Kysyn tätä nyt siksi, että oma lapsuuteni on ollut tosi kylmä ja siitä on seurannut kaiken maailman hankaluudet omaan elämääni. Siksi äitiyskin on vähän hankalaa, kun pelkään toteuttavani sen samoin kuin oma äitini.
Eli haluaisin kuulla, että käyko muille äideille esim. vastaavaa:
Yöllä 7 kk vauvani halusi pienten alku-unien jälkeen jatkuvasti rintaa (nukutaan vierekkäin). Olin itse sellaisessa puoli unessa, jossa tuntuu ettei ole nukkunut yhtään vaikka varmasti olin kuitenkin nukkunut. Viimein hermostuin vähän tilanteesta ja huokaisin vauvalle "voi v***u, täytyykö sitä p****leen rintaa koko yö imeä". En ollut mitenkään raivoissani, kuitenkin ärtynyt ja sanoin sen lähinnä huokaisten.
Sen jälkeen lähdin hakemaan vauvalle vaippaa. Vauva vähän äänteli jotenkin itkun ja ininän väliltä, mutta luulen sen lähinnä johtuneen siitä että hän heräsi, kun otin rinnan pois ja nousin hakemaan vaippaa.
Sen jälkeen vaihdoin vaipan (ehkä vähän etäisesti) ja laitoin vauvalle rintaa ja nukuimme molemmat aamuun asti.
Aamulla tuntui tosi pahalta, kun ajatus kulki paremmin. Märkään vaippaasahan pikkuinen vain lohtua haki.
Jonkun mielestä tämä voi olla vähän outo kysymys ja kyllä itsekin ajattelen että varmasti kaikille käy joskus tällainen tuskastuminen. Haluaisin kuitenkin kommentteja, sillä omasta lapsuudestani en voi ottaa lapsen hoitoon minkäänlaista mallia vaan kaikki on opeteltava ihan itse. Siksi tilanteiden peilaaminen näin netissä toisten äitien kanssa auttaa.
- kiitos asiallisista kommenteista jo näin etukäteen.
Eli haluaisin kuulla, että käyko muille äideille esim. vastaavaa:
Yöllä 7 kk vauvani halusi pienten alku-unien jälkeen jatkuvasti rintaa (nukutaan vierekkäin). Olin itse sellaisessa puoli unessa, jossa tuntuu ettei ole nukkunut yhtään vaikka varmasti olin kuitenkin nukkunut. Viimein hermostuin vähän tilanteesta ja huokaisin vauvalle "voi v***u, täytyykö sitä p****leen rintaa koko yö imeä". En ollut mitenkään raivoissani, kuitenkin ärtynyt ja sanoin sen lähinnä huokaisten.
Sen jälkeen lähdin hakemaan vauvalle vaippaa. Vauva vähän äänteli jotenkin itkun ja ininän väliltä, mutta luulen sen lähinnä johtuneen siitä että hän heräsi, kun otin rinnan pois ja nousin hakemaan vaippaa.
Sen jälkeen vaihdoin vaipan (ehkä vähän etäisesti) ja laitoin vauvalle rintaa ja nukuimme molemmat aamuun asti.
Aamulla tuntui tosi pahalta, kun ajatus kulki paremmin. Märkään vaippaasahan pikkuinen vain lohtua haki.
Jonkun mielestä tämä voi olla vähän outo kysymys ja kyllä itsekin ajattelen että varmasti kaikille käy joskus tällainen tuskastuminen. Haluaisin kuitenkin kommentteja, sillä omasta lapsuudestani en voi ottaa lapsen hoitoon minkäänlaista mallia vaan kaikki on opeteltava ihan itse. Siksi tilanteiden peilaaminen näin netissä toisten äitien kanssa auttaa.
- kiitos asiallisista kommenteista jo näin etukäteen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Minun mielestä tuo kertomasi ei kuulosta mitenkään erityisen pahalta, ainakin itselläni on useamminkin mennyt hermot vastaavalla tavalla, kun poika ei ole suostunut nukkumaan. Kun vauvalle ei rupea huutamaan jatkuvasti niin ainakin omalla maalaisjärjellä ajateltuna kaikki on ok. Ole siis ihan rauhassa, minusta hermojen menettäminen aika ajoin on ihan normaalia.. Vauvaahan kuitenkin hellii sitten kun mieliala on taas normaali.. :-)
Toi kuulostaa niin tutulta!!Mut niinku psykologi jolla käyn (lapsuus),sano että "älä jää miettimään ja murehtimaan menneitä kun niitä et voi enää muuttaa,vaan katse ja mieli eteenpäin ja jokainen päivä on uusi mahdollisuus." Vauvat/lapset eivät traumatisoidu kerran tai kaksi tapahtuvasta hermostumisesta tai tuskastumisesta.
Tsemppiä ja voimia sulle!!!
Kaikki hermostuu joskus, se on ihan normaalia. Jos huomaat haluavasi lyödä tai ravistella tai jotain niin silloin huolestu ja hae apua. Muuten on ihan normi hermostumisen merkkejä, ei mitään hälyttävää. Minä olen pari kertaa mennyt toiseen huoneeseen, laittanut oven kiinni ja huutamaan ääneen. Miestäni tämä naurattaa, mutta hän myöskin ymmärtää. Meillä onkin vitsi kotona, että äiti avaa ääntä vierashuoneessa.
tuo on! Meillä lapsi oli koliikkivauva. Muistan sanoneeni 3 kk vauvalle yöllä kerran tosi väsyneenä, että ikinä en ois sua halunnu jos oisin tietäny että itket kaikki yöt. Pahalta tuntui aamulla sekin kommentti. Varsinkin kun tutut sanoivat että normaali äiti tuntisi vain jotain hellyyden sekaista huolta vauvaansa kohtaan kun vauva itkee kaikki yöt. Minä en usko siihen, että kukaan äiti olisi oikeasti niin jalo. Ja se riittää että lastani rakastan! Mikään yli-ihminen ei yhdenkään äidin tarvitse olla.
Koliikki-vauva täälläkin, nyt jo 3-vuotias vesseli. Muistan niin hyvin sen vauva-ajan, kun valvoin, valvoin enkä tiennyt mitä tehdä, muuta kuin valvoa vierellä. Sanoin kerran "v**n puolimetrinen ole hiljaa" ja vauva katsoi minua silmiin ja hiljeni, pelästyin ihan hirveästi ja pyysin anteeksi sanojani. Silloin tajusin, että tuo pieni hömelö ymmärtää enemmän kuin antaa ymmärtää.
No, elämä jatkui ihan normaalisti sen jälkeen. Mutta meillä on kyllä jotenkin ihan oma yhteys pojan kanssa, hän jotenkin tuntuu tajuavan koska äidillä menee yli. Se katse, äidit, se katse. Tiedätte varmaan mistä puhun :D
molemmin puolin kertoo kyllä rakkaudesta niin, että vauvakin tietää ettei ne hetkelliset hermostumiset suhdetta romuta. Perustunne ja turva säilyy vaikka olisi äidilläkin hetkellisesti "pahoja" tunteita. T: ex koliikkimamma
koska olet tuosta huolissasi ja kyselet neuvoja täältä. No, tuollaista pinnan palamista sattuu varmasti kaikille, kaikki vaan ei viitsi / kehtaa / uskalla tunnustaa sitä muille.
Minusta kuule tuntuu että omalle lapsellesi jää sinusta tosi lämpimät muistot äitinä.
On ollut tosi kiva saada näin asiallisia ja rohkaisevia vastauksia.
Kiitoksia kaikille vastanneille !
Ja semmoisella jolla ei muka ole niin valehtelee