Luottamuspula

Jostakin aamukrapulan seasta tupsahti muistikuva Leningradilaisesta ruokakaupasta. Heti ovella löi kasvoille eltaantunut paskan haju, kaupan sisällä kiemurteli kolme tai neljä eri jonoa. Ensin täytyi tarkastaa mitä tänä päivänä "annetaan" ja tavaran hinta, sitten kassajonoon maksamaan tavara, jonka jälkeen kuitilla sai jonottaa sen sillin joita tänä päivänä "annettiin". Miksi tällainen moninkertainen jonottaminen, yksin kertaisesti siksi että sosialismissa ei luotettu toverin maksukykyyn, ensin piti maksaa sitten vasta "annettiin".
1227
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Eikös se ole sama meno hallituksessa nykyään ihan täällä porvari Suomessa, ei veron korjauksia eläkeläisille ennen kuin on tienattu, ne rahat on kyllä tienattu jo aikaa sitten mutta vetkutella pitää. Vois viedä saunan taakse ja lopettaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Eikka' kirjoitti:

Jostakin aamukrapulan seasta tupsahti muistikuva Leningradilaisesta ruokakaupasta. Heti ovella löi kasvoille eltaantunut paskan haju, kaupan sisällä kiemurteli kolme tai neljä eri jonoa. Ensin täytyi tarkastaa mitä tänä päivänä "annetaan" ja tavaran hinta, sitten kassajonoon maksamaan tavara, jonka jälkeen kuitilla sai jonottaa sen sillin joita tänä päivänä "annettiin". Miksi tällainen moninkertainen jonottaminen, yksin kertaisesti siksi että sosialismissa ei luotettu toverin maksukykyyn, ensin piti maksaa sitten vasta "annettiin".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu