Mikä laji olisi sopivin aloittelijalle? Vai onko tässä suhteessa mitään väliä? Muita vinkkejä kilpparia suunnittelevalle tai esim. hyvä opaskirja tähän mietintävaiheeseen? Meillä on käytetty kalojen akvaario, kooltaan 120 l, mutta se lienee kaikille kilppareille aivan liian pieni koti?
T: vielä aika tietämätön miettijä
T: vielä aika tietämätön miettijä
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ensin kannattaa miettiä haluatko vesi- vai maakilpikonnan, niiden hoito on kuitenkin aika erilaista. Itellä on maakilppari, nelivarvas, joten niistä sitä tietoakin enemmän löytyy.
Ensimmäiseksi maakilppariksi suositellaan yleensä nelivarvasta, koska se ei ole niin tarkka olosuhteidensa takia. Se ei mielestäni ole kuitenkaan mikään syy tinkiä niistä, konna voi elää huonoissakin olosuhteissa vuosikausia ja sen kärsimyksiähän ei kukaan pysty tulkitsemaan. Itse suosittelisin hankkimaan ensimmäiseksi konnaksi täysikasvuisen tai ainakin muutaman vuoden ikäisen konnan. Oma konnani oli tosin 2kk kun meille tuli ja kantapään kautta on jotain asioita joutunut opettelemaan ja mm. ruuan määrää on kasvavalla (ahne nelivarvas)konnalla todella hankala säännöstellä kun tuntuu että pelkällä heinälläkin painoa tulee keväisin ihan tuhottomasti lisää.
Jarmo Perälän Maakilpikonnat- kirja on ainoa opus mitä suosittelen. Siinä on perusasiat konnan hoidosta. Kirjastosta löytyy moniakin oppaita, mutta niiden sisältöön ei kannata luottaa,mm. ohjeisiin syöttää puuroa tai maksamakkaraa konnalle.
Maakilpparilla ei ratkaisevaa ole akvaarion litramäärä vaan pohjapinta-ala. Aikuiselle nelivarpaalle suositellaan vähintään 1x2m terraa. Korkeutta terrassa ei tarvitse olla paljoa, niin että uvb valon ja pohjamateriaalin välillä on n. 30cm.
Kannattaa käydä tutustumassa erilaisiin sivustoihin netissä:
www.maakilpikonna.com
www.konnamaa.com
www.herppi.net (keskustelu->kilpikonnat)
Tässä jotain alkuun, muistathan ettei kilppari ole varsinainen seuralemmikki vaan yksineläjä ja enemmän seurailtava lemmikki.
Kannattaa lukea tämä palsta läpi, kaikkiin kysymyksiin on vastattu moneen kertaan.
Elikäs, jokatapauksessa kerron tässä pari seikkaa, jotka pitää ottaa aivan ekana huomioon;
-Maakonnan ja vesikonnan hoito on AIVAN erilaista, niin ruokinnan kuin asumuksenkin suhteen.
-Vesi/suokonna tarvitsee AINA vettä asuinympäristökseen, elikä vähintään 250 litrainen lasiterraario jossa sopivasti vettä ja ehdottomasti kuivattelu/lämmittelytaso.
Maakonnaa EI saa pitää lasiterrassa, varsinkaan kovin umpinaisessa, lisäksi maakonna helposti koettaa rynniä läpinäkyvästä seinästä ulos; paras on puinen tai vaneerinen LAAKEA laatikko. Korkeutta noin 30-40 cm että ilma vaihtuu siellä hyvin.
Ja nyt vaan lukemaan; Konnamaa-palstalla on myös hyvää tietoa, sekä HerppiNet-palstalla =0)
Kreikankilpikonna on kuulemma paras aloittelijalle.
Nelivarvas on kyllä maakonnista "helppohoitoisin"...
ja nelivarvaskilpikonna
Elikkäs, jos kaipaat vesikilpikonnaa, niin tuohon akvaarioon mahtuisi vaippakilpikonna/reevesin kilpikonna, itse omistan tuommoisen. Meillä on 113L akvaario ja hyvin sinne on mahtunut. Kasvaa enintään 12 cm. Maata ja vettä tarvitsee. Lisää voit kysellä.