Ikävuosina 4-6 olin tarhassa. Sitten 7-12 vuotiaana olin ala-asteella. Minulla oli paljon kavereita ja tapasimme joka päivä ja melkein joka ilta. Soittelimme usein ja kävimme niin meillä kuin toisillamme. Asuimme 3 huonetta keittiö asunnossa. Minä ja veli asuimme samassa huoneessa. Mutta kuitenkin kun täytin 13, isoveljeni hääti minut ulos meidän huoneestamme ja niin aloin asua olohuoneessa. Tämän vuoksi mielenrauhani ja itsetuntoni järkkyivät niin että minua kiusattiin ylä-asteella aika paljon. Olohuone oli iso, mutta onneksi siinä oli kaksi ovea jotka kummatkin saatiin kiinni. Keskellä huonetta oli pyöreä pöytä johon aloin kerätä tavaroitani. Ylä-asteella monet vanhoista kavereistani tulivat ilkeiksi minua kohtaan ja näin emme tavanneet koulun jälkeen joten jäin aika yksinäiseksi. Perheriitojakin tuli jossa tappelimme toisiamme vastaan. Kahdeksannella luokalla meni jo paremmin kun hormoonit alkoivat hyrrätä ja mieliala parani ja aloin sopeutua uuteen huoneeseeni. Vain silloin kun tuli sukulaisia kylään niin tavarat pöydällä piti korjata pois, mikä ei ollut minun mieleeni. Rippijuhlanikin piti perua, koska en halunnut tavaroitani pois. 9.luokalla sitten minua ja parasta kaveriani alettiin kiusata ja kaikki huipentui siihen kun vietimme veljeni ylioppilasjuhlia joissa käytettiin minun olohuonettani ja ne runsaat tavarat piti kuskata pois. Ylä-aste loppui tuona päivänä ja olin niin huonossa kunnossa juhlien vuoksi etten ehtinyt edes hyvästellä kavereitani haluamallani tavalla.
Lukiossa sovimme ettei tavaroitani pöydällä saa ottaa pois. Mutta joka päivä kun menin kouluun pelkäsin että niihin tavaroihin kosketaan joko rangaistukseksi jostain mitä olin tehnyt tai sanonut ja näin sain hullun maineen koulussa eikä kaverisuhteita voitu pitää yllä. Sitten viimein viime vuonna veljeni muutti pois kotoa ja sain oman huoneeni takaisin. Elämä alkoi näyttää paremmalta, mutta sairastan yhä pakko-oireista häiriötä mikä liittyy perfektionismiin siten, että uhkaava vaara pitää estää ajatuksilla ja ongelmat on käsiteltävä heti ja täydellisesti.
Nyt olen saanut yhden kaverin ja kaksi kesätyöpaikkaa ja elämä näyttää jo valoisammalta vaikka usein ajattelen itsemurhaa.
Mitä ajatuksia tämä kirjoitus herätti ?
Lukiossa sovimme ettei tavaroitani pöydällä saa ottaa pois. Mutta joka päivä kun menin kouluun pelkäsin että niihin tavaroihin kosketaan joko rangaistukseksi jostain mitä olin tehnyt tai sanonut ja näin sain hullun maineen koulussa eikä kaverisuhteita voitu pitää yllä. Sitten viimein viime vuonna veljeni muutti pois kotoa ja sain oman huoneeni takaisin. Elämä alkoi näyttää paremmalta, mutta sairastan yhä pakko-oireista häiriötä mikä liittyy perfektionismiin siten, että uhkaava vaara pitää estää ajatuksilla ja ongelmat on käsiteltävä heti ja täydellisesti.
Nyt olen saanut yhden kaverin ja kaksi kesätyöpaikkaa ja elämä näyttää jo valoisammalta vaikka usein ajattelen itsemurhaa.
Mitä ajatuksia tämä kirjoitus herätti ?
Vastaukset 5
Vanhimmat
että kun itsemurha on mielessä,
tai käy mielessä,
hommaa terapiaa vaik lääkärin kautta.
siitä on apua,
eikai sitä muuten kustannettas.
mut hyvä et menee paremmin.
toivottavasti jatkossa menee vielä paremmin!
kun sait huoneesi takaisin. Se varmasti auttaa sinua itsenäistymisessä ja siinä, että saat itse päättää omista tavaroistasi ja näin myös on helpompaa kun ei tarvitse pelätä jatkuvasti jonkun "urkkivan". Ymmärrän täysin mitä tarjoitat, sillä myös minulla on joskus nuorempana ollut vastaavanlaisia tuntemuksia. Ei koskaan kuitenkaan itsemurha-ajatuksia. Kyllä elämäsi vielä lähtee nousuun, usko vaan. On hienoa, että olet saanut kesätöitäkin, mutta muista myös nauttia kesästä ja levätä :)
Itellä ollu myös jonkinlaista pakko-oireista häiriötä(se on joskus kyllä ihan normaaliakin luulisin). Mutta ennemminkin oli sitä masennusta ja muuta siihen liittyvää, mihin oli lääkkeitäkin..ne autto jonkun verran.
"Mitä ajatuksia tämä kirjoitus herätti ?"
Tuli mieleen, että olit/olet jotenkin riippuvainen näistä sun "tavaroista", mikä ei näytä olevan kovin hyvä juttu. Ja ihan kun sut ois jollakin lailla "ahistettu nurkkaan" omassa kotona? Et saa/saanu olla rauhassa edes omassa kotona ja minne muualle sitten oisit voinu mennä.
Niin no hyvä jos sait oman huoneen :D parempi tietysti saattais olla jos muuttasit ihan omaan asuntoon. muuttamiseen tarvii kyllä rahaa jonkin verran, että ei välttämättä sen takia onnistu.
Jos minulla olisi ollut oma huone teininä, niin silloin ei kuutta vuotta olisi heitetty hukkaan, ja minulla olisi varmasti ylioppilaslakki, kokopäiväinen kesätyö ja paljon kavereita. Tämän takia olen juuri harkinnut itsemurhaa, koska ihmisenä minussa ei ole mitään vikaa, minulla on vaan olosuhteiden pakosta aiheutunut tällainen hitommoisen kinkkinen elämä. Nyt siis nyk. kesätyöt ovat siinä mallissa, että yksi on kerran viikossa ja toinen on satunnaisesti joten kesätyöpaikan hunting jatkuu.
Ajattelin aloittaa tämän aiheen koska mielestäni tapaukseni oli varsin erikoinen ja hävettävä joten halusin suoria vastauksia tähän tilanteeseen.
Nousukausi. Ilmiselvä nousukausi! Olet saanut vihdoin ja viimein sinulle rakkaan asian, oman huoneesi, sen lisäksi että olet saanut myös kesätyöpaikan (useammankin!) ja yhden uuden tuttavuuden. Kuulostaa oikein hyvältä. Elämä ei ole tietenkään täydellistä (ei sitten kenelläkään :/), mutta tässä tuli ihan positiivinen mielikuva sinun tämänhetkisestä tilanteestasi. Ei mitään surkuteltavaa, sanoisin. Nauti kesälomasta, sekä työpaikoista, jotka sait. On hieno asia saada kesätöitä. Nykyään on niin paljon hakijoita, että itse en ole saanut vieläkään.
Hyvää kesää Sinulle! :)