Mikään ei siis

vaikutusta, ei seurauksia...miettikää hei jo vähän...

Keskustan suosio laskee ja miksi niin tapahtuu?

KOTIMAA YLE LAUANTAI

Kokoomus edelleen suosituin puolue


Taloustutkimuksen YLE Uutisille touko-
kesäkuussa tekemän puolue-
kannatusarvion mukaan kolmen suurimman
puolueen väliset kannatuserot ovat
tasaantuneet, mutta suuruusjärjestys on
pysynyt ennallaan.

Kokoomus (23,4 prosenttia) jatkaa
ykkösenä, keskusta (22,4) on kakkonen
ja SDP (21,7) kolmonen.

Kärkikolmikon ero on niin pieni, että
se mahtuu kyselyn virhemarginaaliin,
joka suurimpien puolueiden osalta on
1,6 prosenttiyksikköä suuntiinsa.

Haastattelututkimuksen otos
muodostettiin väestötietojärjestelmästä

Virhemarginaalin kun ottaa huomioon, niin on aivan mahdollista, että se toinen sija on KENELLÄ?
10482
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Tulevat vaalit on tuhoisat, mikäli keskustan johto ei vedä tapahtuneista skandaaleista johtopäätöksiä ja tee vaadittavia muutoksia niiden loppumiseksi.

Äänestä
  • olemassa ihmisiä, joille todellakin merkitsee Pääministerin ominaisuuksissa muutkin ominaisuudet, kuin vain jumalattomasti rehottava ja kukkiva yksityiselämä.

    Kun Suomessa sattuu olemaan sellaisia ihmisiä, jotka oikeasti odottavat Suomen Pääministerin asemassa olevalta uskottavuutta, hienoa kykyä johtaa, selkeyttä, asiallisuutta, luotettavuutta jne.

    On ihmisiä, jotka ovat oikeasti ihan huulipyöreänä nykymenosta ja niitä ihmisiä ei ole yhtään kuultu, on vain hyökätty ja julistettu ministerin oikeutta ihan mihin vaan.

    Ei hyvä, uskokaa jo, tuo on loukkaavaa, osalle suomalaisista valtion ylinjohto on todellakin tärkeä asia ja Suomen asioiden hoito asiallisesti vieläkin tärkeämpää.

    Miksi eivät usko, Onko tuossa jotain niin outoa?

    Äänestä

  • että on kirjoitti:

    olemassa ihmisiä, joille todellakin merkitsee Pääministerin ominaisuuksissa muutkin ominaisuudet, kuin vain jumalattomasti rehottava ja kukkiva yksityiselämä.

    Kun Suomessa sattuu olemaan sellaisia ihmisiä, jotka oikeasti odottavat Suomen Pääministerin asemassa olevalta uskottavuutta, hienoa kykyä johtaa, selkeyttä, asiallisuutta, luotettavuutta jne.

    On ihmisiä, jotka ovat oikeasti ihan huulipyöreänä nykymenosta ja niitä ihmisiä ei ole yhtään kuultu, on vain hyökätty ja julistettu ministerin oikeutta ihan mihin vaan.

    Ei hyvä, uskokaa jo, tuo on loukkaavaa, osalle suomalaisista valtion ylinjohto on todellakin tärkeä asia ja Suomen asioiden hoito asiallisesti vieläkin tärkeämpää.

    Miksi eivät usko, Onko tuossa jotain niin outoa?

    Ja mies ulos ja mieluummin koko puolueesta.
    nimimerkki, lopen kyllästynyt keskustalainen

    Äänestä

  • niskaperseote kirjoitti:

    Ja mies ulos ja mieluummin koko puolueesta.
    nimimerkki, lopen kyllästynyt keskustalainen

    turhia.

    Äänestä

koko paremmusjärjestys. Onko meillä tosiaan niin typeriä ihmisiä että moiseen uskovat. Vaalituloksista päätellen on. Aina se on niin ollut, että kun lumeen kusee niin reikä tulee.

Äänestä
  • tukea.

    Äänestä

  • tarvitsee nyt kirjoitti:

    tukea.

    turpaan vaan ja Matille tukea? Potku perseelle ja sillä siisti.

    Äänestä

kun se ensimmäinen sija oli kellä?

Äänestä

sijan veivät teiltä tutkikaa sitä jos ymmärrätte?

Äänestä
  • kokkarit nyt kannatuksen kärjessä, vai mistä tässä nyt puhutaan?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


hetkauta, ei kirjoitti:

vaikutusta, ei seurauksia...miettikää hei jo vähän...

Keskustan suosio laskee ja miksi niin tapahtuu?

KOTIMAA YLE LAUANTAI

Kokoomus edelleen suosituin puolue


Taloustutkimuksen YLE Uutisille touko-
kesäkuussa tekemän puolue-
kannatusarvion mukaan kolmen suurimman
puolueen väliset kannatuserot ovat
tasaantuneet, mutta suuruusjärjestys on
pysynyt ennallaan.

Kokoomus (23,4 prosenttia) jatkaa
ykkösenä, keskusta (22,4) on kakkonen
ja SDP (21,7) kolmonen.

Kärkikolmikon ero on niin pieni, että
se mahtuu kyselyn virhemarginaaliin,
joka suurimpien puolueiden osalta on
1,6 prosenttiyksikköä suuntiinsa.

Haastattelututkimuksen otos
muodostettiin väestötietojärjestelmästä

Virhemarginaalin kun ottaa huomioon, niin on aivan mahdollista, että se toinen sija on KENELLÄ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu