Äitiysloma alkoi noin viikko sitten. Minun pitäisi olla onnellinen, mutta tuntuu kuin elämältä olisi otettu pois se millä on merkitystä. Menetin työkaverit seuraavaksi vuodeksi, määränpäätä ei ole ja tuntuu kuin minusta ei olisi mitään hyötyä nyt, minä vain olen ja odotan. Synnytyksen pitäisi olla tässä se määränpää, mutta kun se ei vaan tunnu yhtään siltä. Minä haluaisin edelleen tehdä töitä. Kaikki paasaavat lepäämisestä, mutta kun en yksinkertaisesti ole sellainen että olisin paikallani. Tänään olen pessyt vessan lattioita ja kaakeleita myöten, imuroinut, pessyt lattiat, tehnyt ruuan, lenkkeillyt tosin kävellen, suunnitellut nukkumisnurkkauksen parvekkeelle...selkää särkee, mutta en voi olla paikallani. Mieluummin kyllä tekisin töitä enkä näitä kotitöitä eli pesänrakennusviettiä tämä ei ole.
Onko kellään muulla samanlaista?
Onko kellään muulla samanlaista?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Mulla ei oo vielä äitiysloma edes lähellä, mutta vähän samalta tuntuu kun mies on töissä ja minä vapaapäivällä. Ens viikolla mulla on lomaakin mutta mies on töissä (säästää osan lomaa syksyyn et voidaan olla kotona koko perhe) Olis kivaa kun olis edes joku kaveri joka myös odottais että vois sen kanssa kierrellä kauppoja ja turista tuskaisista helteistä jne. Koita kestää, kohta sulla on se vaavi siellä sun kanssa, sitten ei enää tarvi miettiä mitä tekis :)
Eilen jäin töistä pois ja tippa tuli linssii kun sieltä lähdin.. Mahto vastaantulijat kattoo, ku pillitin tuolla mennessä.. :) Ehkä tää tästä, ja kai sitä täytyy vähän lepäilläkin, niin kauan kun on mahdollista..
Mulla alkaa äippäloma vasta syyskuun lopussa, mutta työt loppuvat jo tämänkuun lopussa. Mitähän sitä keksisi tekemistä kun alkaa vapaa jo nyt...Ottasko joku työntekijän 3kk joka saattaakin joutua saikulle...
Mulla ihan sama juttu. Jäin 2 viikkoa sitten äippälomalle. Töissä olin niin pitkään kuin sai olla ja tuntui, että olisin vielä jaksanut ihan hyvin olla vaikka synnytykseen astikin ;P. Töissä viihdyin hyvin ja työkaverit on tosi mukavia. Jäi kyllä vähän harmittamaan, kun ei varmaan nähdä pitkään aikaan, kun harvan kanssa kuitenkaan vapaa-ajalla tavataan.
Ensimmäinen viikko kotona oli aika kauhea, kun ei tiennyt, mitä ihmettä tekisi. Nyt alkaa parin viikon jälkeen pikkuhiljaa oppia rentoutumaan ja nauttimaan lomasta. Ihanaa, kun vielä pystyy tekemään lähes kaikkea, mitä ennenkin.
Meillä tosin hyvä, kun mies pääsee kesäisin yleensä jo aamulla ennen kymmentä töistä, niin ei tartte kuin pari tuntia puuhata yksin. :)