..Päivän pommia haetaan yllätyksen muodossa pienen pienestä ruhtinaskunnasta.
Kysymys ei ole mistään auringonpistoksesta, vaikka muutama tunti tulikin pötköllään maattua Suomen suloisessa suvessa.
Pitkävetorintamalla ammutaan hehtaaripyssyllä osumaa suuren ja mahtavan Espanjan maaperään.
Kysymyshän ei ole siitä, kumman joukkueen harteille suosikin viitta on asetettu, mutta jokunen tekijä voisi puoltaa Lilliputin pelaamista:
Lohko F:n tilannehan on kärjen osalta kimurantti, sillä kolme joukkueta P-Irlanti, Espanja ja Ruotsi majailevat samalla pistemäärällä(12)kärjessä.
Espanja saalisti viime lauantaina kolme pistettä Latvian kustannuksela, mitenkään loistamatta.
Espanjan hyökkäyksestä tehoja nakertaa jonnin verran Morientesin ja Torresin puuttuminen - toki sieltä pelimanneja löytyy paikkaamaankin poissaoloja, mutta löytyykö kaivattuja tehoja?
Hernandez on lisäksi pelikiellossa.
Lichtenstein on parantanut peliään - ainakin tulosten valossa. Lauantaina se haki kunniakkaan tasapelin Islannista ja sitä ennen Latvia kaatui kotona 1-0.
Otetaan reaaliteetit huomioon ja joukkueiden selvä tasoero, mutta kotijoukkue saa tässä pelissä maaleissa tasoitusta, joten jos pienellä on hyvä päivänsä ja suurella ongelmia pelillisesti, niin haetaan tähän pienellä panoksella jännitettävää.
PS. Ei todellakaan varma nakki, korkeintaan surkastunut käivärä.

Vastaukset 6
Vanhimmat
viisainta jättää pelaamatta
..ja menee, mutta niihin on tartuttava, kuten Armeniakin osoitti...
Itselläni on sama fiilis Liettuan ja Italian kanssa. Ei taatusti Italia ota kuin 1 maalin voiton, jos sitäkään. Vakioon laitoin ristivarmistuksen (rivistä uhkaa kyllä tulla luvattoman helppo...).
..Vakio jäi pelaamatta, viime kierros ei paljon inspiraatiota nostattanut kahdellatoista oikein - ei juuri muuta kuin nakkirahaa.
Italia-pelin suhteen saatat olla jäljillä...
pelitoverit. 139 kertoiminen hupiveto osui. Saattan, saapi ostaa nakkeja. Panos oli huima 3€. Heh. Tein vedot ja tilille jäi tuo kolme eurimarkkaa, niin eikö jösses osu siihen. Toisaalta, jos panos ois ollut tuo tavanomainen 20€, ei varmaan olisi osunut. Hyvä näin. Tiedän, että voitoille on oma palstansa, mutta.....
Eikun syömään! (lausutaan Heikki Kinnusen örinä-äänellä...)