Pari kuukautta meni ilman, ja nyt taas niitä tulee... =( Huomasin muuten syy yhteydenkin niihin, kun ne alkoivat, käsittelin ex-mieheni väkivaltaa mielessäni, ja nyt ne alkoivat uudelleen, kun kertasin viimeisimmän tapahtuman...
Ei ole kivaa, hajoan!! Jättäisi minut jo rauhaa, en tajua taas mistään mitään, olen itselleni vieras, maailma on vieras, tulen HULLUKSI!!
Kokemukset ovat nyt paljon pahempia kuin silloin kuin alkoivat.
Ei ole kivaa, hajoan!! Jättäisi minut jo rauhaa, en tajua taas mistään mitään, olen itselleni vieras, maailma on vieras, tulen HULLUKSI!!
Kokemukset ovat nyt paljon pahempia kuin silloin kuin alkoivat.
Vastaukset 5
Vanhimmat
kuin ex-mies asiassa,se vain laukaisi taas olon,tuntemuksen.
Ainakin itse olen tiedostanut,että aina tietty ahdistava ja ei-hyväksyttävä tilanne saa minut depepersoonaalisatiotilaan.
Asia,jota en voi hyväksyä tekee sen olemattoman olon,että ei ole kukaan,on vieras,ei tunne itseään jne.
siinä itsekin elän,en vain kohtauksittain vaan koko ajan.Silti ensimmäisiä kertoja elämässäni pystyn jotenkin käsittlemään tätä oloa.
Oletko lukenut M.Siivolan kirjoituksen Googlettamalla:depersoonalisatio.
Voimaa sinulle.Tuskaa tämä on ja miksi sitä ei koe jokainen?
Ehkä...
Olet tulossa terveeksi.
Et ole nimesi, se on vain kirjaimia jotka ovat nimilappu.
Et ole harrastuksesi.
Et työsi.
Et kumppanisi tai sen puute.
Et kansalaisuutesi.
Et pankkitilisi
Et omaisuutesi.
Et hulluutesi - tai sen puute.
....
Antaudu. Ole(t). Et voi olla olematta.
Depe on aitoa ehjäytymistä. Olennaista on se että et IKINÄ voi jäädä sinne minne päädyt depessä. Et ikinä.
Irroittaudu. Luovuta. Matkusta sinne missä depen syy on. Katso sitä - se et ole sinä joka katsoo. Se ei ole pelkosi tai ahdistuksesi; ne ovat jo takana. Depe on työkalu jolla pystyt siihen. Siksi sitä sinulle tarjoillaan. Depe tarjoaa sinulle tilaisuuden katsoa itseäsi; hetken ulkoa. Hetken vieraana.
Länsimainen ihminen ei ymmärrä tuota tilaa ollessaan yksilöityneesti riippuvainen "identiteetistä" joka muka ehdottomasti määrittää hänet. Asiahan ei ole niin, identiteetti on pohjimmiltaan harhaa, pelkkä nimilappu - määrittelykysymys.
"Unien tuolla puolen -olen... ei minua - vaan minua katsova"
Itselläni on ollut noita depekokemuksia erittäin vahvoina. Nykyisin olen niin stabiili että se jopa ärsyttää ja kaiholla kaipaan itsensä menettämisen tunnetta. Näin jälkikäteen aistin sen eheyttävän funktion... jonka pystyin kohtaamaan pelotta vasta paljon myöhemmin, tavallaan liian myöhään...
Kun aloin saamaan depe-kokemuksia, olin aivan varma, että tulen hulluksi, en pystynyt hallitsemaan itseäni ja omaa toimintaani, puhetta, liikkeitä tm. muutakuin ÄÄRIMMÄISELLÄ tahdonvoimalla. Puheeni kuuloosti oudolta, pelkäsin, että ihmiset huomaavat, että olen jossain ihan muualla, enkä tajua mistään mitään.
Depet iskevät päälle yleensä suuressa porukassa. Muutama päivä sitten sain kaikista pahimman depeni kun olin tuttuni kanssa tupakalla. Ainakin 15 sekuntia KATOSI kokonaan, ennenkuin pääsin takaisin edes jollain tasolla, ja hetken päästä sama uudelleen. Kadottelin itseäni ja minuuttani vähän väliä, puheeni eivät kohdanneet todellisuutta, liikkuminen oli itsensä pakottamista, motoristista, tuttuni juttelu oli motorista, ymmärtämätöntä, typerää, enkä tiedä edes mitä hän sanoi, koska olin niin POISSA.
Kohtaukset ovat minulla kestäneet korkeintaan puoli tuntia kerrallaan, mutta ovat olleet äärimmäisen pahoja, eli hallinta itseen on oikeasti pettänyt ja pahasti. Katoan, löydyn, unohdan, muistan...
En vain voi ymmärtää, kuinka tälläinen voisi parantaa minua...? No, kait sitten niin.. ?
Itsellä on tullut lähiaikoina tupakoinnin yhteydessä aivan merkillinen olotila ja varsinkin ,jos on ottanut alkoholia.
On ikäänkuin eimissään,eikä ole mitään,ajatukset puuttuvat,ei voi liikkua,eikä ajatella.Keho on jäykistynyt.
Pelottavaa on se että sinulle ollaan tolkutettu/opetettu sen identiteetin "ehdottomuus" jonka kadotat.
Me olemme kuitenkin enemmän kuin pehmeää puuta tai savea ... tai hiekkaa... tai ilmaa. Muuntuvaisia, eteerisiä... kiinni siellä täällä mutta ei missään pysyvästi.
Harha "staattisuudesta" on depen pelon aihe - mutta oikea pelko on juuri se muuttuminen. Pohjimmainen, "identiteetin" ankkuriköysien katkeaminen ja vapautuminen. Se on se mikä pelottaa kaikkein eniten pohjimmiltaan - ja tämä pelko on hyvin usein tiedostamatonta.
Tuntematon itsellesi... silti sinä. Se on depen olemus. Kuitenkin depe päättyy aina itseen, sen aikana olisi tarkoitus repiä ne "juuret" joita ei tarvita- saadakseen liikkumatilaa.
Sulla nuo depersonalisaatiokokemukset ovat olleet todella lyhyitä... Minulla pisimmät ovat olleet sellaisia 9-12 tunnin mittaisia. Ne ovat olleet vaeltamisia, "kokeiluja" jotka sitten ovat palanneet enemmän tai vähemmän takaisin itseeni. Ei siten että olisin "säpsähtänyt hereille" - vaan ennemminkin niin että olen taas pikkuhiljaa muistanut kuka olen ja mikä olen. Olen siis mennyt depeen sisään, pukenut sen päälleni, antanut sen tehdä tehtävänsä ja oppinut.
Nykyisin depejä tulee todella harvoin... jos lainkaan. Niitä ei enää tarvita. Nyt olen edelleen tasan itseni, tunnistan vanhaa... mutta en ole enää "sama". En ole koskaan ollutkaan "jokin tietty" vaan kokemuksieni summa kulloisenakin hetkenä.
Tälläistä täällä. Ole rohkea. Sinä saat muuttua, olla toisenlainen.