...mielenkiintoisista ja tärkeistäkin asioista, joissa maalaisliitto-keskustan politiikka on ollut merkittävä vaikuttaja:
Presidentti Svinhufvud, Ukko Pekka, oli laillisuusmies, ja hän lopetti oikeiston nousun 1936 kukistamalla Mäntsälän kapinan. Mutta Ukko Pekan oikeistolainen itsepäisyys ja jyrkkyys vasemmiston vastaisuudessaan meni liian pitkälle, kun hän vielä syksyllä 1936 kieltäytyi päästämästä sosialidemokraatteja hallitukseen. Jos hänen tahtonsa mukaisesti sosialidemokraatit olisi pidetty talvisotaan saakka isänmaallisesti epäluotettavina toisen luokan kansalaisina, kansamme olisi sortunut talvisodassa. Itsepäisyys on valtiomiehelle hyve, mutta vain silloin, kun se yhtyy viisauteen ja kaukonäköisyyteen.
Maalaisliitolla on ansionsa siihen, että sosialidemokraatit pääsivät tuolloin kuten taas Kekkosen kauden puolivälissä mukaan poliittiseen vallankäyttöön. Mutta miksi sitten maalaisliitto-keskustapuolue meni toiseen äärimmäisyyteen ruvetessaan syrjimään kokoomusta? Oliko se pelkästään Kekkosen vaikutusta?
Honka-liiton nostamista kaunoistaan huolimatta Kekkonen pitkin hampain hyväksyi kokoomuksen mukaan vielä Karjalaisen ensimmäiseen hallitukseen 1962 ja Virolaisen hallitukseen 1964, mutta 1966 alkoi kokoomukselle 21 vuoden paitsio, josta vasta Mauno Koivisto sen vapautti 1987 määrätessään Harri Holkerin muodostamaan ensimmäisen sinipunahallituksemme.
Tuntuu vaikealta käsittää, miten tilanne kokoomuksen osalta niin jyrkästi muuttui vuoden 1968 presidentinvaalien jälkeen kun kokoomuksen ehdokkaana oli Matti Virkkunen. Oliko Kekkosella myös jotakin erikoista henkilökohtaista kaunaa Paavo Virkkusen (IKL-myönteinen kokoomuksen puheenjohtaja 1930-luvulla) poikaa, KOP:n pääjohtaja Matti Virkkusta kohtaan vai mistä pohjimmiltaan johtui se, ettei Kekkonen tämän jälkeen koko valtakautensa aikana päästänyt kokoomusta hallitusvastuuseen? Vetoaminen ulkopoliittiseen epäluotettavuuteen oli myös aiheeton vuoden 1974 poikkeuslain jälkeen, kun puolueen enemmistö tuki Kekkosta.
Sdp on siis ollut maalaisliitto-keskustalle aina vuodesta 1937 alkaen – Kekkosen hajota ja hallitse –vaihetta lukuun ottamatta – kokoomusta mieluisampi kumppani. Onko se edelleen keskustan salarakas ja se on kokoomuksen kanssa vain pakkoavioliitossa, kun sattui käymään ”huonosti”, eli ei niin kuin oli suunniteltu?
Presidentti Svinhufvud, Ukko Pekka, oli laillisuusmies, ja hän lopetti oikeiston nousun 1936 kukistamalla Mäntsälän kapinan. Mutta Ukko Pekan oikeistolainen itsepäisyys ja jyrkkyys vasemmiston vastaisuudessaan meni liian pitkälle, kun hän vielä syksyllä 1936 kieltäytyi päästämästä sosialidemokraatteja hallitukseen. Jos hänen tahtonsa mukaisesti sosialidemokraatit olisi pidetty talvisotaan saakka isänmaallisesti epäluotettavina toisen luokan kansalaisina, kansamme olisi sortunut talvisodassa. Itsepäisyys on valtiomiehelle hyve, mutta vain silloin, kun se yhtyy viisauteen ja kaukonäköisyyteen.
Maalaisliitolla on ansionsa siihen, että sosialidemokraatit pääsivät tuolloin kuten taas Kekkosen kauden puolivälissä mukaan poliittiseen vallankäyttöön. Mutta miksi sitten maalaisliitto-keskustapuolue meni toiseen äärimmäisyyteen ruvetessaan syrjimään kokoomusta? Oliko se pelkästään Kekkosen vaikutusta?
Honka-liiton nostamista kaunoistaan huolimatta Kekkonen pitkin hampain hyväksyi kokoomuksen mukaan vielä Karjalaisen ensimmäiseen hallitukseen 1962 ja Virolaisen hallitukseen 1964, mutta 1966 alkoi kokoomukselle 21 vuoden paitsio, josta vasta Mauno Koivisto sen vapautti 1987 määrätessään Harri Holkerin muodostamaan ensimmäisen sinipunahallituksemme.
Tuntuu vaikealta käsittää, miten tilanne kokoomuksen osalta niin jyrkästi muuttui vuoden 1968 presidentinvaalien jälkeen kun kokoomuksen ehdokkaana oli Matti Virkkunen. Oliko Kekkosella myös jotakin erikoista henkilökohtaista kaunaa Paavo Virkkusen (IKL-myönteinen kokoomuksen puheenjohtaja 1930-luvulla) poikaa, KOP:n pääjohtaja Matti Virkkusta kohtaan vai mistä pohjimmiltaan johtui se, ettei Kekkonen tämän jälkeen koko valtakautensa aikana päästänyt kokoomusta hallitusvastuuseen? Vetoaminen ulkopoliittiseen epäluotettavuuteen oli myös aiheeton vuoden 1974 poikkeuslain jälkeen, kun puolueen enemmistö tuki Kekkosta.
Sdp on siis ollut maalaisliitto-keskustalle aina vuodesta 1937 alkaen – Kekkosen hajota ja hallitse –vaihetta lukuun ottamatta – kokoomusta mieluisampi kumppani. Onko se edelleen keskustan salarakas ja se on kokoomuksen kanssa vain pakkoavioliitossa, kun sattui käymään ”huonosti”, eli ei niin kuin oli suunniteltu?
Vastaukset 46
Vanhimmat
ilma tänään. Huomenna ehkä jo sataa. Haukotus.
osoittaa taas mieltään Jompen avausta kohtaan, olisi pitänyt osata jotekin kekkosta kehua kyllä tämä kaunispoikakin olisi löytänyt uuden sävelen vastaukseensa. Tässähän Jomppe toteaa vain aikakirjojen kertomaa, ei panettele, ei parjaa eikä käyttäydy sopimattomasti. Mutta silti yksi huokaaja jo minuutin jälkeen tuo veetuilunsa saitille, olette te aika Piruja, en voi muuta sanoa.
päässeet koneelle. Hoh hoijaa...
sen demarien likapyykki ohjelman klo.17.10 tänään.
Jospa tämän Kokoomus paitsion takana olikin SDP. Puolueen jääminen häviäjän puolelle yöpakkasissa ja noottikriisissä, sisäinen hajaannus ja kehno menestys 62 vaaleissa pitivät puolueen heikkona ja se ei voinut estää Kokoomuksenkin osallistumista hallitustyöhön. Mutta tilanne muuttui.
Aseveliakseli Kokoomuksen kanssa murtui noottikriisiin ja Paasio tuli puheenjohtajaksi -63, otti suunnakseen ”pari piirua vasemmalle”(jota Heinäluoma surkeasti plagioi) ja paransi suhteet Kekkoseen joka vastasi tulemalla Pitkällesillalle puolitiehen vastaan, puolue saavutti 1966 vaalivoiton ja siitä tuli varsinainen valtionhoitajapuolue jota Kekkonen taisi kuunnella yhtälailla kuin oman puolueensa K-linjaa. Maalaisliittokin meni niin pitkälle vasemmalle että hirvitää kuten silloin sanottiin.
Kepu oli Kekkosen kaudella käytännössä aina hallituspuolue, joten demareiden kannalta oli menestyksellisempää olla yhteistyössä sulle-mulle periaatteella kepun kanssa kuin sallia kepun muodostaa hallitus Kokoomuksen kanssa. Kekkonen hoiteli demarien tahdon mukaisesti Moskova-kortillaan asiat niin ettei Kokoomusta otettu hallitusvastuuseen vaalimenestyksistä huolimatta.
Kyllä ennen sotaa kokoomus ja muut oikeistovoimat halusivat sdp:n pysyvän poissa hallituksesta, vaikka sosialidemokraattien Väinö Tanner oli jo maalaisliittolaisen presidentti Relanderin aikana 1926 saanut muodostaa sosialidemokraattisen vähemmistöhallituksen, joka istui vuoden. Mutta sen jälkeen tapahtunut äärioikeiston nousu sulki puolueelta tien hallituksiin, kunnes 1937 paljolti maalaisliittolaisen presidentti Kallion vaikutuksesta sdp taas pääsi Cajanderin hallitukseen näkyville paikoille. Taustalla jo tuolloin vaikutti myös punamultamies Urho Kekkonen.
Mutta sotien jälkeen Kekkosen tunteet sosialidemokraatteja kohtaan muuttuivat. Siihen taas vaikutti Neuvostoliitto, jolle demarit olivat luokkapettureita ja vihollisia. Kekkonen teki parhaansa edistäessään sdp:n surullista hajaannusta, mutta ei voinut lopulta enää mitään. Sdp:n toisen kymmenvuotisen oppositiokauden katkaisi sdp:n suurvoitto 1966 vaaleissa, jolloin Kekkosen oli pakko antaa hallituksen muodostaminen sdp:n johtajalle Rafael Paasiolle.
Myöhemmin Kekkonen piti noiden vaalien tulosta erittäin hyvänä, sillä se toi myös sosialidemokraatit hänen taaksensa ja puolueesta muodostuikin sitten Kekkoselle maalaisliitto-keskustapuoluetta tärkeämpikin työkalu valtionhoitajana paljolti hänen tahtonsa mukaisesti. Joka seikka sitten koitui myöhemmin sosialidemokraattien ja varsinkin heidän johtajansa Kalevi Sorsan kohtaloksi.
Ja sosialidemokraattien tilalle Kekkosen kaunan kohteena oli tullut kokoomus. Fagerholmin toisen hallituksen kaaduttua keväällä 1958 kokoomus olisi ollut valmis tulemaan hallitukseen yhdessä maalaisliiton kanssa. Mutta maalaisliitto piti parempana oman vähemmistöhallituksen muodostamista. Maalaisliitolle tappiollisten vuoden 1958 vaalien jälkeen Kekkonen antoi sosialidemokraattien K.A.Fagerholmin tehtäväksi laajapohjaisen enemmistöhallituksen muodostamisen, ja siihen tuli mukaan kokoomuskin. Mutta Kekkonen oli alun alkaen hyvin tyytymätön hallitukseen ja haukkui pataluhaksi Johannes Virolaisen, joka oli mennyt hallitukseen mukaan. Kun Virolainen koetti puolustautua, että ”sinä tämän hallituksen olet nimittänyt, enkä minä”, tiuskaisi Kekkonen siihen ”mutta sinun on se kaadettava”. Ja kaatuihan se jo puolen vuoden kuluttua.
Sen jälkeen Kekkonen Honka-liiton nostamista kaunoistaan huolimatta pitkin hampain hyväksyi kokoomuksen mukaan vielä Karjalaisen ensimmäiseen hallitukseen 1962 ja Virolaisen hallitukseen 1964, mutta syistä, joita tussa avauksessa tuodaan esille, alkoi 1966 kokoomukselle 21 vuoden paitsio, josta vasta sosialidemokraatti Mauno Koivisto sen vapautti 1987 määrätessään Harri Holkerin muodostamaan ensimmäisen sinipunahallituksemme.
Äläkä yritä nyt vängätä asiasta enempää jottet ”menettäisi kasvojasi”, sillä avauksessani on suurempaa viisautta kuin tiedätkään!
En minä tässä asiassa kasvojani menetä, nostan vaan toisen näkökulman asiaan jota näytät pitävän kovasti itsestään selvänä. Eikä toisen näkökulman esittäminen ole vänkäämistä vaan asialliseen keskusteluun kuuluvaa mielipiteenvaihtoa.
Kyseenalaistan siis näkemyksesi jossa yksin Kekkonen saneli Kokoomuksen kohtalon vuoden -66 jälkeen. Kyllä siinä demareillakin oli osuutta. Yleensähän SDP:n ja Kekkosen välistä kilpailua painotetaan niin kovasti, että toisenlaiset näkökulmat ovat jääneet vähälle huomiolle. SDP:n oma historiakirjoittaja Mikko Majander kuitenkin ansiokkaasti tuo myös tuon esittämäni näkökulman esiin
SDP:n piirissä punamulta oli se malli, jonka puolue oli jo 1930-luvulla omaksunut tavoitteekseen. Sota-ajan yhtenäisyys toi aseveliakselin, mutta pian sen jälkeen työväestön sielunmaisemassa ja retoriikassakin Kokoomus miellettiin työnantajien leiriin kuuluvaksi kovaksi oikeistoksi.
Demarien sisäinen hajaannus lykkäsi sodan jälkeen SDP:n nousua punamultayhteistyön hegemoniseksi osapuoleksi niin että se toteutui vasta Kekkosen toisen kauden loppupuolella. Samalla suljettiin Kokoomus ulos hallituksista. Ja ainahan valtaan päässeet pyrkii varmistamaan vallassa pysymisen, Moskovalle siis annettiin tarkoituksellinen kuva Kokoomuksen ulkopoliittisesta vaarallisuudesta.
kun olet hiljaa. Hoh hoh hoo buahhhhh....
... päivässä kirjoittaa pitkä hyökkäys Kekkosta ja Kepua vastaan. Mutta eihän hän tunnusta olevansa kaunainen, muuten vain viisas.
66-vaalien jälkeen Koomusta ei enää SDP huolinut hallitukseen. Kekkonen olisi jo hyväksynytkin, kun Holkerin johdolla puolue saattiin pois Honka-liiton ja Junnilan perinnöstä, mutta sillonpa soosut olivatkin siirtyneet Sorsan johdolla sen verran vasemmalle, että eivät halunneet Kokoomusta hallituskumppanikseen. Kunnes sitten oikeisososilidemokraatti Koivisto junaili heidät hallitukseen 87 sossujen apupuolueeksi.
Koivistolla ja Sorsalla oli silloin myös erikoinen tarve mollata kepun puheenjohtaja Väyrystä, joka oli heidät suututtanut muistuttamalla siitä, että Neuvostokaupan lähiaikoina tapahtuvaan romahtamiseen pitäisi varautua. Väyrynen oli myös heiltä lupaa kysymättä uskaltanut sopia muiden porvaripuolueisen kanssa porvarihallituksen perustamisesta jos 87-vaalin tulos sallii. Ja se salli.
Varmaankin tarkoitushakuisia, mutta kuitenkin.
Kekkonen ei hyväksynyt Kokoomusta -66 jälkeen hallitukseen. Kekkosen mielestä Kokoomus oli liian riskialtis remonttimiehistä huolimatta, koska Junnila, Ilaskivi, Rainio ja muut oikeistokokkarit olivat silloin hyvin vaikutusvaltaisia. Väite, että Kekkonen olisi Kokoomuksen hyväksynyt perustuu yksinomaan Juhani Suomen "tutkimustuloksiin". Siihen ei löydy vahvistusta mistään muualta. Sen sijaan Kokoomuksen oppositiossa pitämiseen löytyy yllin kyllin näyttöä. Valitettavasti Suomen sanomisiin liittyy kovin usein ns. valkopyykkäyskerroin. Se on totta, että demaritkaan eivät Kokoomusta kaivanneet, mutta Kekkosesta se riippui ja Kekkosen kannat ohjasivat kaikkien Kekkos-puolueiden näkemyksiä.
Sekin on totta, että Väyrynen suututti Koiviston, Sorsan ja monet muut. Syynä oli tietysti ns. tahtopolitiikka, millä Väyrynen legitimoi omat ja sitä kautta Kepun sanan syönnit, sopimusten pettämiset ja muut iltalypsyt. Samantapaisista syistä Kokoomus oli aivan hermorauniona Ahon hallituksen aikoihin Ahon ja Pekkarisen jatkettua Väyrysen tyylillä.
-87 Hallitusratkaisussa Väyrynen yritti laittaa Koiviston selkä seinää vasten epädemokraattisella kassakaappisopimuksella. Silloisen perustuslain mukaisesti Koivisto käytti kuitenkin velvollisuutensa mukaisesti presidentille kuuluvaa harkintaa ja nimitti sinipunahallituksen. Jostain syystä Kekkosen hyve on tässäkin Koiviston pahe. Onko Härkönen koskaan kritisoinut esimerkiksi Virolaisen oikeistohallituksen nimittämistä? Virolaisen hallituksen jäljiltä Suomi oli kassakriisissä ja maa pahemmassa taloudellisessa jamassa kuin 1991, vaikka 1966 ei ollut edes idänkauppa ja muu vienti romahtanut.
Kun noin julmistelet noista Johannes Virolaisen mielipiteistä, niin varmaan hänkin oli kepu- ja Kekkos-kaunainen!
Naurakaamme yhdessä! ;)) ;))
Kuinka huimasti paljon parempi kirjoituksesi olisi ollutkaan, jos olisit jättänyt tämän pois.
"Äläkä yritä nyt vängätä asiasta enempää jottet ”menettäisi kasvojasi”, sillä avauksessani on suurempaa viisautta kuin tiedätkään!"
Paremmin olisi pärjätty jos se viides kolonna olisi pidetty poissa hallituksesta ennen sotaa. Eikä Kekkosella ollut mitään tekemistä kokoomuksen pitkän paitsion kanssa, vaan sen hankkivat sille Junnila, Rainio ja kumppanit.
Sulla on ihmeellinen kuvitelma Suomen pelastaneista sotilaista. Vain harva sotilas oli sosialidemokraatti.
Maalaispoikia ja muuta nuorisoa lähinnä, joilla ei ollut sosialidemokratian kanssa yhtään mitään tekemistä.
Olet harhainen vanhus joka yrittää vielä pestä punikinnahkaansa.
Sulla on ihmeellinen kuvitelma Suomen pelastaneista sotilaista. Sotilaista oli sosialidemokraatteja samassa suhteessa kuin heitä oli suomalaisista muutenkin. Ehkä jopa suhteellisesti enemmän, koska ns. parempien perheiden jälkikasvu sai paremmin järjestettyä itsensä kotirintamalle.
Et taida tietää historiasta ja Suomen oloista mitään.
Suomalaisia sosialidemokraatteja ei rintamalla ollut. Jälkikäteen on sinne mielikuvilla Laineen Tuntemattomassa Sotilaassa ympätty se Lahtinen.
Politiikka oli rintamalla kaiken lisäksi kiellettyä eivätkä nuoret pojat mitään olisi sellaisesta paskast, kuin sosialidemokratiasta jutelleetkaan. Vain muutama punakapinan ylistäjä ja arhiippari oli, mutta päätyivät monttuun.
Asia on niin kuin Kylähullu sanoo.Kun sossut pääsi taas valtaan 1966 ne halusi ja onnistuikin pitää kokoomuksen poissa pelistä. Ei Kekkonen voinut ruveta taisteleen nimittämäänsä hallitusta vastaan.
Sossut vastusti eniten varustamista talvisodan edellä, ja oli vielä sodan aikana enemmän haitaksi kuin hyödyksi. Parempi olis ollut pitää heidät poissa hallituksesta yhtä kyytiä tänne asti.
Armahdan teitä enemmältä itsenne nolaamiselta, kun jo "historian tuntija" Oivakin tuli mukaan alkaen sättiä minua kepukaunaiseksi KESKUSTAPUOLUEEN ENTISEN PUHEENJOHTAJA JOHANNES VIROLAISEN SANOMISISTA!
Tuossa avauksessani on nimittäin suorat lainaukset kahdesta Virolaisen kirjasta hänen omista mielipiteistään seuraavasti:
---------------
Johannes Virolainen kirjassaan ”Yöpakkasista juhannuspommiin” sivulla 182:
>> Presidentti Svinhufvud, Ukko Pekka, oli laillisuusmies, ja hän lopetti oikeiston nousun 1936 kukistamalla Mäntsälän kapinan. Mutta Ukko Pekan oikeistolainen itsepäisyys ja jyrkkyys vasemmiston vastaisuudessaan meni liian pitkälle, kun hän vielä syksyllä 1936 kieltäytyi päästämästä sosialidemokraatteja hallitukseen. Jos hänen tahtonsa mukaisesti sosialidemokraatit olisi pidetty talvisotaan saakka isänmaallisesti epäluotettavina toisen luokan kansalaisina, kansamme olisi sortunut talvisodassa. Itsepäisyys on valtiomiehelle hyve, mutta vain silloin, kun se yhtyy viisauteen ja kaukonäköisyyteen. > Tuntuu vaikealta käsittää, miten tilanne kokoomuksen osalta niin jyrkästi muuttui vuoden 1968 presidentinvaalien jälkeen kun kokoomuksen ehdokkaana oli Matti Virkkunen. Oliko Kekkosella myös jotakin erikoista henkilökohtaista kaunaa Paavo Virkkusen (IKL-myönteinen kokoomuksen puheenjohtaja 1930-luvulla) poikaa, KOP:n pääjohtaja Matti Virkkusta kohtaan vai mistä pohjimmiltaan johtui se, ettei Kekkonen tämän jälkeen koko valtakautensa aikana päästänyt kokoomusta hallitusvastuuseen? Vetoaminen ulkopoliittiseen epäluotettavuuteen oli myös aiheeton vuoden 1974 poikkeuslain jälkeen, kun puolueen enemmistö tuki Kekkosta.
Rangaistut siirtynevät pian vihreisiin.
Olen jo tuolla toisaalla korjannutkin, mutta korjataan nyt vielä tässä kohdallaan, että tuossa on virhe:
>> Johannes Virolainen kirjassaan ”Viimeinen vaalikausi” s. 186-197
mukaan luvallista lainata tuolla tavoin, esittäen kuin itse olisi kirjoittanut.
Tuo on plagiointia!
Taisit TAAS tehdä hullun hommia. =)
...olivatkin Johannes Virolaisen nuo tekstit, jotka kepulaiset nyt lyttäsivät maan rakoon!
Eiks ollut kiva jekku? Naura nyt vähän! ;))
Teit jo RIKOKSEN. Tunnustit sen myös julkisesti. Nyt sinulle käy hullusti.
…muutama ajatus Johannes Virolainen näkemysten inspiroimana mielenkiintoisista asioista, joissa on kyse kolmen suurimman puolueemme suhteista eri aikakausina:
Johannes Virolainen kirjassaan ”Yöpakkasista juhannuspommiin” sivulla 182:
>> Presidentti Svinhufvud, Ukko Pekka, oli laillisuusmies, ja hän lopetti oikeiston nousun 1936 kukistamalla Mäntsälän kapinan. Mutta Ukko Pekan oikeistolainen itsepäisyys ja jyrkkyys vasemmiston vastaisuudessaan meni liian pitkälle, kun hän vielä syksyllä 1936 kieltäytyi päästämästä sosialidemokraatteja hallitukseen. Jos hänen tahtonsa mukaisesti sosialidemokraatit olisi pidetty talvisotaan saakka isänmaallisesti epäluotettavina toisen luokan kansalaisina, kansamme olisi sortunut talvisodassa. Itsepäisyys on valtiomiehelle hyve, mutta vain silloin, kun se yhtyy viisauteen ja kaukonäköisyyteen. > Tuntuu vaikealta käsittää, miten tilanne kokoomuksen osalta niin jyrkästi muuttui vuoden 1968 presidentinvaalien jälkeen kun kokoomuksen ehdokkaana oli Matti Virkkunen. Oliko Kekkosella myös jotakin erikoista henkilökohtaista kaunaa Paavo Virkkusen poikaa, KOP:n pääjohtaja Matti Virkkusta kohtaan vai mistä pohjimmiltaan johtui se, ettei Kekkonen tämän jälkeen koko valtakautensa aikana päästänyt kokoomusta hallitusvastuuseen? Vetoaminen ulkopoliittiseen epäluotettavuuteen oli myös aiheeton vuoden 1974 poikkeuslain jälkeen, kun puolueen enemmistö tuki Kekkosta.
nolostunut lainkaan. Olen ihmetellen seurannut kirjoituksiasi matkasi jälkeen.
Ne muuttuvat koko ajan enemmän ja enemmän...
Mutta rikoksen teit. Tuo oli kyllä viimeinen mitä sinulta olisin odottanut.
Kun Keris ei näy vuosia jatkuneesta uhostaan huolimatta pystyvän haastamaan minua oikeuteen OMISTA HERJAUKSISTAAN, niin haastapa sinä NOLOSTUMISESI TUOTTAMISTA KUVITELMISTASI!
Kuvittelin sinun jo ymmärtäneen kuka olen?
Kaiketi pidin sinua liian fiksuna.
ymmärtäneesikin...
taas uunia.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000026842248
Kiitos sekä kiittelyistä että uudesta ideasta! Saatanpa hyvinkin vielä joskus sen käyttää. Varmasti ei tule olemaan vaikeata löytää Kekkosen teksteistä sellaisia, jotka saavat monet kepulaiset täällä raivon valtaan!
Tässäkin olisi varmaan sellaiseen ainesta, mutta tämän olen täällä jo näin esitellyt:
- - -
Urho Kekkonen laati Helsingin Sanomiin Tannerin 60-vuotispäivänä päivänsankaria suuresti ylistävän artikkelin, jossa hän kuvaili entisen ministeritoverinsa avuja ja luonteenpiirteitä, joiden katsoi kohottaneen Tannerin demokraattisen johtajatyypin ihanteeksi. Hän näki työväenliikkeen johdossa jatkavassa Tannerissa takeen Suomen kansan itsenäisyystahdon säilymisestä ja lujittumisesta. Kekkonen toteaa artikkelissaan mm: ”Väinö Tannerin työ sosialidemokraattina ja työväenjohtajana on tullut oikeisiin mittasuhteisiin vasta viime aikoina, kun porvarillisissakin piireissä on opittu näkemään järjestyneen työväenliikkeen kansallinen merkitys… sen tunnustaminen itsenäisyytemme, vapautemme ja kansanvaltamme elimelliseksi osaksi”.
Kekkonen jatkaa: ”Väinö Tannerissa on paljon sellaista, joka on suomalaisinta, mitä miehessä voi olla: hän on varma mielipiteissään, joskus itsepäisyyteen saakka, hän on rehellinen ja luotettava kannanotoissaan, hän on uskollinen asialleen ja tovereilleen, hän on realiteettien mies, kylmä ja kovakin asioissaan, mutta lämmin ihmisenä, hän on humoristinen omalla jäyhällä tavallaan. Hän on rohkea mies, niin rohkea, että hän puolustaa omaa oikeuttaan, työväenluokan oikeuksia ja meidän yhteisiä oikeuksiamme, olivatpa vastassa mitkä voimat tahansa”.
- - -
Viimeisessä lauseessa toteamalleen Kekkonen sai myöhemmin vankkaa lisätodistusta! Tuolloin Kekkosen käyttäytyminen Tanneria kohtaan oli kovasti ristiriidassa edellä lainattujen kirjoitusten ja puheiden kanssa. Se vain kuvasti sitä kaikessa muussakin nähtyä kuulua ”Kekkosen käännöstä”, mitä Väinö Tanner ei koskaan ymmärtänyt eikä hyväksynyt.
Tuosta Virolaisen kirjasta "Yöpakkasista juhannuspommiin" löytyy paljon lisätietoa siitä sykästä vihasta, jota miehet toisiaan kohtaan tunsivat. Myös tuo Erkki Tuomiojan kirja "Häivähdys opunaista" antaa siitä lisätietoa. Hella Wuolijokihan oli myös Tannerin vihamies ja Kekkosen kanssa yhdessä juonien he tekivät kaikkensa, jotta Tanneer olisi saanut mahdollisimman kovan tuomion. Neuvostoliittohan piti Tanneria ykkäösehdokkaanaan, ja niin neukut kuin Wuolijoki ja Kekkonen olivat harmistuneita, että Tanner sai "kakkua" vain 5,5 vuotta, kun Ryti sai sentään 10 vuotta.
Kytkentä alkuun: Pannaan korvan taakse, joten olkaapa varuillanne, kepulaiset!
Jorman sydän Kiinaan? ;)
Kyllä sydämeni sykkii edelleen rinnassani, ja se vain kasvaa noilla matkoillani, kun viimeksi kuluneen hieman runsaan vuoden aikana sinne on tullut palanen Intiaa, Ranskaa, Thaimaata ja Kiinaa, mutta enemmän ja pysyvimmin siellä on tätä rakasta Suomeamme ja omia rakkaita läheisiäni. Eniten rakasta vaimoani, jonka tuhka jo odottaa viereensä minun tuhkaani.
vielä lukaisemaan tuon ketjun, joka syntyi ehdotuksestani. Toimi hienosti kuin junan vessa!
Kaikki tuli kerralla todistettua, kun itse suuri ja mahtava itäinsimöri oivakin meni halpaan. Luki tekstin, ei ymmärtänyt ja pisti haukkuen sen ihan vaan sen takia, että luuli sen olevan Jorman näppäimistöltä. Pitäisin jatkossa oivana suuni supummassa asioista, joista hänellä on vain luulo, ei tieto.
Vaikka muuten on ollut minulla hieman "ei hauskempia päiviä" viime aikoina, niin tänään mökkisaunan jälkeen on kiva kellahtaa sänkyyn naureskellen oivan änkyröinnille. JESS!!!!
Se toimi! Kiitos vinkistä! Tehdäänkin nyt työnjakoa: sinä hoidat tuon ideointipuolen ja minä toteutuksen, jooko?
No, nyt vain oikein mukavia löylyjä siellä mökkisaunassasi ja varmaan pulahdat jo viereiseen järveenkin ja oikein rentouttavaa iltaa ja hyviä unia näin hauskan päivän jälkeen!
Kiitämme kai yhdessä noita kepulaisia heidän tarjoamistaan hyvistä nauruista!!! ;))
Vielähän sen tajuaa jos kepulaiset eivät tunnista Virolaisen kirjoituksia. Varsinkaan jos jotkin Virolaisen kirjoitukset ovat Lasse Lehtisen kirjoittamia.
Mutta sitä ei kyllä tajua että muuan muun muassa kirjallisuudentuntijana itseään kovasti esittänyt K K Korhonen ei tunnistanut V A Koskenniemen natsimielisiä puheita, vaan yhtyi noihin ajatuksiin sydän pamppaillen:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000007555896
...mielestäsi kuin voisi päätellä sen perusteella, mitä tuossa linkissäsi annat ymmärtää:
>> Tyhmien ihmisten huijaamisesta ei paljoa kostu. Eivät he siitä kuitenkaan viisastu. Heidän parodioimisensa on mahdotontakin, koska he tekevät sen itse.
Juu siellähän sitten raiskattiin sinun ja useammankin uusnatsin "isänmaallisia tunteita".
Tiedä näistä kepulaisista miten tyhmiä ovat. Sinusta sen kyllä tietää.
Nuoret juoksuttavat pappaa tämän tunteita sekoittaen. Ja pappa juoksee. Isänmaallinen sydän jyskyttää.
Raskasta taitaa olla? Onneksi on tuota pöhöpintaa sen verran paksulti, etteivät älykkäämpien pistämät neulat juuri tunnu.
Jormalta löytyy ainakin sitä ensiksi mainittua, eikä muuta sitten löydykkään.
En minä tosiaankaan millään pahalla tuota pientä jekkuani tehnyt, mutta minut inspiroi siihen hämeenlinnalaisen saittikaverini mielestäni kiva idea. Hän on joskus täällä todennut, että vaikka avaisin aiheesta tuohivirsujen vaikutuksesta jalkahikeen saisin aikaan valtavan tunnekuohunnan ja näkemystäni vastustavien mielipiteitten vyöryn. Halusin nyt tuon testata, en ilkeällä vaan uteliaalla leikkimielellä, ja tulokset puhuvat puolestaan!
Mutta nythän näköjään ovat mielet rauhoittuneet kun kiihkeät puheet ovat tyrehtyneet. En halua pohtia sen syitä – vaikka mieleni hieman niin tekisi – vaan ihan sovinnollisesti pyytäisin teitä kepulaisia opponenttejani ajattelemaan, että onko sittenkään niin, että minä olisin kepu- ja Kekkos-kaunaaja, vai voisiko olla niin, että se kauna onkin teissä?
Jospa tämä Eino Leinon säe saisi teidät herkistymään myös itsetutkiskeluun:
Te ystävät, joiden rinnassa kyyt
yöt pitkät pistää ja kalvaa,
te, joita jäytävi sydämen syyt
ja elämä harmaja halvaa,
oi, helise heille mun kantelein,
oi, helise onnea haavehein
ja unta silmihin unettomiin –
mun silmäni suljit sä niin.
Hyvää yötä ja kauniita unia!
>>>...mutta 1966 alkoi kokoomukselle 21 vuoden paitsio, josta vasta Mauno Koivisto sen vapautti 1987 määrätessään Harri Holkerin muodostamaan ensimmäisen sinipunahallituksemme.
Johannes Virolaisen kertomaa Korhonen tuossa siis toistaa. Mutta ehkä sinä olit merkittävämmällä paikalla näkemässä paremmin.
Virolainen antoi haastattelun Suomen Kuvalehdelle juhannuksena 1970-luvun lopulla. Siinä hän antoi ymmärtää, että "yleiset syyt" pitivät kokoomuksen hallitustyöskentelyn ulkopuolella.
Se, että Kekkonen sai raivokohtauksen Virolaisen haastattelusta Vironperällä, kertoo Virolaisen osuneen oikeaan. Kekkosella tuskin oli syytä pelastaa Virolaisen mainetta.
Johannes Virolaisen haastattelu oli kesältä 1979. Saman vuoden keväällä presidentti Kekkonen (!) oli nimittänyt Harri Holkerin hallitustunnustelijaksi, mutta keskusta (!) oli torjunut hallitusyhteistyön kokoomuksen kanssa, vaikka molemmat puolueet olisivat nyt ensimmäistä kertaa voineet yhdessä kansanpuolueiden kanssa muodostaa enemmistöhallituksen.
Tämä oli paha paikka keskustan puheenjohtajalle Johannes Virolaiselle. Enää hän ei voinut selittää kokoomuksen torjumistaan sillä, että sinivihreästä hallituksesta tulisi vähemmistöhallitus. Raukkamaisesti Virolainen keksi tekosyyn kokoomuksen syrjimiselle ulkopolitiikasta, koska se siirsi vastuun kokoomukselle itselleen, osin Kekkoselle ja osin Neuvostoliitollekin.
Asiantuntemukseltani olen varmasti Virolaista heikompi, mutta nimenomaan siksi, että en ollut millään poliittisilla paikoilla, olen häntä objektiivisempi.
Virolaisella oli omat intrenssinsä sysätä syy kokoomuksen boikotista pois itsensä ja puolueensa vastuulta.
Lue tuosta alempaa ironcortainille antamani vastaus.
Kovasti tiedät Virolaisen motiiveista ja ajattelusta. Itse olisin taipuvainen ajattelemaan, ettei kokoomuksen hallitukseen tulolle ollut esteenä se, että Virolainen puheenjohtajana ei sitä halunnut, vaan se realiteetti, että Kekkosen ja Neuvostoliiton tuki tuollaiselle hallitukselle puuttui. Rehellisenä, ja asiat jo aiemmin kokeneena, Virolainen sanoi asiat suoraan ulos.
Se oli hänen virheensä, jota kepukansan enemmistö tosin kunnioitti muutama vuosi myöhemmin presidenttiehdokasta valittaessa.