Rikon oman päätökseni olla kirjoittamatta tälle palstalle enää koskaan.
En vain jaksa ymmärtää tätä asiatonta loan heittoa
Minulle Oulun matka oli ihan mieluisa kokemus.
Tapasin monia mukavia ihmisiä ja syntyi mielenkiintoisia keskusteluja.
Mieleeni jäi ainankin puoluetovereita Joensuusta, Ähtäristä, Järvenpäästä, Kaustisista, Jyväskylästä, Mikkelistä, Orimattilasta, Haminasta...
Emmekö voisi sopia, että jos meillä on hampaankolossa ikäviä asioita, selvittäisimme ne jossain muualla, kuin täällä netissä.
Jos jonkun naama ottaa pannuun, niin emmekö kykene sanomaan sitä hänelle itselleen.
Helsinkiläisillä ei ollut mitään mahdollisuutta saada puoluehallituspaikkaa esim siksi, että jokainenhan haluaa edustajan omalta alueeltaan ja meillä oli melko pieni edustus Helsingistä johtuen matkan pituudesta.
On totta, kuten puheessani Oulussa sanoinkin, että pääkaupunki pitäisi huomioida paremmin puolueessa.
Helsingillä olisi eniten media-arvoakin, jos se haluttaisiin hyödyntää, mutta puoluekokouksia tulee ja muutoksia tulee pikkuhiljaa.
On mukavaa, että naisiakin on nyt puheenjohtajistossakin kaksin kappalein.
Naiskiintiöistä puhuttaessa karvani nousevat kuitenkin pystyyn, koska miksi ei sitten puhuta mieskiintiöistä.
Toivoisin, että ajattelisimme Perussuomalaiset puoluetta suurena perheenä jossa selvittelemme omat keskinäiset riitamme sisäisesti.Emmehän halua perheriitojammekaan selvitellä nettipalstoilla.
Onnea uudelle puoluehallitukselle ja hyvää kesää kaikille puoluesisarille ja veljille.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Puolue saattaa hajota, jos tällä linjalla jatketaan. Helsingistä tulevat kaikki innovaatiot. Maakuntalaiste ovat pelkkiä kehityksen jarruja... Kuuntavaaleissa tulee turpiin. Taaskaan ei ole mitään opittu.
Monetkohan vaalit Perussuomalaiset ovatkaan jo hävinnyt? Pudonnut eduskunnastakin jo ainakin kolme kertaa.
Siitä huolimatta sekalaisia ennustajia näyttää riittävän. Ja kaikki nimimerkkien takaa ettei joutuisi naurunalaiseksi kun ennustukset menee päin persettä.
Kirjoittele Erja tälle palstalle vaan.Mistä me tavalliset kannattajat Heisingin piirin ajatuksista saamme tietää.
Kähärä paljon kirjoittaa,mutta joskus tuntuu ,että viinipullo on vieressä,on ne niin kummallisia juttuja joskus.
Eikö Laila muista että viini on viisasten juoma, sen tiesivät jo antiikin kreikaan ja muunkin maailman suuret ajattelijat. Kähärä kirjoittaa taas minun mielestäni rohkeasti asioista joita muutoin joko hyssyteltäisiin, tai sitten puhuttaisiin pelkän tunnetason kautta.
Hyvä esimerkki on tuolla 3-4 sivulla tehty aloitus lastenpäivähoidosta.(apua maksuja tulossa) Reilu 2400 lukijaa ja yli 90 vastausta osoittaa ettei Kähärä niin kummallisia juttuja puhu, mutta rohkeasti asioihin tarttuen kylläkin.
Ps. Kähärän ammatin tietäen, ei tuo viinipullo voi vieressä useinkaan olla.
Keppana ja kossu, siinä rehellisen perussuomalaisen nautintoaineet. Mutta onko KÄDE rehellinen perussuomalainen?
KÄDE on rehellinen perussuomalainen. Usean muun kohdalta tuon rehellisyyden voi kyseenalaistaa.
KÄDE ei tosin käytä kumpaakaan noista aineista ei kossua, eikä keppanaa,satunnaista ruoka olutta lukuunottamatta.
KÄDE on parempien ja fiinimpien aineiden ystävä, eikä sorru rahvaan tavaraan.
Minä nyt näemmä seuraan tässä päätöksen pyörtämisessä mutta halusin vain kommentoida että kirjoittele ihmeessä! Tällekin palstalle tekee hyvää saada joskus hieman eri perspektiivistä tarkasteltuja kirjoituksia ja ihmisille ajattelemisen aihetta.
Hyvää kesää sinullekin!