Paavo Lipponen on valehteleva paskiainen. Tänään Anneli Jäätteenmäki neuvotteli tämänhetkisen EU:n puheenjohtajamaan Kreikan pääministerin kanssa EU:n elintarvikeviraston saamisesta Suomeen. Asiasta ei ole vielä tehty päätöstä.
Suomen, Italian ja Kreikankaan kannatus ei asiassa riitä, vaan päätökselle tarvitaan Eu-maiden yksimielinen kannatus. Tällaista ei ainakaan vielä ole.
Paavo Lipponen valehteli suomalaisille vaalitäkynä, että päätös olisi jo tehty. Tällainen valehtelija Paavo kelpaa Suomessa eduskunnan puhemieheksi. Kepukin on hiljaa, ettei hallitusyhteistyö kärsi aivokihtiä potevan epäluotettavan puoluepolitrukki Paavon kieroilusta. Historian kaatopaikalle moinen valehteleva paskataikina.
Täten voimmekin aloittaa kilpailun, kuka keksii kuvaavimman ilmaisun änkyrä-Paavosta.
Kommentoi! Vastaa! Anna palaa!

Vastaukset 9
Vanhimmat
Paavo ensimmäinen paska luuli hallitsevansa haloskan kanssa Suomea jälleen seuraavat kahdeksan, eikun 12 vuotta!
Kun se paska hävisi NAISELLE, ja vielä SUOMEN KESKUSTAN naiselle, siltä keitti yli. Akkapaha Puovo kiukutteli kuin pahainen kakara. Ja syytti jopa Jäätteenmäkeä, että sai vaalivoiton kepulikonsteilla, tarkoitti ilmeisesti sitä, kun Jäätteenmäki pani Puovon koville vaalitentissä Puovon USA:n käynnin johdosta, jolloin Puovon mukaan he Valkoisessa Talossa "Georg dubbla juun" kanssa sopivat asioista!
Ei kestänyt piä puovolla!
Yritti olla
PAAVO ENSIMMÄINEN MOOSES!
Onhan se sellainen aikapommi tämä Iso-Lipponen. Mitä lie mies missäkin ja kenenkin kanssa sopinut? Eiköhän kaikkea kakkaa pullahda väkisin pintaan, ja sitä enemmän, mitä vähemmän arvovaltaa jää Lipposelle jäljelle. Jos demarit nyt olisivat viisaita, siirtäisivät miehen syrjään, ennen kuin käy kuten kävi Thatcherille, joka piti lopulta kantaa julkisuudesta tolkkunsa menettäneenä. Paavollahan noita suhteellisuudentajuttomuuden oireita oli jo pitkin pääministerikautta.
Valta rappeuttaa. Siitä hän on hyvä esimerkki. Peittelyjä, luisteluja, puolivalheita, valheita.
Puhemiehen paikka keskellä kolmikkoa, jossa oikeana kätenä on Kääriäinen ja vasurina Kanerva - voiko tuota enää nauramatta katsoa? Maan poliittisen tilan pienoismalli?
Puhemiehen paikka oli ansioton, koska Paavo on moraalisesti epäilyttävä. Mutta puhemiehenähän ei tunnetusti voi tosiasiassa pahasti mokatakaan.
Edellinen puhemies oli Räikeä Lörppö, nyt saimme Töykeän Törpön.
Kyllä se oli päätetty jo, vaan jätesäkki sai pilattua jo ensimmäisenä päivänä senkin.Keskusta ei saa muuta kuin vahinkoa aikaan.
Olet Paavoa änestänyt idiootti!
Onko kaikki demarimieliset käytetty lobotomiassa?
Ei juma, mitä ääliöitä. Jos demarivaltamedia nuolee
demaripääministerin persettä ja se ilmoitetaan median kautta
sinulle, uskot kaiken.
Keskustan jätemäellä on aina kirkkaanpunainen hame, niin kuin keskustan punikeille sopiikin.
Äitiskö sinulta on kieltänyt hameen käytön vai mistä moinen kateus ? Vai
onko kaverit vinoillu ? Voi raukkaa.
Paavo laittaisi sinisillä ruiskaunokella koristellun mekon päälleen...
Oliko tuo mielestäsi hyvin sanottu?hahahahaha,,,voi vittu mikä idiootti,,hahahahaha