Lapseni on isällään, kaikki kaverit säntäävät perheineen mökeilleen, siellä ollaan monen sukupolven voimin. Minulla on lomaa, voisin tehdä monenlaista kivaa - mutta ahdistaa ajatus, että kaikki pitää tehdä yksin. Masennus on päällä, rankkoja asioita lähimenneisyydessä ja parhaillaankin menossa. En halua tunkea itseäni niille sukumökeille, jossa tunnen itseni vielä ahdistuneemmaksi, kun itsellä ei ole enää aviomiestä, ei ole läheisiä lapsuudenperheestä. Voi apua kun ahdistaa jo nyt. Olisipa edes joku puhelinrinki, jossa ahdistuneet voisivat jutella keskenään vertaistukena. Minua ainakin helpottaa a) että saa jonkun kanssa jutella b) että tietää että on joku jolle oikeasti voí soittaa ja puhua ahdistuksesta c) ettei tarvi pilata muiden "iloista perhejuhannusta". Missä te muut nelikymppiset eronneet, ilman lapsia juhannusta viettävät ihmiset olette? Teitä on taatusti muitakin - ja paljon ?
Juhannusviikko yksin
Ja ahdistaa...
11853
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Jotekin pystyin eläytymään tunteisiisi ! Toivon todella, että nyt löydät jotakin kontaktia, jolle edes puhua tuntemuksista. Tai että se toinen tai toiset olisi edes hätävaralinkkinä hållilla, jos ihan maailma kaatuu päälle.
Tämän juhannusaika ON rankan ja vaativan tuntuista, jollei, eri syistä, ole rakastavia ihmisiä ja menoa ja meininkiä. Nuo mökki-mökki-hokemat minuakin ovat aina ärsyttäneet, se tuntuu kuulijasta, jolla semmoisia kuvioita ei ole, niin syrjään työntävältä. Lisää irrallisuutta ja yksinäisyyttä. Sinun kohdallasi just mökillä olo on vaativaa, kun ihmissuhteissa näitä hämminkejä. Kyllä sinulle varmaan jonkun vertaisen seura nyt olis parasta. Millä puhelinsuuntanumeron alueella asut? (Siis on sulla lankapuhelin tai ei, niin mikä olisi sen suuntanumero.) - Huomiseen, varmaan monet vielä kirjoittelevat sinulle.
kaltaisiasi. Itsellä jo lapset aikuisia, joten
yksikseen olen muulloinkin kuin juhannuksena.
Onhan netissä erilaisia foorumeita joissa purkaa
omia ahdistuksiaan, mutta mitään konkreettista
vertaistukea ei tahdo löytyä. Vai onko syy häpeä
tai pelko, kun ei tahdo edes sähköpostikaveria
löytyä?
Olen kokenut vastaavaa yksinäisyyden tunnetta, mutta eri syistä ja mietin tässä pää kuumana miten sanoa jotakin kannustavaa. Etenkin, jos olet perinteisesti tehnyt samat asia joka juhannuksena on tilanne senkin takia hankala elää läpi. Tuntea jäävänsä ulkopuolelle kaikesta, vaikka tosiasiassa mahdollisuuksia olisi jos vain jaksaisi niitä etsiä.
Voisitko katsella onko kotipaikkakunnallasi tapahtumia, jotka sopisivat tarkoitukseesi? Muistatko ketään, jonka tiedät olevan yksinäinen myöskin ja ottaisit yhteyttä? Oikeanlaisen keskusteluseuran hakeminen voi olla hankalaa, koska kaikki tahtoisivat olla omasta tilanteestaan äänessä ja sinä taas tarvitsisit lohtua ja hyvää kuuntelijaa?
Saatan vaikuttaa lattealta, mutta joskus se että menee aivan uuteen paikkaan ja tilaisuuteen yksin etsimättäkään seuraa voi olla lohduttavaa. Tietynlainen haikeus ja surumielisyys on kuin balsamia haavoille, koska edes hetki katsella muuta kuin mihin on tottunut voi olla uusien ideoiden alku seuraaviksi vuosiksi.
Minä rakastan jussina yksin olemista ja sitä, miten ihmiset ryntäävät maalle mölisemään keskenään ja kaupungit/taajamat hiljenevät sopivasti. Jos satut asumaan isommassa kaupungissa mene kaduille katsomaan ja istu terassille. Tunnelma on hyvä, leppoisa ja ihmiset puhelevat keskenään juuri siksi että kerrankin saa olla rauhassa.Näin ainakin minä olen saanut kokea, enkä sen vuoksi lähtisi yhdenkään mökille kilpailemaan pirttiin ahtautumisen maailmanennätystä.
Kyllä sinä selviät!
Eipä tämä juhannus/juhannusviikko eroa joulusta tai pääsiäisestä. Yksin olen ollut ja yksin tulen olemaan. Sitä kun menee tietyn rajan yli niin yksinäisyyttä ei enää edes tunne.
kuin nimimerkillä "Yksin minäkin -aian" eli kun
ei koskaan osannut/kyennyt ystävyys-suhteita
luomaan, niin lopulta siihenkin alistuu, mutta
totu ei milloinkaan. Ahdistus moisesta olotilasta
valtaa usein mielen. Ihan olen aina ollut kiltti,
empaattinen muita kohtaan, mutta eipä se nykyaikana taida mitään merkata?
Ikävintä asiassa on se, ettei voi/osaa/uskalla
juurikaan kotoa poistua. Hiukka on noita sosiaalisten tilanteiden pelkoja.
Harmittaa tää kesäaika, kun haluaisi olla ulkona
luonnossa. Pitäs vissiin jonnekkin maaseudulle muuttaa, kun kerran tämmönen erakko on.
Onhan tuolla kirjeystävt palstalla parikin uutta
foorumia, jossa vois ystäviä etsiä. Laittakee
sinne hakuja, josko miekin sieltä jonkun bongaisin! Ikää on jo niin paljon, jotta itse en
sinne ilkiä ilmotusta laatia.
Voi, minä olen monet Juhannukset ollut yksin, on minullakin lapsia ovat omillaan eivät vietä kanssani Juhannusta.Ei se niin kamalaa ole, olen kotona yksin tai sitten menen katsomaan Juhannuskokkoa satamaan, siellä näkee myös ihmisiä, ja saattaa olla että jutustelenkin jonkun kanssa, sillä on niitä muitakin yksinäisiä.Lähde vaan liikkeelle! Hyvää Juhannusta kaikille yksinäisille ja muille.
ne kaikista pahimmat mulle.niistä selviin usein ostamalla läjittäin herkkuja,tenoxeilla, kattelemalla telsua, lukemalla ja kasailemalla palapelejä.kyllä se siitä :).HYVÄÄ JUHANNUSTA ja OIKEIN PALJON VOIMIA JA JAKSAMISTA KAIKILLE
jos haluat jutskailla.. laita sp osoite, voidaan vaikka alkuun kirjoitella-jos tuntuu että se helpottaisi :-) ,ja vaihdettaisiin vähän fiiliksiä. Itse 40 eronnut, jo jotenkin "voiton puolella" noitten pyhien kanssa...
nainen eteläsuomesta
Heipä vain sinulle ketjun aloittaja muut kirjoittajat. Mihin sinä aloittaja olet kadonnut ? Käyhän nyt sentäs kattelemassa saamiasi kirjeitä Ystäviltä :-)
Luin saamiasi kommentteja ja tarinoita ja kannustuksia. Itse sain niistä kovasti itselleni tsemppiä! Ompahan meitä paljonkin.
Itsekin olen ajatellut, että eiköhän se olisi mahdollista yksinään oloon tottuakin - myös tämmöisinä juhlapäivinä !? Painetta minulle tulee siitä, kun joku sitten kysyy, mitä teit ja missä olit, niin en meinaa haluta vastata rehellisesti, että olin yksin kotona... Hmmmm, jotenkin ei tahdo kestää kokea toisen mahdollista sääliä (?), ja ihmetystä ja aprikointia, että miksiköhän noin. Myöskään en pysty koskaan valehtelemaan mitään siten, että jos olin kotosalla, niin en pysty säveltämään mitään juhannuskuviota, jossa muka olin. Pitäisi jaksaa vain olla olematta toisten orja, rehellisesti sitä, mitä on. Ja reippaasti, kuten koin tässäkin jonkun kirjoittaneen.
Hei ja mielekästä keskikesän aikaa kaikille. Kyllä se tästä.... syyskaamoskin vielä koittaa !!
on paljon, ja ottaa pattiin kyllä..
mut jaksele !
ps. ei käy tasan onnen lahjat ;(
Niin, tässäkin ketjussa on kirjoittajia, jotka ovat selvästi päässeet sinuiksi yksinäisyytensä kanssa. Minä en koskaan ole kyennyt siihen!
Kuten en myöskään kykene lähtemään esim. juhannuksena yksin liikenteeseen (kerran kokeilin); siitä tulee vain entistä pahempi olo ja yksinäisyys korostuu, kun näkee ihmisten liikkuvan pareittain ja porukoissa - ja itse on yksin.
Ja sekin on kamalaa, kun ystävät ja tuttavat (joita toki jokunen on) toivottelevat iloisesti hyvää juhannusta, vaikka tietävät, että olen yksin... Ajattelen, että he eivät ole yksin oloa joutuneet kokemaan ja siksi eivät osaa huomata sitä, että se satuttaa.
Mutta aina se on mennyt jotenkin... vaikka netissä surggailessa ja keskustelupalstoilla pyöriessä.