hei!
Olin yhdynnässä poikaystäväni kanssa viime viikonloppuna. Menetin samalla neitsyyteni ja yhdyntä sattui aivan kamalasti, eikä todellakaan tuntunut hyvältä.
Miten voisin helpottaa seuraavaa kertaa, ettei se sattuisi niin paljon ja voisin minäkin tuntea nautintoa? Olen 21v.
Olin yhdynnässä poikaystäväni kanssa viime viikonloppuna. Menetin samalla neitsyyteni ja yhdyntä sattui aivan kamalasti, eikä todellakaan tuntunut hyvältä.
Miten voisin helpottaa seuraavaa kertaa, ettei se sattuisi niin paljon ja voisin minäkin tuntea nautintoa? Olen 21v.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Seuraava kerta on jo parempi joka tapauksessa.
Tietysti auttaa, jos olet kunnolla kiihottunut ja kostunut. Poikakaverisi voi auttaa siinä asiassa paljon. Esileikkikää pitkään ensin ja hän voi hyväillä sinua sormin tai suullaan, se tehoaa. Tai jos haluatte niin käyttäkää jotain liukastusvoidetta lisänä. Hauskoja hetkiä teille :-)
Minullakin ensimmäinen kerta sattui, sattui toinen ja sattui kolmaskin jne. Edelleen sattuu jonkin verran vaikka aktiivista seksielämää on takana ja 1,5 vuotta. Minulla ensimmäiseen kunnolliseen yhdyntään tarvittiin lukemattomia kokeilukertoja (kuukausia) ja paljon turhautumista, molemmilta. Esileikkejä oli, liukastetta käytettiin, mutta mikään ei oikeastaan auttanut.
Tuskinpa kuitenkaan läheskään kaikilla on näin, joten rentoutta kehiin. Kuten edellä oleva mainitsi, liukkari ja kunnon esileikit auttaa. Tämän lisäksi minulle oli tärkeää luottamus sekä rakkaus omaan kumppaniin, että saatoin kertoa rehellisesti milloin sattuu, mikä sattuu ja milloin hommasta ei tule yhtään mitään. Edelleen on näin. Myös pari lasillista viiniä saattaa rentouttaa. Ainakin minulla sattuu vähiten (jos ollenkaan) pienessä humalassa :)
Vaikka dildolla tai jotain. Ja käytä liukuvoidetta.
Se on just pääasia että on rentona eikä jännitä. Jos paikat on kuivat, on yhdyntäkin hankalampaa. Itellä myös kortsut vaikeuttaa seksiä....kumiallergikkona paikat hiertyy ja sattuu todella paljon. Eli kumit ei oo käytössä, pelkillä pillereillä tässä on nykyään puuhasteltu.
Mulla se eka kertakaan ei paljoa sattunu. Ainoa ajatus oli, että tässäkö tää nyt on ja niin paljon siitä puhutaan :)
Kaikilla on erikokoiset värkit ja vehkeet. Myös se vaikuttaa asiaan.
Edetkää hitaasti. Sentti kerrallaan per min. Ja pyydä miestäsi jännittämään elintään välillä, aivankuin hän venyttäisi sinua hitaasti samalla kun hivuttaa itsensä sisään.
Voi olla että häneltä tulee ennenkuin saa yhtään työntöä tehdyksi, ja silti menee 20 min...
En tiedä, missä asennossa olette olleet, mutta mulla ainakin "lähetyssaarnaaja" on kivulias. Kun olen päällä, ei satu ollenkaan :)