moi! ajattelin ostaa lomapassin. mietin vain, että paljonkohan ne paikkatiedot maksaa? nehän ostetaan asemilta? lähinnä nyt seilaisin väliä kuopio-helsinki.
vr:n lomapassi
poijgptiojtoghtohj
92490
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
lomapassilla matkatessasi. Voit toki maksaa lisää, jos pelkäät istumapaikan vaihtoa.
sain juuri pari päivää sitten todistaa junassa, miten rasittavaa on matkustaa ilman paikkatietoja. juna oli ensinnäkin melko täynnä, paikkaa joutui vaihtamaan melkein joka toisella asemalla, ei saanut rauhassa istua ja nukkua vaan piti koko aika olla hereillä, että kuka tulee seuraavaksi sanomaan: "hei! sä istut mun paikalla!"
joten maksan ylimääräistä, että saan oman paikan.
ei ole sinua varten.
opiskelija maksaa siitä vain n. 55 euroa ja matkustaa kolmen kuukauden ajan yhdeksänä päivänä rajattomasti.
sen sijaan yksi lippu maksaa noin 27 euroa junatyypistä tietysti riippuen. että kyllä se lomapassi on kannattava hankinta, vaikka joutuisikin maksamaan paikkatiedoista.
eli tarkoitus ei ole kysellä täällä lomapassin kannattavuutta minua varten, vaan paikkatietojen hintoja.
Paikkalipun hinta on hinnat 2. luokassa 6,40-12,60 € matkan pituuden mukaan.
Itse harkisen lomapassia, kun suunnitelmissa on matkustaa 2 kertaa pääkaupunkiseudulle heinäkuussa.
Kysyisin nyt sitä, että voiko nuo kolme päivää olla vaikka kaksi kuun alussa ja yksi kuun loppupuolella?
Joutuisin kuiten ostamaan varmastikkin yhden tavan matkan vielä lisäksi kun matkustaminen jakaantuu 4 päivälle jos suunnitelmat pitävät paikkansa.
Ostaessasi lomapassin saat valita päivän mistä lähtien passi on 1kk voimassa eli jos kaikki 3 käyttöpäivääsi osuvat tuon 1kk ajalle niin mikään ei estä käyttöä. Kannattaa muuten ottaa noita käyttöpäiviä laskiessa huomioon, että jos lähdet junalla klo 18 jälkeen saat merkitä lomapassiin seuraavan päivän (eli jos vaikka pitkällä matkalla on junan vaihto seuraavan päivän puolella, sinun ei tarvitse uhrata 2päivää passistasi menomatkan vuoksi).
Tällaisen asiaan ei-ehkä-niin-hirveästi-liittyvän-huomautuksen ja suuren valituksen sanan haluan VR:lle antaa, että BUSSIYHTEYKSISSÄ LOMAPASSI EI KELPAA! MIKSI IHMEESSÄ!? Esim. Tampere-Turku välillä näitä bussillisia matkoja on nykyään paljon aamusta.
hei kiitos tosi paljon valaisusta, että se lomapassi maksaa kuukauden ajalta sen noin 55 egee.
"...matkusta rajattomasti kolmena vapaavalintaisena päivänä kuukauden sisällä. Lomapassi on voimassa 1.6.-31.8.2007"
luulin, että toi hinta tarkoitti sitä, että kesäkuussa saa matkustaa kolmena vapaavalintaisena päivänä, heinäkuussa kans ja elokuussa myös. ai se olikin vaan 1 kk... nyt tajusin, kiitos kiitos.
...hinnassakin sekoilin. se olikin 59,50 €. muistin että jotain 54 euroa. vai onko se noussut??