Kesken meni :(

Elämä jatkuu.. Säälittää tuo pieni pirpana, kun ei jaksa touhuta mitään sen kanssa ja vaistoaahan se että kaikki ei ole kohillaan.

Mites teillä, onko jo parempi olo?

Sone kirjoitti:

Elämä jatkuu.. Säälittää tuo pieni pirpana, kun ei jaksa touhuta mitään sen kanssa ja vaistoaahan se että kaikki ei ole kohillaan.

Mites teillä, onko jo parempi olo?

tämä toinen keskenmeno on oikeastaan ehkä mennyt helpommalla kuin ensimmäinen, johtunee ehkä siitä, että tavallaan teki niin paljon surutyötä sen ensimmäisen kanssa, ja päätin, etten ala suremaan tai miettimään tätä enää liikaa ettei mene koko elämä ihan sekaisin. Tapahtunutta kun ei voi peruuttaa eikä muuksi muuttaa, vaikka kuinka haluaisi, eikä liika sureminenkaan auta yhtään, päinvastoin.

On vain ollut pakko ottaa sellainen asenne, että tällaistakin tapahtuu, ja elämä järjestää joskus eteen myös epämiellyttäviä yllätyksiä, jotka on vain nöyrästi otettava vastaan kasvuna ja kokemuksina.

Sydämessä nuo pikku enkelit tulevat olemaan aina.

Milla.M kirjoitti:

tämä toinen keskenmeno on oikeastaan ehkä mennyt helpommalla kuin ensimmäinen, johtunee ehkä siitä, että tavallaan teki niin paljon surutyötä sen ensimmäisen kanssa, ja päätin, etten ala suremaan tai miettimään tätä enää liikaa ettei mene koko elämä ihan sekaisin. Tapahtunutta kun ei voi peruuttaa eikä muuksi muuttaa, vaikka kuinka haluaisi, eikä liika sureminenkaan auta yhtään, päinvastoin.

On vain ollut pakko ottaa sellainen asenne, että tällaistakin tapahtuu, ja elämä järjestää joskus eteen myös epämiellyttäviä yllätyksiä, jotka on vain nöyrästi otettava vastaan kasvuna ja kokemuksina.

Sydämessä nuo pikku enkelit tulevat olemaan aina.

Samoin mulla on ollut keskenmeno ensimmäinen vuonna 1997 ja se tapahtui kaavinnassa ja nyt huhtikuussa toinen luonnollisesti kotona. Ensimmäinen keskenmeno meni ohi enkä surrut kauan mut tämä toinen keskenmeno on ollut voimakkaampi ja varsinkin kun miesrupeaa puhuu keskenmenosta vaik itse olen jo
asian läpikäynyt sisälläni ja unohtanut niin sit tulee heti mieleen kun mies puhuu siitä. Minun mieheni haluaa nyt käydä asiaa vasta läpi sosiaalityöntekijän kanssa ja mä itse puhuin neuvolassa asiasta ja se helpotti ja toinen on tää keskustelu sivut jossa käyn jopa päivittäin . Aijotko itse vielä Milla.M yrittää vauvaa? Minäkin olen 38-vuotias ja haluaisin yrittää 2-vuotiaalle leikkikaveria ettei tarviis itse koko ajan leikkiä hänen kanssa.

Milla.M kirjoitti:

tämä toinen keskenmeno on oikeastaan ehkä mennyt helpommalla kuin ensimmäinen, johtunee ehkä siitä, että tavallaan teki niin paljon surutyötä sen ensimmäisen kanssa, ja päätin, etten ala suremaan tai miettimään tätä enää liikaa ettei mene koko elämä ihan sekaisin. Tapahtunutta kun ei voi peruuttaa eikä muuksi muuttaa, vaikka kuinka haluaisi, eikä liika sureminenkaan auta yhtään, päinvastoin.

On vain ollut pakko ottaa sellainen asenne, että tällaistakin tapahtuu, ja elämä järjestää joskus eteen myös epämiellyttäviä yllätyksiä, jotka on vain nöyrästi otettava vastaan kasvuna ja kokemuksina.

Sydämessä nuo pikku enkelit tulevat olemaan aina.

Oon miettinyt että miten ihmeessä sitä kestää järissään kun keskenmenoja tapahtuu monta peräkkäin?!? Minulla tämä oli ensimmäinen ja masentaa hirveästi.. Tosin on mennyt vasta pari päivää. En vaan olisi uskonut että otan tämän näin raskaasti, varsinkin kun raskaus oli niin alussa.

Eilinen oli ihan hysteeristä itkemistä ja yö oli valvomista ja painajaisia. Aamulla mietin ja päätin että ei auta jumahtaa paikoilleen. Pakko vaan käydä arkeen kiinni.

Me ei yritetä heti perään uutta, pakko kasata ittensä ensin. Ehkä sitten syksymmällä, aika näyttää.

Jaksamisia kaikille!

äippä38 kirjoitti:

Samoin mulla on ollut keskenmeno ensimmäinen vuonna 1997 ja se tapahtui kaavinnassa ja nyt huhtikuussa toinen luonnollisesti kotona. Ensimmäinen keskenmeno meni ohi enkä surrut kauan mut tämä toinen keskenmeno on ollut voimakkaampi ja varsinkin kun miesrupeaa puhuu keskenmenosta vaik itse olen jo
asian läpikäynyt sisälläni ja unohtanut niin sit tulee heti mieleen kun mies puhuu siitä. Minun mieheni haluaa nyt käydä asiaa vasta läpi sosiaalityöntekijän kanssa ja mä itse puhuin neuvolassa asiasta ja se helpotti ja toinen on tää keskustelu sivut jossa käyn jopa päivittäin . Aijotko itse vielä Milla.M yrittää vauvaa? Minäkin olen 38-vuotias ja haluaisin yrittää 2-vuotiaalle leikkikaveria ettei tarviis itse koko ajan leikkiä hänen kanssa.

kovasti tässä on miehen kanssa keskusteltu asiasta, eikä oikein ole vielä tehty päätöksiä suuntaan eikä toiseen. Kumpikin haluaisimme vielä yhden lapsen, mutta molempia kalvaa pelko keskenmenosta, ja sitten lisäksi vielä kaikki muut riskit jne.

Sen verran päätettiin yhteistuumin, jotta kesäaika rauhoitetaan vauvantekopuuhilta ja syksyllä katsotaan tilanne uudelleen. Tottakai sitä harjoitella täytyy kesälläkin..;)

Ihan alussahan se oli. Veikkaan että viikko 6. Kierukan poiston jälkeen on vaikea tietää hedelmöittymisen ajankohtaa varmasti..
Alkoi vaan vatsa/selkä kivut, ja vuoto sen perään, ja isoja hyytymiä. Lääkärissä hcg 400 eilen..

Selvä peli..

Sone kirjoitti:

Ihan alussahan se oli. Veikkaan että viikko 6. Kierukan poiston jälkeen on vaikea tietää hedelmöittymisen ajankohtaa varmasti..
Alkoi vaan vatsa/selkä kivut, ja vuoto sen perään, ja isoja hyytymiä. Lääkärissä hcg 400 eilen..

Selvä peli..

kyllä se helpottaa.tosi pahaltahan se tuntuu mutta aika parantaa sitä tuskaa.itsellä kolme km peräkkäistä km takana alkaa jo paha mieli helpottamaan mutta sattuu yhä....

3x peräkkäistä km kirjoitti:

kyllä se helpottaa.tosi pahaltahan se tuntuu mutta aika parantaa sitä tuskaa.itsellä kolme km peräkkäistä km takana alkaa jo paha mieli helpottamaan mutta sattuu yhä....

http://koti.utanet.fi/~paula/kotikokkeli/sankari.htm

Monta tekijää, tässä 1 pieni kirjoitti:

http://koti.utanet.fi/~paula/kotikokkeli/sankari.htm

tuoltahan se vastaus löytyykin.

Kyllä tälläisestä pieni arpi sydämeen jää...
Mutta onneksi pahin järkytys alkaa olla ohi ja pystyy jatkaa suht normaalisti elämää..

Sone kirjoitti:

Kyllä tälläisestä pieni arpi sydämeen jää...
Mutta onneksi pahin järkytys alkaa olla ohi ja pystyy jatkaa suht normaalisti elämää..

Itsekin menettäneenä tunnen tuskasi. Ja tiedän, niinkuin sinäkin, että onneksi se se menee ohi :D

Ikuisesti kummittelemassa täällä, tiedät mistä löytää jos kaipaat olkapäätä.

***

Tristar kirjoitti:

Itsekin menettäneenä tunnen tuskasi. Ja tiedän, niinkuin sinäkin, että onneksi se se menee ohi :D

Ikuisesti kummittelemassa täällä, tiedät mistä löytää jos kaipaat olkapäätä.

***

Nyyh, onpa ihanaa kun täällä jaksetaan välittää toisten menetyksistä, iloista ja suruista :´)

Otan osaa..