Uusi-Ukolle

2.000.000.000 euroa otettu työkyvyttömiltä

Jopa demarilehdetkin ja jo vuosia tästä törkeydestä ovat vaienneet, mutta miksi. Tiedossa heillä on tämä, myös varsinkin ed. hallituksilla ja sosiaali- ja terveysvaliokunnalla ja tietenkin sos.ministeriöllä ja vakuutustarkastajilla.

Missä on perustuslaki 118 §, kun 200 kansanedustajaakaan eivät ole saaneet asiaa hoidettua. Missä oli ed. vaalikaudella Sasi, vai nauraako jälleen tälle asialle? Lipponen ja Mönkäre taisivat saada bonuksia jostakin, vai.

Lasketaan 10 v:n voluumilla, mitä valtio ja vakuutusyhtiöt hyötyvät ammattitauti-, työtapaturma- ja tapaturmaihmisten tyhjänpäälle jättämisestä eli ko. henkilöt eivät saa lakiin velvoittavia eläkkeitä.

10 v:n viiveellä heitä on jo tilastojen mukaan 200.000 ihmistä x 10 vuotta x 1.000 euroa/kk ja se telee yhteensä 2.000 miljoonaa euroa eli 12.000 miljoonaa mummon markkaa.

Tuo 1.000 euroa/kk on alakanttiin laskettu, mitä ko. henkilö saisi eläkettä.

Vakuutusyhtiöiden eo. työkyvyttömien henkilöiden eläkkeiden määrän on 85 % bruttopalkasta. Nyt he ovat jääneet ilman minkäänlaista eläkettä. Tämä summa on siis se ongelma, sillä joku, jolla on valtaa, haluaa tämän rahamäärän pois lakiperusteisilta eläkkeiltä. Tässä luvussa ei siis ole ne, jotka saavat vakuutus- ja eläkeyhtöiden eläkkeet. Kyllä olisi jo Nikulan vihdoinkin jättämän viran jälkeen jonkun ryhdyttävä hoitamaan tämän häpeäpilkun pois virkamiesavunannosta. Vai onko se oma palli niin vaarassa keikkua, että kynsin hampain pidetään kouristuksenomaisesti kiinni omasta virasta, viis laista, jota kulissioikeusvaltio yrittää ylläpitää. Onkohan agentti Kosonen asialla kuinka paljon? Vai meneekö tämä eläkeyhtiöiden vai kenen ministerin vanhan tai uuden piikkiin.

Joten repikää herrat siitä. Asia vaietaan, koska se on niin iso rahamäärä, että sitä pottia hinkuu vallanpitäjät.

Joten Uusi-Ukki, vastailepa viisaana miehenä,miksi tämänlaatuinen hirvittävä ryöstö on ollut mahdollista demarijohtoisesti. Tietoa on täällä, entä siellä.
2400
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Mutta tuo>>>Vastaa Ukko viisaana miehenä

Äänestä
  • vastata tai selittää, no sen verran, että sotku on sossujen aikaansaama.
    No kyllä oikeistohallitus asian korjaa kuten sossujen muutkin sotkut.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


kysyttävää kirjoitti:

2.000.000.000 euroa otettu työkyvyttömiltä

Jopa demarilehdetkin ja jo vuosia tästä törkeydestä ovat vaienneet, mutta miksi. Tiedossa heillä on tämä, myös varsinkin ed. hallituksilla ja sosiaali- ja terveysvaliokunnalla ja tietenkin sos.ministeriöllä ja vakuutustarkastajilla.

Missä on perustuslaki 118 §, kun 200 kansanedustajaakaan eivät ole saaneet asiaa hoidettua. Missä oli ed. vaalikaudella Sasi, vai nauraako jälleen tälle asialle? Lipponen ja Mönkäre taisivat saada bonuksia jostakin, vai.

Lasketaan 10 v:n voluumilla, mitä valtio ja vakuutusyhtiöt hyötyvät ammattitauti-, työtapaturma- ja tapaturmaihmisten tyhjänpäälle jättämisestä eli ko. henkilöt eivät saa lakiin velvoittavia eläkkeitä.

10 v:n viiveellä heitä on jo tilastojen mukaan 200.000 ihmistä x 10 vuotta x 1.000 euroa/kk ja se telee yhteensä 2.000 miljoonaa euroa eli 12.000 miljoonaa mummon markkaa.

Tuo 1.000 euroa/kk on alakanttiin laskettu, mitä ko. henkilö saisi eläkettä.

Vakuutusyhtiöiden eo. työkyvyttömien henkilöiden eläkkeiden määrän on 85 % bruttopalkasta. Nyt he ovat jääneet ilman minkäänlaista eläkettä. Tämä summa on siis se ongelma, sillä joku, jolla on valtaa, haluaa tämän rahamäärän pois lakiperusteisilta eläkkeiltä. Tässä luvussa ei siis ole ne, jotka saavat vakuutus- ja eläkeyhtöiden eläkkeet. Kyllä olisi jo Nikulan vihdoinkin jättämän viran jälkeen jonkun ryhdyttävä hoitamaan tämän häpeäpilkun pois virkamiesavunannosta. Vai onko se oma palli niin vaarassa keikkua, että kynsin hampain pidetään kouristuksenomaisesti kiinni omasta virasta, viis laista, jota kulissioikeusvaltio yrittää ylläpitää. Onkohan agentti Kosonen asialla kuinka paljon? Vai meneekö tämä eläkeyhtiöiden vai kenen ministerin vanhan tai uuden piikkiin.

Joten repikää herrat siitä. Asia vaietaan, koska se on niin iso rahamäärä, että sitä pottia hinkuu vallanpitäjät.

Joten Uusi-Ukki, vastailepa viisaana miehenä,miksi tämänlaatuinen hirvittävä ryöstö on ollut mahdollista demarijohtoisesti. Tietoa on täällä, entä siellä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu