Niin, miltä SIJARIT Teistä tuntui, kun lapsi kirjoitettiin takaisin kotiin?
SIJAREILTA kotiin takaisin,miltä tuntui?
piilipuu
4702
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
oli, mutta koska lapsi oli onnellinen ja muutenkin lapsen tahdon mukaan mentiin, eikä syytä huoleen lapsen puolesta ollut, niin ei voinut muuta kuin olla onnellinen lapsen puolesta.
Sehän ei meidän kohdalla tarkottanut lopullista eroa, vaan yhteyksiä pidetään yhä edelleen.
Voisin sanoa, että kumpikin osapuoli on onnellinen siitä, että olemme tavanneet ja lapsi on onnellinen, että sai meiltä kodin silloin kun sitä kipeästi tarvitsi ja me taas onnellisia siitä, että juuri tämä lapsi oli elämäämme rikastuttamassa ja tekee sen jokaisella vierailluullaan edelleenkin.
Lapsi on nyt isompana mulle sanonut, kuinka iloinen hän on siitä, että pääsi juuri meille.
Hänellä näyttäisi olevan vain hyviä muistoja meillä asumisesta.
kun Teillä oli hyvä molemminpuolisesti, mahtavaa kuulla, niinhän se pitää ollakin, rikastuttaa elämää, lapsethan muutenkin tuntuu olevan lainaa vain. Minullakin on ihana, jos soitan jonnekin esim. tänään soitin erääseen tavarataloon, ja sain asioida tytön kanssa, joka nuoruudessaan oli runsaasti meillä tyttäreni kanssa.
Ihana kokemus, pitkänajan kuluttua kysellä kuulumisia. Eli perimmäinen tarkoitus elämässä on kuitenkin, jotta kuljemme toistemme rinnalla ja varsinkin vaikeina-aikoina. Se poikii myöhemmin.
kun lapsi muutti takaisin kotiin. Onneksi sopeutumis aikaa oli lähes vuosi ja se oli tosi tarpeen. Onneksi meidän ja biovanhempien välit olivat hyvät kokoajan ja yhteys toimii edelleen.
Monet pitkät puhelut olen keskustellut äidin kanssa, lapsen kotiutumisen jälkeen. Neuvoja on kyselty ja ongelmia ratkottu. Kaikki on lapsella hyvin ja tapaamsita odotamme kovasti.
Ero lapsesta oli kova, mutta lainaahan lapset vain ovat.
jotta täällä on kunnon sijareita. En tiedä mikä mun on kun mä suren sen meidän sijarin puolesta vaikka se niin väärin teki eikä olisi suonut meille mitään, ON TÄMÄ KAUHEAA, kun MINULLA on koko päivän paha olla, vaikka en päässyt koskaan tuntemaan meidän pojan sijaisäitiä.
En tiedä miltä häneltä tuntuu.(Kun oma äitini sanoo, ettei tuo taida välittää) Ja minä suren hänenkin puolesta.
Minä olen ihan kummallinen, suren ihmisen puolesta, suren poikani puolesta. Onneksi uudessa paikassa oli nyt kivaakin ollut juuri soitti, on vain tyttöjä kuulemma siellä ja koira.
Ihan iloiselta vaikutti. Tämä on tunteiden tuulia hyvät ihmiset.