Astetta hankalampia

pistää miettiin

Vesimiehet hankalia saatavia? Testaileeko vesimies (m) että onko joku oikeasti kiinnostunut vai härnääkö vaan? Tykkääkö pompotella naisia mennentullen? Miten voi saada moisen edes kiinnostumaan itsestään? siinäpähän kysymyksiä.

8

3441

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hankalin.

      pannahinen... :)

      Muutaman kuukauden olen vesimiesmiehen kanssa kikkaillut. Kun olemme yhdessä meillä on tosi mukavaa, huumorintajumme on samanlainen, olemme kiinnostuneita samoista asioista, keskustelemme ja nauramme paljon. Joka ikinen kerta, kun tapaamisemme jälkeen ajattelen, että olipa ihanaa, nyt tämä homma etenee (sanomatta mitään ääneen), niin vesimies ottaakin huimasti pakkia. Voi mennä viikko jos toinenkin ilman, että hänestä kuuluu mitään, mutta silti taas tavatessamme minusta tuntuu, että olen hänelle todella tärkeä.

      Minusta tuntuu, että ainakin tämä vesimies pelkää. Pelkää minua ja pelkää tunteita. On tullut kaltoin kohdelluksi jonkun entisen suhteensa puitteissa. En voi kuin odottaa, että hän katsoo minut luottamuksensa arvoiseksi ja päästää maailmaansa. Olen tavannut ihmisen, jonka kanssa viihdyn toisinaan jopa paremmin kuin itsekseni, enkä haluaisi hänestä luovuttaa.

      Kyllä vesimies testailee, testailee jatkuvasti. Huomioi jokaisen reaktiosi erilaisiin heittoihinsa ja toimiinsa, mutta eikö niin tee jokainen uuteen ihmiseen tutustuva? Pompottaako naisia? Tavallaan kyllä. Mutta en usko puheita, jonka mukaan vesimiesmiehet olisivat kovempia pettämään kuin muut, etsivät vain itselleen täydellistä naista, tyytymättä vähempään, ja siksi eivät pitkään viihdy sellaisen seurassa, joka ei näihin kriteereihin taivu, jatkavat siis matkaansa. Oletettavasti juuri siksi ovat saaneet näillä sivustoilla kimppuunsa vihaisen akkalauman, joka toitottaa heidän petollisuuttaan ja välinpitämättömyyttään.

      Minulla tilanne on sikäli hyvä, että viihdyn loistavasti omassa itsenäisessä elämässäni, enkä ole tiivistä seurustelusuhdetta vailla. Elämäni ei siis järky vesimiehen kuvioista, minulla on omani. Ehkä juuri sillä olen saanut vesimiehen kiinnostuksen säilymään. En ole uhka hänen vapaudenkaipuulleen, eikä hän minun.

      Ihanaa kesää kaikille vesimiesmiehille. Olkaa juuri sellaisia kuin olettekin. Olette hyviä tyyppejä :)

      • Jld

        Miten pitäisi suhtautua moiseen? Minusta tuntuu kyllä, että kyseinen vesimiesmies tietää että olen hänestä kiinnostunut, mutta jotenkin tuntuu ettei saa mitään aikaan vaikka yrittäisin kuinka? Olin ystävieni kanssa kävelemässä kaupungissa, ja vesimies huutelee ystävälleni kehuvia kommentteja? ja kyseli minulta kyseisestä tytöstä. Miten tähän pitäisi suhtautua? Yrittääkö se jotenkin viestiä, että minun pitäisi jättää hänet rauhaan? Vai testaileeko vain minua? en kyllä usko sitä. Mutta vaikka kuinka yrittää, niin tuntuu ettei vesimiesmies ymmärrä mitään!

      • vesimiesN
        Jld kirjoitti:

        niin hän viestittää, ettei ole sinusta kiinnostunut siten. Mikäli vesimies olisi sinusta kiinnostunut, hän ei kehuisi muita. Mutta kun ei osaa itse sitä sanoa, niin antaa käytöksellään viestin... olen pahoillani vesimiesmiesten käytöksestä... todella röyhkeää.

      • nyyyyyyyyyyt
        vesimiesN kirjoitti:

        Onko noin? Olen tuntenut kyseisen veskarin jo jonkin aikaa, ihan kaverina. Yhessä vaiheessa hän otti minuun yhteyttä jne..

        ehkä tarvii vaan sitten luovuttaa

      • Toivon Kipinä
        vesimiesN kirjoitti:

        niin hän viestittää, ettei ole sinusta kiinnostunut siten. Mikäli vesimies olisi sinusta kiinnostunut, hän ei kehuisi muita. Mutta kun ei osaa itse sitä sanoa, niin antaa käytöksellään viestin... olen pahoillani vesimiesmiesten käytöksestä... todella röyhkeää.

        Muiden kehuminen ei välttämättä kerro huonosta kiinnostuksesta toista kohtaan. Itsekin olen sortunut tämmöiseen, etten pelottaisi liialla innokkuudella miestä, johon olen hyvin ihastunut. Pelkästään silmäni kertovat voimakkaista tunteistani häntä kohtaan, joten suu voi puhua joskus muutakin, näin olen funtsinut. Mutta, voi olla, että vesimiesnaisena olen valinnut väärän taktiikan. Miehiä ehkä pitäisi kehua aivan surutta, eikä edes puolella tavulla viitata muihin miehiin.

      • yhdyn tähän juuri näin

        Tälläinen olen..mutta en petä toista koskaan vaikka vapauden kaipuu onkin suuri ja omissa oloissa viihtyvä, silti se toinen on älyttömän tärkeä minulle, kiva kun on joku "lähellä" eikä hän halua vangita minua omaksi häkkilinnuksi. Totta on ettei tarvitse tyytyä vähempään, kriteerit miehistä on korkealla, mutta kun sellaisen on tavannut, olo yhdessä on tosi ihanaa ja varmaan saa huomiota kaikin tavoin sen ajan kun ollaan yhdessä, vaikka sitten vetäytyisikin taas omiin oloihin vähäksi aikaa, toinen on kuitenkin mielessä koko ajan.. seurustelen Ravun kanssa, ei hänkään ole helppo luonteeltaan, vähän samantyyppisiä "vetäytyjiä" ollaan molemmat luonteeltamme, ehkä tämä juttu toimii sitten meillä..

      • kerron sinulle
        Jld kirjoitti:

        Miten pitäisi suhtautua moiseen? Minusta tuntuu kyllä, että kyseinen vesimiesmies tietää että olen hänestä kiinnostunut, mutta jotenkin tuntuu ettei saa mitään aikaan vaikka yrittäisin kuinka? Olin ystävieni kanssa kävelemässä kaupungissa, ja vesimies huutelee ystävälleni kehuvia kommentteja? ja kyseli minulta kyseisestä tytöstä. Miten tähän pitäisi suhtautua? Yrittääkö se jotenkin viestiä, että minun pitäisi jättää hänet rauhaan? Vai testaileeko vain minua? en kyllä usko sitä. Mutta vaikka kuinka yrittää, niin tuntuu ettei vesimiesmies ymmärrä mitään!

        yhden mahdollisuuden mitä se sellainen käyttäytyminen voisi merkitä. Kehumalla ystävääsi, se nimenomaan haluaa nähdä sun reaktion siihen. En tiedä muista vesimiehistä mutta itse olen monesti nuoremapana ja kokemattomana tehnyt samoin. Reaktiot ja elekieli on paljon rehellisempää kuin sanat. Jokainen osaa puhua ja jokainen osaa puhua paskaakin. Jäljelle jää siis testaaminen. Jos haluaa päästä perille toisesta. Sun pitäisi kysyä ihan toisenlainen kysymys. Tulkitseeko vesimies reaktiosi oikein? Jos ei, niin silloin taitaa edessä olla vaikeuksia, jos taas tulkitsee oikein, on sinun katsottava hänen reaktiota ja elekieltä. Jos pystyt luet silloin sieltä sen, mikä meiltä vesimiehiltä jää aina sanomatta. Jotain mistä meitä aina haukutaan...

    • Ramu73

      En ole ainakaan minä? Minä kiinnostun sellaisesta naisesta joka on aito oma itsensä ja persoonallinen fiksu tyyppi. Toki testaan älykkyyttä ja kiusoittelen pienellä leikkimielellä. Eli huumorii täytyisi ymmärtää... Juu ja sitä tilaa tarvitaan. En seurustele tällä hetkellä...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      69
      2762
    2. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      16
      2662
    3. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      2237
    4. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      11
      2233
    5. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      105
      2167
    6. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      99
      2121
    7. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      107
      2033
    8. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      1905
    9. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      599
      1897
    10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      23
      1673
    Aihe