Peking, 5.6. (AP) -- Kiina yhtyi tiistaina Venäjän kantaan Euroopan ohjuskiistassa sanoen, että Yhdysvallat käynnistää tällä tavoin uuden varustelukilvan.
Kiinan ulkoministeriön edustaja Jiang Yu sanoi, että Yhdysvaltain Puolaan ja Tsekin tasavaltaan suunnittelemat ohjusjärjestelmät antavat aiheen huolestumiseen ja että niihin pitää kiinnittää erityistä huomiota.
Yhdysvaltain menettely horjuttaa muutoinkin horjuvaa tasapainoa ja keskinäistä luottamusta Euraasiassa ja antaa lisäksi välillisesti aiheen huoleen ydinaseiden leviämisestä, sanoi Jiang.
Ymmärrämme erittäin hyvin Venäjän presidentti Vladimir Putinin omaksuman jyrkän kannan näihin ohjusjärjestelmiin, jotka uhkaavat Venäjän lisäksi myös muita Euraasian maita. Emme voi suhtautua välinpitämättömästi Yhdysvaltain ja Venäjän välien kiristymiseen. Meillä on strateginen kumppanuussopimus Venäjän kanssa, totesi Jiang.
Kiinan ulkoministeriön edustaja Jiang Yu sanoi, että Yhdysvaltain Puolaan ja Tsekin tasavaltaan suunnittelemat ohjusjärjestelmät antavat aiheen huolestumiseen ja että niihin pitää kiinnittää erityistä huomiota.
Yhdysvaltain menettely horjuttaa muutoinkin horjuvaa tasapainoa ja keskinäistä luottamusta Euraasiassa ja antaa lisäksi välillisesti aiheen huoleen ydinaseiden leviämisestä, sanoi Jiang.
Ymmärrämme erittäin hyvin Venäjän presidentti Vladimir Putinin omaksuman jyrkän kannan näihin ohjusjärjestelmiin, jotka uhkaavat Venäjän lisäksi myös muita Euraasian maita. Emme voi suhtautua välinpitämättömästi Yhdysvaltain ja Venäjän välien kiristymiseen. Meillä on strateginen kumppanuussopimus Venäjän kanssa, totesi Jiang.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kun kaksi "perkelettä" on yhtämieltä,niin se ei osoita muuta kuin demokratian täydellistä halveksuntaa.Näissä maissa ei yksilöllä ole mitään arvoa,kun valtakoneisto jyrää yksittäisen ihmisen.Tsekki ja Puola ovat nyt vapaita päättämään omista asioista,ilman Kremlin neuvoja ja holhousta.Milloinkohan meilläkin näiden kumppanusten ihannointi loppuu ja näemme mihin he todellisuudessa tähtäävät.
On se vaan ihanaa kun maailman eri kansat saavat elää ilman Washingtonin "neuvoja".
Tutka-asemalla ja ohjustentorjuntaohjuksilla ei voi hyökätä mihinkään. Niillä voi ampua vain alas toisen ampumia ohjuksia, joten ei niiden pitäisi ketään haitata. Kukaan tuskin huolestuisi, jos Venäjä parantaa omaa ilmatorjuntaansa. Miksi Venäjä on niin ärtynyt siitä, että sen kyky hyökätä eurooppaan heikkenee? Kuvaavaa on se, että siitä hyvästä ydinohjukset suunnataan tänne, vaikka kukaan ei ole sinne tekemässä hyökkäystä. Jos tästä seuraa uusi varustelukierre, niin se on kyllä puhtaasti Venäjän oma vika.
tämän palstan pillereitä popsiville, sosiaaliavustuksilla eläville antisemiittirääsyläispuniikiluusereille. Aika turhaa...
> Tutka-asemalla ja ohjustentorjuntaohjuksilla ei voi hyökätä mihinkään. Niillä voi ampua vain alas toisen ampumia ohjuksia, joten ei niiden pitäisi ketään haitata. Kukaan tuskin huolestuisi, jos Venäjä parantaa omaa ilmatorjuntaansa. Miksi Venäjä on niin ärtynyt siitä, että sen kyky hyökätä eurooppaan heikkenee?
Euroopan ohjuskilvellä on Venäjän suuntaan kolmenlainen vaikutus:
1. Venäjän kyky maahyökkäykseen Eurooppaan heikkenee hiukan.
2. Venäjän kyky kostopommittaa Eurooppaa heikkenee selvästi.
3. Venäjän kyky kiristää NATOa Eurooppaa uhkaamalla katoaa liki kokonaan.
Tuo kolmas vaikutus taitaa olla se mistä Venäjän kenkä nyt puristaa. Kun NATO joutuu suursotaan Kauko-idässä, niin sen eurooppalaiset jäsenmaat vaivat osallistua siihen, koska selusta (omat kaupungit) on suojassa. Venäjä puolestaan on entistä estyneempi puuttumaan siihen, koska sen kaupungit ovat yhtä turvattomia kuin ennenkin ja lisäksi siltä puuttuu nyt kyky kostopommittaa NATON eurooppalaisia jäsenmaita.
Eurooppaan asennetulla ohjuskilvellä USA siis blokkaa Venäjän pois Lähi- ja Kauko-idän sotatapahtumista ja antaa NATOlle vapaat kädet ja selvästi suuremmat resurssit sotia. Tämän lisäksi ohjuskilpi tietenkin torjuu myös Lähi- ja Kauko-idän sota-alueilta tulevat ohjukset. Sillähän koko ohjuskilpeä on perusteltukin. Kannattaa muuten panna merkille mitä ohjuskilven Ei sanota torjuvan, vaikka se on päivänselvää. Nimittäin Kiinan Eurooppaan suunnatut (ydin)ohjukset.
Euroopan ohjuskilpi onkin erittäin hyödyllinen USAlle, koska sillä USA saa Euroopan mukaan tuleviin Kauko-idän talkoisiin. Sodat Iranissa, Syyriassa ja Taiwanissa ovat tulossa.
> Kuvaavaa on se, että siitä hyvästä ydinohjukset suunnataan tänne, vaikka kukaan ei ole sinne tekemässä hyökkäystä. Jos tästä seuraa uusi varustelukierre, niin se on kyllä puhtaasti Venäjän oma vika.
Ydinohjukset suunnataan Eurooppaan, koska Venäjä haluaa vastustaa USAn tulevia sotatoimia Lähi- ja Kauko-idässä. Se on vain helppo ja halpa yritys vähentää ohjussateenvarjon blokkaavaa vaikutusta Venäjän suurvaltapolitiikkaan.
"Euroopan ohjuskilpi onkin erittäin hyödyllinen USAlle, koska sillä USA saa Euroopan mukaan tuleviin Kauko-idän talkoisiin. Sodat Iranissa, Syyriassa ja Taiwanissa ovat tulossa."
Lähtisikö Eurooppa sotaan sen vuoksi, että sillä on ohjuskilpi? Nuo kolme kohdetta ovat sellaisia, että Eurooppa varoo sotaa niiden ´kanssa kuin ruttoa. Sodat Irania tai Syyriaa vastaan tietäisi sotaa Euroopan rajoilla ja kasvanutta juopaa lähi-idän kanssa, joka tietäisi terorria. Irak opetti kyllä varomaan liikaa sinisilmäisyyttä. Taiwanin kanssa kiistely tietäisi pahimmillaan taas sotaa Kiinan kanssa, josta Venäjä kyllä olisi ihan tyytyväinen.
Minusta ainakin on vain ihan hyvä, jos Eurooppaa ei pystytä pommittamaan Venäjän ja USA:n suurvaltaleikkien vuoksi.
> "Euroopan ohjuskilpi onkin erittäin hyödyllinen USAlle, koska sillä USA saa Euroopan mukaan tuleviin Kauko-idän talkoisiin. Sodat Iranissa, Syyriassa ja Taiwanissa ovat tulossa."
> Lähtisikö Eurooppa sotaan sen vuoksi, että sillä on ohjuskilpi?
Ei vaan sen vuoksi, että se on NATOn jäsen JA sillä on ohjuskilpi. :)
> Nuo kolme kohdetta ovat sellaisia, että Eurooppa varoo sotaa niiden ´kanssa kuin ruttoa. Sodat Irania tai Syyriaa vastaan tietäisi sotaa Euroopan rajoilla ja kasvanutta juopaa lähi-idän kanssa, joka tietäisi terorria.
Nou problem. Syyria hyökkää ihan itse (Israelin kimppuun) ja Irania höykytetään YKn ydinrikastuspäätöslauselman perusteella. Lailliset perusteet sodille saataneen helposti.
> Irak opetti kyllä varomaan liikaa sinisilmäisyyttä.
Tuo on kyllä totta.
> Taiwanin kanssa kiistely tietäisi pahimmillaan taas sotaa Kiinan kanssa, josta Venäjä kyllä olisi ihan tyytyväinen.
Näin. Kiina hyökkää 'omaan maakuntaansa' Taiwaniin, jota USA (NATO) lähtee sopimuksiensa mukaisesti puolustamaan ja niin NATO onkin yllättäen sodassa Kiinaa vastaan.
Venäjä olisi tottakai tyytyväinen siitä, että USA tuhlaa resurssinsa suursotaan Kiinaa vastaan ja jättää Venäjän kukoksi maailman valtapoliittiselle tunkiolle.
> Minusta ainakin on vain ihan hyvä, jos Eurooppaa ei pystytä pommittamaan Venäjän ja USA:n suurvaltaleikkien vuoksi.
Aika moni on samaa mieltä vaikka tilanne onkin juuri toisinpäin. Ohjuskilpihän On osa suurvaltaleikkiä. Se on lahja, jonka antaja hyötyy lahjoituksestaan. :)