Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Kerran näinkin

Päin: Enrique Iglesias: Tarvitsen peniksen pienennyksen
07.06.2007 09:49



Latinolaulaja Enrique Iglesiasilta ei itseluottamusta puutu. Komistus kertoo olevansa niin hyvin varustettu jalkovälistään, että hän tarvitsisi peniksen pienennysleikkauksen.

Helle on tainnut pehmentää laulaja Enrique Iglesiasin pään, sillä tähti on antanut kuluvalla viikolla kaksi täysin ristiriitaista lausuntoa koskien omaa sukuelintään. Aiemmin tällä viikolla tähden väitettiin kärsivän liian pienestä peniksestä. The Sun -lehdelle puhunut Iglesias kumosi kuitenkin huhut.

- Tarkoitin, että tarvitsen peniksen pienennyksen, en suurennosta. Minulla on valtava mela! Ihmiset jotka kirjoittivat, että minulla on pieni pippeli, käsittivät väärin. Minulta kysyttiin, haluaisinko kokeilla jotain uutta musiikkiurani jälkeen. Sanoin, että voisin ehkä julkaista oman kondomilajitelman, mutta kondomien pitäisi olla pieniä.
11430
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

pienentää, alkuperäinen teksti oli totuus.. eli pienet on pelit.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tutkailijana kirjoitti:

Päin: Enrique Iglesias: Tarvitsen peniksen pienennyksen
07.06.2007 09:49



Latinolaulaja Enrique Iglesiasilta ei itseluottamusta puutu. Komistus kertoo olevansa niin hyvin varustettu jalkovälistään, että hän tarvitsisi peniksen pienennysleikkauksen.

Helle on tainnut pehmentää laulaja Enrique Iglesiasin pään, sillä tähti on antanut kuluvalla viikolla kaksi täysin ristiriitaista lausuntoa koskien omaa sukuelintään. Aiemmin tällä viikolla tähden väitettiin kärsivän liian pienestä peniksestä. The Sun -lehdelle puhunut Iglesias kumosi kuitenkin huhut.

- Tarkoitin, että tarvitsen peniksen pienennyksen, en suurennosta. Minulla on valtava mela! Ihmiset jotka kirjoittivat, että minulla on pieni pippeli, käsittivät väärin. Minulta kysyttiin, haluaisinko kokeilla jotain uutta musiikkiurani jälkeen. Sanoin, että voisin ehkä julkaista oman kondomilajitelman, mutta kondomien pitäisi olla pieniä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu