutaan!!! sitten iskee kauhee morkkis että nyt kun ajattelin noin niin jotain kamalaa tapahtuu..
kävin yksityisellä toteamassa että kaikki on hyvin (siis uä) mutta eipä sekään tuonut mielenrauhaa..huokaus..tahtoisin vaan saada sen lapsen käsivarsilleni niin pääsisin huolehtimaan kaikesta muusta:) niin ei se huoli varmaan koskaan lopu..!!mutta siihen me tulevat äidit ollan kai kaikki varauduttu,eikö totta:D
Se on kyllä yleensä ihan hyvä merkki jos mihinkään ei satu tai pistele.
Poikaani kun odotin niin ainoa merkki raskaudesta piiiitkäään aikaan oli kauhea kokoaikainen nälkä ja rintojen pakotus. Mutta ne eivät ole kaikilla tietenkään.
Sitten toisen raskauden alussa tuntui koko ajan jotenkin kummalta. Ja sitten jo viidennellä raskausviikolla tuntui hirveä kipu. Koko ajan, maatessa, istuessa ja varsinkin pystyasennossa.
Loppujen lopuksi lähdin naikkarille ottamaan selvää mitä on meneillään ja selvisikin, että kohdunulkoinen raskaushan se oli. Se oli kyllä niin kivulias homma, että sen huomaan melko pian!
eli turha sitä on ainakaan pelätä.
Mulla ei kyllä muuten ole ollut mitään pelkoja raskauksissa. Eikä siinä mitään, poikaa odottaessa mulle tuli hepatogestoosi ja jouduin osastolle odottamaan.
Eli, se on ihan sama pelkäätkö koko ajan vai et koskaan, jotain tapahtuu tai sitten ei. Mutta kokoaikaisella pelkäämisellä ei kuitenkaan voi estää asioita tapahtumasta!