Aoin kirjoitella tälle palstalle,kun en muutakaan tässä tilanteessa voi.
Olin pitkän ajan sairaala hoidossa,psykoosi asteisen masennuksen takia.
Jossain vaiheessa pääsin viikonloppu lomille.ja ne meni pikku hiljaa paremmin ja paremmin.
Kotiuduin viikko sitten ja minulla piti olla jatkohoito mielenterveystoimistossa.
Soitin sinne tänä aamuna ja sain ajan tämänkuun loppu puolelle.
Paperit olivat sairaalasta menneeet heti ja oli korostettu jatkohoidon tärkeyttä,mutta aikoja ei ole.
Sosiaalitoimistoon sain ajan heti ja menen keskustelemaan lääkkeistä,en pysty niitä itse maksamaan.
Aika turvaton olo on lääkkeet tietenkin,mutta en halua koko ajan olla lääke pöhnässä.
Ja ei niitähään ole kuin täksi viikoksi.
Yritän olla ulkona pysyä rauhallisena,soittaa kavereille.
Silti olen koko ajan hermostunut tuijitan kelloa,milloin mies tulee töistä.
Lapsia meillä ei ole,voinko sanoa onneksi tälläisessä tilanteessa.
Miehelleni on varmasti rankkaa,yritän olla soittamatta töihin.
Kertokaa minulle miten olette toimineet jos,tilanne on ollit samanlainen.
Olin pitkän ajan sairaala hoidossa,psykoosi asteisen masennuksen takia.
Jossain vaiheessa pääsin viikonloppu lomille.ja ne meni pikku hiljaa paremmin ja paremmin.
Kotiuduin viikko sitten ja minulla piti olla jatkohoito mielenterveystoimistossa.
Soitin sinne tänä aamuna ja sain ajan tämänkuun loppu puolelle.
Paperit olivat sairaalasta menneeet heti ja oli korostettu jatkohoidon tärkeyttä,mutta aikoja ei ole.
Sosiaalitoimistoon sain ajan heti ja menen keskustelemaan lääkkeistä,en pysty niitä itse maksamaan.
Aika turvaton olo on lääkkeet tietenkin,mutta en halua koko ajan olla lääke pöhnässä.
Ja ei niitähään ole kuin täksi viikoksi.
Yritän olla ulkona pysyä rauhallisena,soittaa kavereille.
Silti olen koko ajan hermostunut tuijitan kelloa,milloin mies tulee töistä.
Lapsia meillä ei ole,voinko sanoa onneksi tälläisessä tilanteessa.
Miehelleni on varmasti rankkaa,yritän olla soittamatta töihin.
Kertokaa minulle miten olette toimineet jos,tilanne on ollit samanlainen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
vaikka sinulla on rauhaton olo.
Itse käyn pitkälleni, suljen silmäni ja hengitän kolme ketaa sisään ja ulos niin paljon kuin keuhkoihin ilmaa mahtuu.
Sitten vain olen. Ajattelen mitä ajattelen, mutta en nouse, ennen kuin olen rauhoittunut.
Sitten pari lasillista vettä.
Anna asioiden mennä, kaikki järjestyy, ei
heti, mutta ei ainakaan hätäilemällä. Ja sinne mieleterveystoimistoon voi mennä, ainakin toislla paikkakunnilla on kriisiaikoja.
Älä anna periksi, sanot, että tulet sinne ja piste.
Voimia ja hyvää kesää sinulle!
"Yritän olla ulkona pysyä rauhallisena,soittaa kavereille. Silti olen koko ajan hermostunut tuijotan kelloa,milloin mies tulee töistä. Lapsia
meillä ei ole,voinko sanoa onneksi tälläisessä
tilanteessa.Miehelleni on varmasti rankkaa,yritän olla soittamatta töihin."
Siinä olisi täydellisesti minun tekstiäni, mutta lääkitystä tai hoitoa ei vielä minulla ole. Nyt on silti sellainen olo, että "sinun käteesi minä lasken henkeni", siis ammattiauttajan puoleen, ja toivon parasta. Muuten ei elämä voi jatkua. Ei ihan putkeen alkanut tämäkään avun haku. Olen aiemmin käynyt kriisikeskuksessa, mutta olen puhunut täyttä diipadaapaa, kun en ole pystynyt avautumaan todellisista ongelmistani. Kerran työntekijä ei soittanut mulle ajanvarauksesta ja se homma jäi siihen. Nyt ajattelin luottaa uudelleen ja suurella motivaatiolla hakemaan apua, mutta pelottavasti kello vaan käy puhelimen ollessa mtykkänä,vaikka soittopyyntö on annettu. Tekstistäsi muuten tuli sellainen ajatus, että oletko kenties läheisriippuvainen? Minä ainakin olen ja se tuhoaa niin minun kuin parisuhde-elämäni masennuksen lisäksi. Toivottavasti minut kuin sinutkin saataisiin edes jonkinmoiseen kuosiin. Avun saaminen on siihen vain edellytys, jota toivottavasti saisi ylikuormitetuilta työntekijöiltä.
En usko et olen läheisriippuvainen tämä masennus on vaan muuttanut persoonaani rajusti.
Jaksoin vuosi kausia ilman apua,liian pitkään.
Sitten kun apua hain en voi kovin hyviä arvosanoja sairaalalle ja hoidolle antaa.
Hoitajia oli paljon vuorossa ja potilaita minun mielestä vähän.
Suurin osa ajasta he olivat kahvilla tai palavereissa,ei paljon naurattanut.
Varsinkin keski ikäinen mieshoitaja kuvotti minua,.hulluna jauhoi nikotiinipurkkaa.
Jakoi kolme kertaa lääkkeet väärin plus minun lomalääkkeet.
Joten oilisikohan tällä miehellä aihetta ottaa vähän lomaa.
Sanoin näistä kaikista aioista lääkärille,joka oli lievästi sanottuna vaivaantunut.
Olen todella monelta kuullut että suomessa psykiatrinen hoito on surkeaa.
En uskonit ennen kuin itse koin.
Kai se on vaan itse tässä maailmassa pärjättävä,vedettävä välillä perseet olalle...
Oikeasti olen hirveän turhaantunut,olin todella avun tarpeessa ja olen vieläkin.
Mut olkoot kaikkea hyvää teille muille.
itse olla sairaampia päästään, kun potilaat.
Sinä vahvistat sitä kokemusta, joka minullakin, että suorastaan kuvottavaa on hoitotyötä tekevien kansliassa istuminen.... Ja koko ajan he myös ääneen höpöttävät "kahville, kahvilta, koht' kahvee, onks' kukaan pannu kahveen". Typerää kuunneltavaa ja huonoa työmoraalia.
Yleensäkin terveydenhuollossa olen kiinnittänyt huomiota siihen, että toimistoissaan erilaiset hoitsut istuskelevat keskustellen omista asioistaan (terapiaistuntoja pitävät keskenään!) plud just toi kahvin juonti ja eväiden syönti.
Tämän oudon työmoraalin vuoksi, jollaista en muissa työpaikoissa ole kohdannut, minä joudun ristiriitaan sääliessä esim. sairaanhoitajia kiireen ja palkkakuopan vuoksi. Tämä ristiriita minua häiritsee todella! Sehän on vanha ja tuttu, kauan tiedetty juttu. - Hyi että, psyyken sairaaloissakin tämmöinen meno. Läsnäolo potilaiden kanssa olisi yhtä tärkeää... kuin vaikka teho-osastolla. Okay, joku asianomainen sanoisi, että yrittäisit itse jaksaa. Minä en käsitä, miksi ei jaksaisi (esim. just psyykensairaalassakin), kun työtunnit kuitenkin ovat rajatut, kotiin pääsee! Paikalla töissä ollaan 7-8 h miinus virallinen ruoka- ja kahvitauko.
Kaikki käytettävissä oleva aika pitäisi tehdä töitä eli olla potilaiden kanssa. Mikään muu työnantaja ei katselisi tuollaista henkilökunnan ryhmäistumista keskenään kahveella ja privaatisti keskustellen! Julkishallinnon puoli yleensäkin on vähän tommoista, löysää. Nimim. Vihainen
Kiitos että joku muukin on havainnut saman asian.
Monella muulla osastolla pn todella kiire,olen ollut tapaturma ja ortopedian osastolla joskus hoidossa.
Siellä ei hoitajat pahemmin kahvittele vaan juoksevat hiki hatussa,ja siitä heille kaikille kunnioitus.
Kävin monesti kysymässä olisiko jollakin aikaa jutella,yleensä vastaus oli kukas sun oma hoitaja olikaan..
Muutaman kerran juttelin ja tuli sellainen olo,et minun on itse tiedettävä mikä minulle on parasta.
Jos tietäisin en kai olisi sairaalaan joutunut,jotain rajaa.
Oli myös tilanne et pari hoitajaa järjesti potilaille keskustelu ryhmän,nauroivat n10 min enne alkua ettei ole aihettakaan.
Osastolla oli toiminta terapeutti joka kansio kädessä käveli päivästä päivään.
Muutaman kerran oli joku rentoutus ryhmä ja maalausta.Mitä hän teki kaikki päivät..
Oli joku liikunta terapeutti joka vei kaksi kertaa viikossa porukkaa kuntosalille ja järjesti muutaman jumpan
Mitä hän teki loppuajan paitsi marssi joka palaverissa..
Ei voinut kun suu auki katsoa sitä touhua.
Ainut ihminen oli sairaala apulainen joka tosiaan teki töitä.
Täytyy heillä olla hitonmoinen määrä paperihommia,ja kahvia et saavat ajan kulumaan.
Olen ajatellut viedä tämän asian eteenpäin.paikka kunnalla missä asun.
Kerrassaan mainiosti kuvasit näitä tilanteita, ihan kuin olisit filmin tuosta tilasta pyöräyttänyt.
Näin on, semmoisen "kansion" tai Time Managerin taka on hyvä piiloutua ja voi näyttää tärkeältä ja viisaalta ja kengas kopisten kulkea. Teho, teho huipussaan. En voi sille mitään, mutta minun käsitys justiinsa kunnan, kuntayhtymien ja valtion monista töistä on just tämä (siis ei nykyään sovi niin moniin kuin ennen). Tärkeää on nostaa palkkaa, ollaan kuin suojatöissä. Olen keski-ikäinen ja nuoruuden ajoilta hyvinkin muistan, millaisessa maineessa ns. julkishallinnon työnteko oli - moraaliltaan ja työtahdiltaan.
Semmoista vetelää se on ja sinä hyvin kuvaat, ettei saa selvää mitä tekevät. Kuitenkin siellä ollessasi totisesti tiedät, mitä heidän pitäisi tehdä. Niin on hyvä piiloutua tehokkaasti papereiden ja palavereiden taa. Niin, ja palavereissa saa taas lisää kahviakin, sillai että se oikein tarjoillaan valmiiksi pöytään. Ihan kiva.
Vie asiaa eteenpäin, siinä palvelet paljolti.
Aion viedä asian eteenpäin,muuten en saa rauhaa.
En aliarvioi heidän amattitaitoaan jos he sitä käyttäisivät.
Ensimmäisenä viikonloppuna osastolla oli kolme potilasta minun lisäksi,muut olivat lomilla.
Minun masennus oli pahimillaan ja olisim mielummin puhunut kuin ottanut diapamia.
En voi sanoa etteivät he olisi auttaneet,mutta se oli niin läpinäkyvää.
Ja minulle ohjje oli mene hetkeksi lepäämään tai ulos keinumaan.
Olinko jotenkin vaikea potilas sitä en osaa sanoa,ehkä olin.
Yritin pitää oikeuksistani kiinni ja halusin purkaa tuskaani.
Milloin olin maaninen,en kertaakaan riehunut osastolla ja jos joskus naurettiin vähän kovemmin.
Potilas oli jo riehakas ja jopa maanisen oloinen,
Jessus en ihan vähästä apua lähde hakemaan,vaikkei olo häävi ole.
Sinä olet ollut tähän mennessä paras tuki,kiitos sinulle tuntematon ystävä.
Käy täällä meidän kanssa keskustluita tai yritä löytää chatti kanava vertaistueksi. Lisäksi on joitain vertaisryhmiä jotka kokoontuu ilman minkäälaisia pääsyvaatimuksia ja ajavarauksia, vain ovesta sisään aukiolo aikaan. Muistan kunitse tujoti kelloa ja odottelin iltaa että ääsisi nukkumaan, oli raskasta aikaa. Nyt asiat jo paremmin. Voimia sinulle sisko