keksiä näitä uusia aiheita Arista,siis palstan tarkoitushan on keskustella Arin musiikista..tämäkään ei liity siihen paljoakaan. Mutta näyttää siltä ettei kenelläkään ole enää mitään uutta sanottavaa,niin eikö ole parempi jos tämä loppuisi !
Keksimällä
yritetään
271473
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 27
Vanhimmat
keskustelemisen puolesta. Turha jauhaa epäolennaisuuksia ulkonäöstä,perheestä yms. Turhaakin turhempaa läpinää. Jos ei ole musiikista mitään sanottavaa niin antaa olla.
Mulla ei taidakaan olla täällä enää mitään kirjoitettavaa sitten. Mä olen luullut että täällä saa kirjoittaa herrasta nimeltä Ari Koivunen mutta tossa ylhäällä on selvät säännöt. Olen vähän pettynyt mutta noudatetaan sääntöjä. Arin musiikista en keksi mitään uutta enää ja sitä samaa vanhaa en enää jaksa.
Se on sitten heippaheippa!
kuitenkin kelata näitä samanasian ympärillä olleita viestejä sensaationnälässäsi, mene siitä seiskaa lukemaan.
vihjailevaa vittuiluasi! Oletko sä jotenkin häiriintynyt?
Minä olen ehdottomasti sitä mieltä, että tämän palstan on annettava hengittää edelleen! Täällä ei tarvitse kunnioittaa muita kuin itseään ja Aria ja tässä järjestyksessä! Siispä juorutaan edelleen! Kyllä meidät aina oikaistaan kun alkaa mennä ylettömyyksiin. Tämä on empiirinen havainto!
häiriintynyt kun ylipäätänsä kirjoittelen tänne. Tajuan tilanteeni ja se on jo askel paranemiseen.Jääkää tänne ne jotka eivät tilaansa tunnista.
Arin omilla kotisivuilla, mutta kiva täälläkin lukea ja kirjoitella kaikenlaista lehtijuoruista, keikoista ym kiinnostavista asioista, jotka koskettelevat Aria artistina. Miksi nyt lopettaa jos kirjoittajia riittää?
mielellään kirjoittaa, varsinkin on hienoa tietää tätäkin kautta Arin esiintymisistä tv:ssä, radiokanavilla ja niistä kommentteja ! Onhan nekin kannanottoja Arin musiikkiin, joten jos ei kuitenkaan lopetettaisi tätä. Eikä noista ihme tyypeistä, jotka lässyttää mitä sylki suuhun tuo kannata välittää. On tietenkin tässä välillä sellainen rauhallinen tunnelma täällä, kun jengi on lomilla, kuuntelee ja katselee Aria, mutta kyllä kun keikkoja tulee enemmän ja sitten levyjä ym. niin onhan tää ihan nasta palsta,kaipa tarkoititkin sitä..jos joku ottaisi kantaa,joten..antaa palaa ..vai !!?
palaa vaan ja menoks. Kyllähän Arista pitää kirjoittaa,joskus vaan tuntui, että ei keksitä uutta! Mut ok munkin piolesta!!
myötä, vastahan ne on alkanu! Mielenkiintosta seurata, miten lavaesiintyminen kehittyy kesän mittaan. Ihan perusteeton dumppausyritys. Eikä tuota annettua suppeahkoa aihepiiriä varmaankaan tartte orjallisesti noudattaa ihan joka avauksessa. Arin omilla sivuilla on eri aiheisia ryhmiä vähän liikaakin, ja moderaattorit joutuu aina välillä kehottamaan väärään ryhmään eksyneitä siirtymään omalle osastolle. Aika hankalaa se on pysytellä koko ajan tiukasti ruodussa. Siellä muuten on aika tiukka kuri, sääntöjen rikkomisesta joutuu joksikin aikaa "banaanisaarille" :D Tällä meidän palstalla noudatetaan enempi viidakon lakeja.
tsekkailemassa noita muita musapalstoja täällä. Taitaa Arin palsta olla kuitenkin yksi vilkkaimmista, elle peräti vilkkain. Asian voi helposti tsekata klikkaamalla linkkiä: Tietoa palstasta, näkee miten palstat ovat eläneet vuosien ja kuukausien aikana. Ari kiinnostaa;D
ja tulee kiinnostamaan jatkossakin :)
Jos jotain ei kiinnosta, niin miksi pyörii täällä..?
onhan se jo aiemminkin todettu, että muutama harva täällä näitä avauksia tehtailee, että se siitä vilkkaudesta. Eihän tämän palstan ari-ihquttajat salli minkäänlaista kritiikkiä epäjumalastaan, tai siis juuri nämä muutamat, jotka näitä avauksia tehtailevat. Luulen, että jos tänne saisi kirjoittaa vaan rekisteröityneenä, niin palstan vilkkaus pienenisi kummasti.
palstallakin aika vilkasta. Ja onhan sekin osoitus jostain, että Ari on saanut "meidät pari fania" niin innostuneeksi, että kirjoittelemme tänne terveysriskillä X'DDD
Tää sun kommenttis oli hauska:
"onhan se jo aiemminkin todettu, että muutama harva täällä näitä avauksia tehtailee, että se siitä vilkkaudesta."
Niin, että kuka on todennut?;DDD, sinäkö, ja se tekee sitten siitä toden? No mutta, ihan sama, usko mitä haluat, se ilmeisesti rauhoittaa sua kun saat kuvitella, että ei se Ari niin suosittu olekaan, vaikka jostain syystä se suakin näyttää kiinnostavan..
" muutamista harvoista" aika moni on uskaltautunut Arin kotisivun föörumille. Sinnehän täältä ohjaillaan vähän väliä katsomaan sitä sun tätä. Sitten kun sinne menee niin sinne jää, koska ainakin info- asiat löytyy parhaiten sieltä.
Täälläkin on kiva hengailla aikansa kuluksi, kun kukaan ei lähettele banaanisaarille katkoille jos lipsahtaa jotain epäsopivaa riveihin!
tuolla Arskan omilla sivuilla. Varmaan ihan hyväkin juttu, että karsitaan kaikkee turhaa. Mä en ole sinne vielä rekkautunut, kun on taipumuksena liiallinen rönsyily. Mä saisin varmaan ikuisen trauman, jos ja kun mut karkoitettas piiskan viuhuessa banskusaarille;D
kun kannatan sananvapautta ja varmaan sitä myös käyttäisin.
kuten esim. täysin perustelemattomia mielenilmauksia ja kirjoittajien henkilökohtaista haukkumista. Musiikkiin liittymättömiä otsikoitakin on monta ja jopa "Muu lässytys" -osasto, jossa voi esim. valittaa, ettei pääse johonkin konserttiin. Päällimmäisenä moderoinnissa tuntuisi kuitenkin olevan huumori...
vähän rajoittivat sanan vapautta. Haukkui meinaan Arin sauna keikan ihan lyttyyn. Erkka vähän antoi palautetta.
Mikähän tyyppi se M1kko oikein on?
mutta tänään huomasin, että joku sai sivulta " potkut" . En muista syytä, mutta jotain turhanpäiväistä siellä varmaan kijoiteltiin. Niin siitä Mikost vielä ,että ei ole kirjoitellut aikoihin. Saikohan sekin matkan banaanisaarelle vai? Vai olisikohan se peräti joku insiders provokaattori?
Tänään potkut tais tulla hymiöiden "raiskaamisesta" ja jatkuvasta turhanpäiväsestä kirjoittelusta...ilman mielipiteitä ja perusteluita...Eli totaalisesti päin punaista meni kirjoitaja koko ajan.
edelliseen, forumin modet ovat todellakin -> modet paikallaan. Turha hymiöiden tehtailu ja onlinereiden (ilman sisältöä viestien jakelu) eivät todellakaan tee forumeista luettavia. Ari Koivusenforumilla viihtyy vanhempikin juuri tästä syystä, että moderointi on onnistunutta ja pikkufanit ihkuttamisineen aisoissa. Yleistopic on juuri sitä varten, että siellä saa mussuttaa kaikkee "turhaa"! Kellään ei kiinnosta mitä juuri sinä söit aamiaiseksi jne on onneksi lukotettu!Huumorilla siellä sivuilla mennään!
Ellei ekasta niin tokasta viestistä iso paha mode tulisi kiroamaan että perkelesaatanamulkku etkö osaa lukea sääntöjä. Ihan pakokauhu tulee aina kun jotain siellä yrittää selailla. Ellei muuten niin ne pikkuflikat saa ainakin pakokauhun valtaan.
Ei ei, Rahikainen on feminiini!
Niin, Arin musiikista nyt ei ole paljon puhuttavaa, sen verran mitäänsanomatonta se on. Hyvä kuitenkin, että jostain puhutaan. Tai oikeestaan, joutais tämä palsta jo pois.
oli mun aloitus ja tarkoituksena oli katsoa mitä ihmiset sanoo noihin ihme aloituksiin, kuten "arin perhe" tms. vastaavaa tollasetkin kuulostaa hölmöille, kuten tietty tää munkin. Mutta oikeestihan minä oon ihan karmee Arifani hyppään täällä palstoilla ja you tubessa ja olen hulluna Ariin ! Kyllä Arin levystä on paljon puhumista ja tässähän tuota taas päästiin alkuun! Joskus sitä keksii tällastakin..sorry !
joten siitä täällä voi puhua ja on puhuttukin.
Se vaan on jännä asia, et jos nää biisien tekijät ite laulais noi biisinsä niin eipä ois kovin hääppöstä kamaa. Kuvitella saattaa. Arin ääni se niistä tekee mielenkiintosia.
Kunpa se ny sais jostain inspistä ja taitoa alkaa väsätä omia biisejä. Ottais omasta elämästään vaik aiheita, siitäkin riittäis ammennettavaa. Joku salamanisku ois kyllä aiheellinen et alkais silläkin saralla tapahtumaan. Onneks bändin pojat pystyy kai jeesaamaan. Pakko niiden on alkaa hommiin syksyllä.
videosta, keikoista ym. on paljonkin puhumista. Pidetäänhän nämä palstat vaan täällä, ihan tulis kauhee tyhjiö muuten elämääni. Iiih! Ihan totta se on sitä addiktiota, hienoo kun tää on ja pysyy! On hienoa seurata Arin keikkailua, mut ei niitä p....juttuja eikä otsikoita. Mutta täällähän on selvitetty ja puhuttu nekin asiat selviksi,mitä niidenkin takana sitten oli. Esim. se jonkun lehden juttu siitä kirjanjulk.tilaisuudesta. Eihän Arin pitänytkään olla siellä !!