Israel perustettiin YK.n päätöksellä NL.n esityksestä, kuitenkin NL oli aiheuttamassa omalla tahallisella disinformatiollaan Kuuden päivän sodan alkamisen.
Kuuden päivän sota 1967 (HS verkkoliite)
Egyptin presidentti Nasser vaati toukokuussa 1967 YK:n rauhanturvajoukkoja poistumaan Siinailta. YK:n pääsihteeri U Thant suostui.
Samoihin aikoihin levisi huhu, että Israel oli keskittänyt joukkojaan Syyrian vastaiselle rajalle. Kyseessä oli NL:n toistaiseksi tuntemattomasta syystä levittämä väärä tieto. Huhua vahvistivat eräiden israelilaisten politiikkojen uhkaukset Syyrialle, joka julisti valmiustilan. Egyptillä ja Syyrialla oli puolustussopimus, joten myös Egyptissä määrättiin liikekannallepano. Egypti sulki Akabanlahdelta Punaiselle merelle johtavan Tiranin salmen israelilaisilta laivoilta.
Israel piti Tiranin salmen sulkemista vihamielisenä tekona ja hyökkäsi 5. kesäkuuta 1967 lentotukikohtiin Egyptissä, Syyriassa, Jordaniassa ja Irakissa. Israel valtasi salamasodalla parissa päivässä Jordanialta Itä-Jerusalemin ja Länsirannan, Egyptiltä Gazan kaistan ja Siinain sekä Syyrialta Golanin kukkulat.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Neuvostoliitto kannatti Israelin perustamista heikentääkseen brittiläistä imperiumia: siis täysin johdonmukaista toimintaa.
NL lopetti israelin tukemisen, ja alkoi aseistaa arabivihollisia.
lainaus.
Ensimmäisenä tuen antoi Neuvostoliitto ja kaikki merkittävät valtiot
antoivat tunnustuksen nopeasti. Ben Gurion antoi kehotuksen arabeille,
joita silloin asui nykyisen Länsi-Rannalla noin 400 000 ja ennen
1967 Israelin alueella saman verran jäädä rakentamaan
juutalaisvaltiota. 160 000 arabia noudatti kehoitusta ja jäi
paikalleen Israeliin kun taas noin 200 000 arabia noudatti ympäröiven
valtioiden uhkauksia, painostusta ja kehoituksia siirtyä arabimaihin
ja palata Israeliin kun juutalisvaltio on lyöty sodalla. Syntyi
itsenäisyyssota, jossa Israel voitokkaana säilytti itsenäisyytenä ja
kukisti viisi hyökkäävää arabivaltiota.
Israelin rajoilla ja sisällä alkoi terrorisota, joka käytännössä
päättyi vasta 2003.
Tämän lisäksi arabit ovat yrittäneet neljä kertaa maahyökkäyksellä
tuhota Israelin
1956,1967,1973,2006. Kaikki yritykset ovat päättyneet Israelin
voittoon ja hyökkääjien tappioon.