Tarkoitus olisi pyytää sukulaisnainen lapsen kummiksi, mutta mitä tehdä sukulaisen pitkäaikaisen avopuolison kanssa? Mitenkään erityisen läheisiä emme kai ole olleet, vaikka silloin tällöin tapaammekin. Olemme kai molemmat jotenkin ujoja, joten tuntuu että luontevaa kontaktia ei ole tullut. Jos en pyydä, niin voiko sen kokea loukkauksena ja vihjeenä että tämän läheisempiä ei meistä tarvi tullakaan, näkemiin ja hyvästi? Pyydetäänkö yleensä pariskunnasta molemmat vai vain toinen? Itse olen erään toisen lapsen kummi mieheni kanssa yhdessä. Hyviä neuvoja??
Pariskunnasta vain toinen?
Kummin valinta
243749
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 24
Vanhimmat
sitä, kenen "käsiin" haluaisit jättää lapsesi, jos sinulle ja/tai miehellesi kävisi jotain?! Ainakin itse haluan omille (tuleville) lapsilleni kummit, joihin tiedän voivani luottaa joka tilanteessa eli mikään hyvänpäiväntuttu jota tavataan kerran-pari vuodessa ei kävisi missään tapauksessa.
Ehkäpä joku voikin loukkaantua kyseisestä tilanteesta, mutta kannattaa kuitenkin tehdä kuten teidän mielestä on parasta LAPSEN kannalta.
jää kummiensa vastuulle, vaikka orvoksi jäisikin. Ei siis sido laillisesti kummeja, eikä ole vakuutena vanhemmille.
En sanonutkaan, että lapsi jäisi automaattisesti vanhempien jälkeen kummien vastuulle, mutta (varsinkin) tänä päivänä kun lapsia tehdään yhä vanhempina, on esim. isovanhemmat monesti jo niin vanhoja ettei heistä ehkä olisikaan huoltajaksi ja tällöin kummi voikin olla paras mahdollinen vaihtoehto.
Ainakin itse tahtoisin lasteni jäävän mieluummin tutun ja turvallisen ihmisen huomaan, kuin jonkun tuiki tuntemattoman..
lapsensa tämän naisen hoitoon (jos se nykyään olis mahdollista), jota kummiksi kaavailee, niin kun hän kerran on naimisissa tuon ujon miehen kanssa, niin aivan samalla tavallahan tuo mies olisi lapsesta huolehtimassa. vai oletettaisiinko, että tuo kumminainen jättää miehensä, jos lapsen vanhemmille sattuisi jotain ja lapsi tulisi hänen hoiviinsa? :) . mutta käsittääkseni lasten huoltajuus ei mene nykyään kummille.
No jos sen ajattelee noin, niin ehkä se tosiaan menisi vähän turhan kiemuraiseksi.. En minä(kään) noista lakipykälistä tiedä, mutta pointtini oli kuitenkin se että ainakin itselleni kummius merkitsee paljon enemmän kuin nimeä paperissa.
Mun mielestä TODELLA epäkohteliasta pyytää vain toista, jos kyseessä on vielä pitkäaikainen elämänkumppani.
Me kanssa pyydämme erästä miestä, joka on asunut yhdessä kumppaninsa kanssa pari vuotta, emmekä ole tavanneet tätä naista kun pari kertaa.
Jos mua ei pyydettäisi kummiksi ja miestäni pyydettäisiin, en menis kyllä enää siihen taloon kylään ikinä.
Ei sen puoleen, mieheni ei varmasti suostuisikinaan siihen että hän menee kummiksi ja mä en, koska me ollaan oltu jo 10 vee yhdessä.
En ymmärrä kuinka tuota voisi olla ottamatta henk koht loukkauksena.
Mieti itse jos miestäs pyydettäisiin mut sua ei?
kummius on edelleen tänä päivänäkin jotain paljon suurempaa ja tärkeämpää kuin pelkkä rahan ja lahjojen hankkimiskeino.. Miksi lapselle pitäisi ottaa kummi, jota ei tälle halua? Ja vain siksi, että päinvastainen käytäntö on jonkun mielestä epäkunnioittavaa.
Olen monen lapsen kummi - ja olen aina pitänyt kummiutta kunniatehtävänä. Samoin olen esittänyt asian myös omien lasteni kummeille: "En voisi ajatella ketään muuta juuri tälle lapselleni kummiksi." Kyllä fiksu alyää siinä vaihessa kieltäytyä, jos tehtävän vaativuus alkaa painaa. Niin uskoisin ja haluaisin. Toisaalta voihan ihan avoimestikin kummille selittää, että haluatte juuri hänet, koska olette hänen kanssaan tekemisissä ja haluatte suhteidenne säilyvän samanlaisena jatkossakin. Sillä siitäkin kummiudessa on mielestäni kyse: lupauksesta pitää jatkossakin yhteyttä kummilapseen ja hänen vanhempiinsa, tapahtui mitä tapahtui.
luulin että tässä kysyttiin mielipidettä. Ymmärsin näköjään väärin, pahoitteluni.
...olen kallistumassa mielipiteesi kanssa. Ehkä on korrektia ja hyvien tapojen mukaista pyytää molemmat. Ja eihän siinä mitään menetä, vaikka pyytää molemmatkin. Missään nimessä en halua, että välimme ko mieheen menisivät poikki. Sukulaisnaisen mies on ihan "hyvä mies", ainakaan minä en ole kuullut hänessä olevan tai huomannut itse olevan mitään vikaa. Ainoa ongelma tässä on se että vaikka hän on lähisukulaiseni kanssa ollut avoliitossa jo kauan, niin olemme jääneet mielestäni jotenkin vieraiksi. Ja syy siihen on varmasti myös minussa.
Olen ollut yhdessä avomieheni kanssa kolmetoista vuotta. Hänen lapsuudenystävänsä (jota tapaamme kuukausittain) pyysi miestäni (sähköpostilla) kummiksi. Mieheni soitti hänelle ja kertoi ottavansa tehtävän vastaan.
Mitään sen virallisempaa kutsua ei kuulunut, mutta KAKSI PÄIVÄÄ ennen ristiäsisiä, lapsen isä soitti miehelleni ja sanoi, että tietysti myös minä VOIN tulla HALUTESSANI ristiäisiin.
Ilman tätä tökeröä soittoa olisin mennyt (oletin automaattisesti, että olen tervetullut), mutta soitosta tuli sellainen fiilis, että joko joku tärkeämpi on perunut tulonsa, tai sillä haluttiin vain alleviivata, että ihan välttämättä ei tarvitsisi tulla (ja ainakaan alkuperäisen suunitelman mukaan, en edes ollut vieraslistalla).
Ristiäisten jälkeen en ole käynyt heillä kutsustakaan.
Mieheni ystävä piipahtelee edelleen meillä kuukausittain, mutta en ole katsonut asiakseni häntä perheineen meille kutsua.
mielessä, että miehesi ystävä on saattanut pitää itsestään selvänä että sinäkin tulet ristiäisiin ja vasta muutama päivä ennen ristiäisiä on saattanut tulla mieleen että ehkä te ette pidäkään asiaa yhtä itsestään selvänä ja soitti ehkä sen takia kutsuakseen sinut erikseen...
Pidin kutsua itsestäänselvyytenä, kunnes soitetaan ja sanotaan, että "voi tulla, jos haluaa".
Jos olisin ollut oikeasti tervetullut, niin silloin soitto olisi sisältänyt kysymysen siitä, että olenko/olenhan tulossa. Sävyltään "voi tulla, jos haluaa", sisältää viestin, että ei todellakaan ole välttämätöntä ja josko niin toivottavaakaan.
viestissä tuli esiin se, mitä itsekin ajattelen asiasta. Mutta jokainen tehköön tavallaan, se mikä sopii yhdelle, onkin toiselle se huonoin vaihtoehto.
oli kyllä kommenttisi, että "jos mies pyydettäisiin kummiksi mutta ei minua, en enää jalallani tähän taloon astuisi" Tottakai tuollaisesta voi pahoittaa mielensä, mutta loppu elämän kestävä vihoittelu harvoin on kenellekään hyväksi..
mielikuva että olet sellainen tyypillinen suomalainen nössö, joka on kaikkien lattiamattona.
Eihän nyt mitä tanhansa tarvitse sietää ja silti nöyristellä ja yrittää olla mukava, vrt. "jospa minullekin joskus ollaan mukavia kun minä aina käännän toisenkin poskeni".
Enkö olisi nössö ennemminkin silloin, jos EN uskaltaisi kertoa OMIA mielipiteitäni vaan vain myötäilisin muita..??
"Me kanssa pyydämme erästä miestä, joka on asunut yhdessä kumppaninsa kanssa pari vuotta, emmekä ole tavanneet tätä naista kuin pari kertaa."
Eli pyydätte kummiksi siis miestä, ette hänen puolisoaan? Silti vihoittelisit itse loppuelämäsi, jos sinua ei pyydettäisi kummiksi, mutta miestäsi pyydettäisiin?
vaan minä kirjoitin huonosti ja epäselvästi. Pyydämme myös miehen avopuolisoa, vaikka emme ole tosiaan tavanneet kuin pari kertaa.
Ja juuri siksi koska olisi todella epäkohteliasta pyytää vain toista. Ihan meidän kummankin mielestä. Siis mieheni ja minun.
kummit. Ei ystävän puolisonvalinta ole samalla valinta lapsenne kummiksi. Jos tätä ei ymmärrä, on aika typerä. Kutsun sanavalinta on tietysti tärkeä. Jos haluatte ja niin tunnette, pyytäkää tuo avopuoliso seuraavan lapsenne kummiksi.
Tulipa vain mieleen, että ehkäpä vielä tänäkin päivänä joku pitää avoparia (jopa vuosi seurustellutta) jotenkin "epävirallisempana" ja helpommin eroavina kuin naimisissa olevia???!?
Tässä voisi olla myös yksi syy, miksi ei ehkä haluta oman lapsen kummiksi sitä sisaruksen tai hyvän ystävän tms. puolisoa, jota ei itse juurikaan tunne. Vai?
Työkaverini saa vauvan, minua ja avomiestäni pyydettiin molempia kummeiksi.
Mielestäni on mukava että molemmista tulee kummeja, vaikka mies ja työkaverini perhe on tavannut vain n. 5 kertaa.
Kuitenkin vauvan syntymän myötä olemme varmasti vieläkin enemmän yhteyksissä.
Mieheni sekä työkaverini mies tulivat erinomaisesti juttuun heti ensimmäisellä kyläily kerralla (ja toki myös tulevan äidin kanssa!), joten ehkäpä asiaan vaikutti myös se :)
Sitä en sitten tiedä kuinka kävisi yhteydenpidon mieheni puolelta jos ero yllättäisi, mutta en toisaalta halua sitä pohtia tässä vaiheessa.
Tässä nyt ei ollut vastausta kysymykseesi, mutta kerroin kuitenkin :)
Minut pyydettiin veljeni esikoisen kummiksi mutta miestäni ei. Mieheni tuntee veljeni ja hänen vaimonsa erinomaisesti ja tulevat toimeen loistavasti. Mutta veljeni ja hänen vaimonsa halusivat lapselle kummin molempien puolelta, niin että isän sisko ja äidin veli, lisäksi yksi yhteinen kaveri. Puolisoiden kanssa kummeja olisi tullut liikaa heidän makuunsa. Lisäksi mieheni ei oikein ole kummityyppiä, käyttökelpoinen roolimalli mutta ei mikään kristillisen sanoman eteenpäin viejä. Kukaan ei todellakaan tästä loukkaantunut!
Itse haluan lasteni kummiksi veljeni ja hänen vaimonsa. Mutta sisareni miestä en pidä kovinkaan kummillisena, eikä hänestä kummia tule. Aion tehdä juuri niin kuin lapsen kannalta parhaaksi näen, ja tarvittaessa siloitella tietoa selityksillä kummien määrästä tms. Sinulla on oikeus valita kummiksi ihan kenet haluat (kunhan hän tehtävään suostuu).
Tee niinkuin parhaaksesi tuntuu.
Avomieheni serkku pyysi meitä molempia kummiksi esikoiselleen. Olimme tuolloin asuneet yhdessä noin 5 vuotta ja tutustuttu molemmin puolin, joten mistään 3 kertaa nähty-jutusta ei ollut kyse. Yllätyin pyynnöstä, harkitsin hieman mutta kieltäydyin. Syynä se että yhteinen tulevaisuus ei ollut vielä niin varma vaikka yhdessä olimme jo niinkin kauan olleet eikä riitojakaan ollut vaan päin vastoin suhde tuntui luonnolliselta ja tasapainoiselta. Emme kuitenkaan olleet aviopari (joka sekin voi erota), emme ole vieläkään vaikka vuosia on kulunut tuosta hetkestä lisää. Ajattelin tuolloin miten epämukavaa olisi jos kuitenkin jostain syystä eroaisimme, en uskonut että olisin tyyppiä joka pitäisi yhteyttä ex-miehen serkun lapseen.. Nimi kummitodistuksessa tuntuisi tuolloin pahalta.
No eroa ei ole vielä tullut eikä ole sen enempää näkyvissä kuin silloinkaan. Avomieheni serkku ymmärsi ja hyväksyi kantani. Välimme ovat edelleen lämpimät ja ko. lapsi aivan ihana. Avomieheni on yksi lapsen kummeista ja olen päässyt sitä kautta "hössöttämään" kummilahjoista ja pienistä muistamisista. En ole kokenut jääväni mistään paitsi ja olen pystynyt olemaan lapsen kaveri, yhteydessä ja apuna siinä missä kuin jos olisin ollut virallinen kummikin.
Halusin tuoda tällä kokemuksellani ilmi myös sen että se avopuoliso voi myöskin olla helpottunut siitä että voi jäädä virallisen kummiuden ulkopuolelle ja osallistua, toiset enemmän, toiset vähemmän, omalla panoksellaan ja vaateitta lapsen elämään "siinä sivussa". Surullista tietysti on jos lapsi ehtii kiintyä paljon kumminsa puolivuosittain vaihtuviin deitteihin...