Niin siinä kävisairastuin vakavaan masennukseen keväällä,ja jouduin sairaalaan.
Olin psykoosin rajamailla ja ihan hukassa,lääkkeitä söin valtavia määriä.
Ystaäviä ei pahemmin näkynyt,ei turvaverkkoa,ei ketään.
Raha asiat ijan sekaisin koko elämä.olen ihan toipilas ja kohta on pakko mennä töihin.
Olen ensimmäistä kertaa harkinnut itsemurhaa,en kirjoita sitä sen takia et joku säälisi.
Sen takia etten jaksa enää yrittää.
Masennus jaksoja on minulla ollut useita,ja joka kerta vaikeampi on ollut nousta ylös.
Olin psykoosin rajamailla ja ihan hukassa,lääkkeitä söin valtavia määriä.
Ystaäviä ei pahemmin näkynyt,ei turvaverkkoa,ei ketään.
Raha asiat ijan sekaisin koko elämä.olen ihan toipilas ja kohta on pakko mennä töihin.
Olen ensimmäistä kertaa harkinnut itsemurhaa,en kirjoita sitä sen takia et joku säälisi.
Sen takia etten jaksa enää yrittää.
Masennus jaksoja on minulla ollut useita,ja joka kerta vaikeampi on ollut nousta ylös.
Vastaukset 16
Vanhimmat
olen joutunut sivusta seuraamaan 3 ystäväni kamppailua vakavan sairauden kynsissä.on ylämäkiä on alamäkiä,mutta aina sitä porskutetaan eteenpäin.kokeile uusia harrastuksia,muuta elämäsi rytmityksiä,eli käyt eri paikoissa.paikoissa jossa et ole koskaan käynyt.ne antaa kummasti erillaisia virikkeitä.keskustele rohkeasti ihmisten kanssa niin huomaat että et todellakaan ole yksin ongelmasi kanssa.mä pidän sulle peukkuja et saisit itsesi kondikseen ja jaksaisit innolla porskuttaa niin töissä kuin vapaallakin!!!
Sinulla on vielä elämä.
Kyllä sinä selviät ja sen eteen kannattaa kyllä yrittää jotain.
Hae apua, vaikka seurakunnalta.
Pyydä joku soittamaan ja siirtämään laskujesi pvm ja käy pankissa neuvottelemassa jos sinulla on lainoja, sinnekin riittä kyllä yleensä puhelinsoitto.
Ja jos et muuta jaksa, niin ole vain.
Lepää, lue jos jaksat ja tee jotain ihan pientä, kastele vaikka kukat tai tuijota ulos ikkunasta.
Raha tulee yleensä ongelmaksi, tiedän sen itsekin. Olen ollut niin kauan jo pois työstä, mutta jotenkin olen selvinnyt.
Siitä tiedän, että sinäkin selviät.
.. ja kaikki meni. muutama vuosi sitten olin totaalisesti lopussa. Missään ei näkynyt mitään hyvää. Olin myös itsetuhon partaalla. Onneksi osasin ja tajusin hakea apua. Nyt olen kulkenut terapiassa seitsemän vuotta ja sinä aikana on ollut kaksi osastojaksoa. Vihdoinkin uskalsin olla heikko, purkaa kaikkien vuosien vihan sisältäni ja sain terapeutin, johon luotan ja jonka kanssa olen kulkenut koko elämäni keskusteluissamme. Matka jatkuu, on päiviä jolloin en halua käydä edes postilaatikolla, mutta en anna periksi.
Nyt on menossa parempi vaihe ja olen nauttinut alkukesästä, sillä koskaan ei tiedä jos vaikka huomenna taas kaikki olisi päälaellaan.
Toivon sinulle valoisampaa matkaa ja että löydät pieniä elämän helmiä matkasi varrelta. *halauksia*
Kiitos teille vastauksissta,ihana et joku välittää.
Minun raha asiat ovat niin huonosti,etten saa nunuttua enää.
Onhan minulla tenoxia ja seroguel lääkitys,olen vaan ihan loppu.
Keskiviikkona menen mielenterveys toimistoon,ja kerron kaikki nämä asiat.
On ne heillä tiedossa,mutta pelkään etten jaksa edes sinne asti.
En tiedä miten näin romahdin,vaikea parisuhde,en osaa sanoa.
Muutto toiseen paikkaan ei ystäviä,tuntuu ettei voi henkittää.
Olen koko päivän miettinyt miten paljon lääkkeitä täytyy ottaa ettei enää herää.
En halua teitä säikytellä,pakko purkaa asiat pois.
Osaisi edes itkeä mutta ei.
Kukaan ei uskoisi et olen täysin loppu jos näkisi minut.
Vielä olen jaksanut itsestäni huolehtia.
Kiitos rakkaat tuntemattomat ystävät viesteistä.
Jaksatko mennä vähän ulos raittiiseen ilmaan, minua se auttaa. Selkiävät ajatukset vähän. Voit soittaa mielenterveystoimistoon jo maanantaina ja kertoa tilanteestasi, ei tarvitse jaksaa kuin yksi yö eteenpäin. Jotenkin varmaan selviydyt huomiseen. Voithan käydä vaikka päivystyksessä jo tänään. Jokin apu löytyy varmasti, kunhan jaksat edes vähän eteenpäin. En minäkään osaa enää itkeä. Ei oloni ole kovin huono nyt. Tunteeni ovat turtuneet, ennen itkin vaikka miten paljon niin että lopulta vain tärisin. Ei kannata ottaa lääkettä liikaa, ei niiden vaikutuksista tiedä.
Ei sisäinen pahoinvointi välttämättä näy ulospäin, ei se minustakaan näy, vain itse tiedämme oman tuskamme.
En tiedä kestänkö olen niin yksin,kukaan ei tuskaani tajua.
Olen ollut kaksi kertaa psykoosissa ja pelkään että se tulee taas.
Iho on tulessa tai sitten vaan sekoan.pelottaa niin kamalasti.
Minulla pito olla jälkihoito ja kaikki valmiina.
Ensimmäinen aika on keskiviikkona ja töihin on pakko mennä.
Minä en voi jatkaa sairaslomaaani ja yritän jotenkin kestää.Haleja teille kaikille.
Anteeksi myös sekava kirjoitus,on sen verran paha olla ettei ajatukset pysy kasassa.
Luulisi et lääkitys jo viimeistään auttaisi,monta viikkoa olen syönyt.
Tai sitten on vääräät lääkkeet,voihan niinkin käydä.
Pärjäsin jotenkin monta vuotta kun oli mukavia naapureita,ja tuettiin toisiamme.
Nyt olen ihan yksin miten tämä on mahdollista.
Onneksi te rakkaat ihmiset jaksatte lukea ja vastata.
että ei kannata yrittää i.m. lääkkeillä, vaikka millainen heikko hetki tulisi ! Ei tietenkään muutoinkaan pidä...
- Tartun nyt vain tuohon, mitä sanot miettiväsi ja kokevasi, että lääkkeet ns. kiehtovat sinua, että jospa ottaisit...
Siinä käy niin, että heräät joskus ja ties missä kunnossa ! Psyykenlääkkeitä kourallisia otamalla ON tosi vaikea kuolla. Sorry suorat sanat, mutta tämä auttanee kuitenkin tässä nyt. Unohda lääkepurkit siis. - Jatkan muiden vastaustesi lukemista...
sairaslomalla?
Ei sinusta sairaana töissäkään ole paljon hyötyä ja menet vain huonompaan kuntoon.
Kannattaa miettiä nyt tarkkaan elämän tärkeysjärjestys?
on vaikea saada ittensä hengiltä,
kun on lääkehiiltä ja muuta vatsanhuuhtelua olemassa.
mut onneks se ei ookkaan niin helppoa,
niin on mahdollisuus saada uus mahdollisuus
ajatella uudestaan.
kuitenki on mahdollista kuolla lääkkeisiinki,
tiedän montaki, jotka on niin tehny.
ei kannata laskea sen varaan,
et niihin ei kuole.
vaikka en tarkota sillä aloittajaa suoranaisesti,
vaan jotku tekee niitä ns. avunhuuto itsemurhia,
niin sillon voi lähtä oikeastikki henki.
ei siis kannata, niin helppo kuin se on sanoakin, mut totta joka sana vaikka ei siltä tuntuskaan...
jos lääkettä on mätännyt eikä se niin vään tehoakaan siihen, mitä piti ! - Pois tällainen kiusaus, kaikilta, toivon.
toivon minä.
toivottavasti ihmisten ei tartte todistaa sitä enää yhtään enempää mitä kaikkia kauheuksia siitä voi jäädä ;(
Lainaan tähän hyvän tekstin, jonka olen jostakin lainannut :
" Mitä ankeammalta elämä tuntuu, sitä tärkeämpää on, että tekee uskollisesti pieniä asioita, sanoo tutkija ja kouluttaja Jaana Venkula
Mielenterveys-lehdessä. Minä tahansa päivänä hän sanoo sen olevan aivan ensiksi sitä, että nousee aamulla sangystä ja ryhtyy noudattamaan päivärytmiä.
- Kun kokee, ettei jaksa mitään, on tärkeää, että tekee jotain pientä ja käytännöllistä. Siitä tulee tunne, että pystyy johonkin. Käytännölliset teot saavat voiman liikkeelle. MIELI EI LIIKU MIELELLÄ VAAN MIELI LIIKKUU RUUMIILLA. Elämänvoima ei käytössä kulu vaan lisääntyy.
Pieniä arkisia asioita arvostava Jaana Venkula suosittelee ankeuden poistoon esimerkiksi pyykinpesua tai siivoamista.
- Siivoaminen vaikuttaa ehdottomasti esteettisyyden tajuun. Näkee, mikä on kaunista ja milloin asiat ovat kohdallaan. Se taas on yhteydessä tiedolliseen loogiseen tajuun.
Hän kritisoi sitä, että oikeaa tekemistä pidetään usein pelkkänä rasituksena, jota yritetään välttää tietotekniikan ja kuluttamisen avulla. Vaarana on silloin, että irrottaudutaan elämän aidoista tapahtumista ja ajaudutaan sivustakatsojiksi. "
Kuule olen siivonnut kuivannut pyykit ulkona jne...
En halua roikkua tässä kamalassa olossa,se vaan tulee jostain.
Jos kerron mielenterveyshoitajalle jaiken minkä tunnen.olen sairaalassa ja sitä en kestä.
Hoito oli viimeksi hyvää ja lääkäri aivan mahtava,mutta siitä tulee kierre.
On hyvä olla turvassa itseltään ja samalla pelkää kotiutumista,minulle kävi juuri niin.
Sairaalassa ajattelim tämä on nyt tässä ja olen terve...
Minulta puuttui ne ystävät ja tuki sairaala jakson jälkeen.
Olisipa syksy silloin on helpompaa,kun kaikki kuolee ympäriltä on parempi olla.
Masentuneen ei kannata jäädä odottamaan sängynpohjalle, että koska masennus hellittää. Mä puuhailin, voinnin mukaan, kaikkea pientä kotona. Yritin siivoilla, järjestellä kaappeja, laittaa sapuskaa yms. Aina se ei onnistunut, kun väsymys iski kesken sapuskan laiton tms., mutta sitten oli taas niitä parempiakin päiviä, jolloin sai aikaan vaikka mitä. Liikunta multa jäi siinä vaiheessa, kun aloin olla niin puhki töistä, että illat meni itseään kootessa ja voimia kerätessä sohvalla seuraavaa työpäivää varten. Sittenhän mä meninkin lääkäriin, kun kuvioihin tuli hitonmoinen ahdistus ja paniikkikohtaukset, mä olin jo niin katki. Löysin uudelleen lenkkeilyn, kun lääke alkoi vaikuttaa, olo piristyi ja se pirullinen huimauskin hellitti, mitä mulla oli ulkona liikkuessa. Mä pelkäsin siinä vaiheessa ihmisiä ja sitä että joku näkee sen mun pahan oloni ja paniikkikohtauksen, siks jättäydyin vallan sisälle. Lääke auttoi mut taas arkeen mukaan. Nyt tekee mieli jo taas töihinkin, mutta lekuri oli sitä mieltä, että ei ihan vielä, koska totaalinen loppuunpalaminen on aina hyvin vakava juttu. Siitä pitää kunnolla toipua, koska työelämä on nykyään todella raadollista ja rankkaa, siellä ei puolikuntoiset pärjää, kun ei siellä tahdo jaksaa hyväkuntoisetkaan.
Sairaslomalla saa tehdä asioita omaan tahtiin. Pääasia, että tekee jotain, eikä jää vain loikoilemaan. Fyysisestä kunnostakin kannattaa pitää huolta ja ulos pitää lähteä, vaikka vain pienellekkin kävelylenkille. Kaikki arkinen näpertäminen pitää mielen virkeenä, eikä tule ihan kokoaikaa mietittyä siellä sängyssä, että miks hitossa mulle kävi näin, mä oon ihan surkee tyyppi.
takia ota henkeä pois.
tuut varmasti toipumaan ku annat ajan kulua.
kyllä sitä ihminen nousee vaikka mistä suosta ku uskoo itteensä, usko pois.
nyt on tietysti mahdoton uskoa ku voimat taitaa olla muutenki loppu,
mutta mieti vielä sata kertaa kannattaako ottaa iteltään henki.
pienimmätki asiat mistä johtuu,
et masentaa.
ne pitää käsitellä,
ku niitä sit suree niin ne lakkaa satuttamasta.
tee kaikkea muuta ku itsari,
huomaat kyllä et on muuki ulospääsy.