te nyt olitte kun teitä olis tarvittu ?
Nakut pyöräilijät vastustivat autoistumista
9.6.2007 22:22
Sadat alastomat pyöräilijät kiertelivät lauantaina Lontoon ja muiden Euroopan kaupunkien katuja mielenosoituksena öljyriippuvuutta ja autokulttuuria vastaan.
Pyöräilijät tähdensivät ihmisen haavoittuvuutta Valladolidissa Espanjassa. (NACHO GALLEGO / EPA)
Muu liikenne pysähtyi ja jalankulkijat pysähtyivät tuijottamaan, kun nakuilijat pyöräilivät Lontoon nähtävyyksistä toiseen, soittaen pillejä ja heiluttaen lippuja, joissa luki "Oikeuksia pyörille".
- Meidän ei pitäisi olla niin riippuvaisia öljystä, sanoi pyörämarssille osallistunut Bogdan Potrowski.
- Haluamme myös osoittaa, kuinka haavoittuvaisia olemme liikenteessä, lippalakkiin sonnustautunut Potrowski totesi.
Tom Whelehanin mukaan mielenilmauksella oli monia tarkoituksia: kehottaa ihmisiä käyttämään polkupyöriä, tähdentämään pyöräilijöiden haavoittuvuutta ja ylistää ihmisruumista kaikissa muodoissaan.
"Mukulakivikadut haasteellisia"
Hän kertoi, että pyöräily ilman vaatteita oli kohtuullisen mukavaa, mutta eräät Lontoon mukulakivikadut olivat olleet haasteellisia.
Ranskan television mukaan noin 400 pyöräilijää oli osallistunut Pariisissa pidettyyn marssiin. Poliisi oli kuitenkin nopeasti keskeyttänyt mielenosoituksen ja kehottanut ihmisiä pukeutumaan. Viisi ihmistä pidätettiin marssin jälkeen.
Lontoon ja Pariisin lisäksi pyörämarssi järjestettiin mm. Madridissa

Vastaukset 3
Vanhimmat
Miksi minä vastuttaisin sellaista. Auto on hyvin tärkeä minulle kun maalla asuu. Tule itse tänne kokeilemaan miltä tuntuu kun bussi tulee vain Lauantaisin.
Vastustan pyöräilijötä ajelemalla alastomana autolla.
Naturismi ei ole mikään mielenosoituskeino, vaan elämäntapa ja filosofia.
Tällä tempullaan nakupyöräilijät saattoivat jopa haitata naturismin mainetta maailmalla ja myös Suomessa.
Nakupyöräily tapahtumana on ihan naturismin ihanteiden mukaista, mutta alastomuuden käyttö tehokeinona mielenosoituksessa ei oikein kuulu naturismin toimintakeinoihin eikä ideologiaan.