säilyy, sillä nyt jo 2503/94 ! Kohta alkaa taas rutina, natina. ;D
Kestää ja kasvaa
mielenkiinto
14394
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
5 sivu jyrää meitin.
2523 jo ja 95 ! Ei lopu ikuna tuo.
Kävin minäkin etsimässä tuon luvun, mutta oli taas kasvanut ja oli nyt jo 2530 eli kyllä kävijöitä piisaa kun aihe ja varsinkin aloitus on riittävän hyvä ja mielenkiintoinen. No tuo oli ja siihen oli jopa muutama ihan asiallinen vastauskkin tullut. Tosin myös noita urveloiden lällällää juttuja myös.
Kyllä on lapsellinen mies.Mies on jo yli viidenkymmenen.Koskahan Kähärästä tulee aikuinen.
harvoin noin suurta sukseeta aloitus saa persu palstalla, tai en ole vielä kertaakaan vastaavaa huomannut. Ilmeisen vaikuttava hahmo on aloittaja, sillä vastauksista päätellen vastustajia ja kannattajia piisaa.
silä kirjoituksesi on niin selkeästi täynnä kateutta siitä että KÄDEN aloitukseen on riittänyt kävijöitä, kuten sinäkin.
kasvua kertynyt, sillä nyt jo 2535 oli lukema, joten kiinnostusta riittää yhä. Taitaa olla niin että Kähärä on ainut aikuinen tällä vähäjärkisten lapsien palstalla.
keskustelua, sekin kai kasvattaa kävijämäärää joka kerta. Kuinka moni muu siellä kävi useamman kerran? Mitään rakentavaa sieltä ei ole löytynyt suuresta uhosta huolimatta, ei Kähärältä eikä vastustajilta. Suunnatonta suunsoittoa ja ainakin kymmenisen Kähärän omaa kannatuspuheenvuoroa itselleen. Seuraan silti uteliaana, mutta älköön kukaan siitä sulkaa hattuunsa laittako. Kävijämäärä ei kerro kannatuksesta, vaan uteliaisuudesta.
että asia on niin mielenkiintoinen, että kävijöitä riittää. Nyt oli 2545 kun minä kävin katsomassa ja ihan vaan sinun takiasi, ja ihan mielenkiinnosta.
Ei tuo aloitus mielestäni ainakaan hiuono ollut, ihan hyvähän tuo oli. Asiaa ja asiallisesti. Jotkut kommentit sitävastoin oli kaukana asiallisuudesta tai että olisivat edes koskettaneet asiaa.
sillä nyt jo taas lisääntynyt. 2567 kävijää.
asiallinen oli aloitus, ja tavoitteellinen. Miksiköhän nuo monet jotka ovat vastanneet, eivät vastanneet rakentavasti itse asiaan.
Mielenkiintoa tuntuu yhä riittävän sillä nyt jo oli 2601 kävijää ja 95 vastaajaa. Tuollaisia keskusteluja varten nämä sivut on olemassa, kun niissä vaan pysyttäisiin asiallisuuden rajoissa.
riittää sillä nyt on jo 2614 kävijää.
tapahtuvan. 2621 uteliasta kävijää. Mielenkiintoa on.
oli ku käin katsomassa 2640 kävijää. Mielenkiintoinen ketju , on se.