Kyllä on ihanaa kun on ihana ilmapiiri. Sitähän ei voi kylläkään syödä.
Ja siksi kaikkien työntekijöiden onkin mitattava
palkkaneuvotteluissa kaikki ulos. Ihanaa kun kokoomuskin on siirtynyt palkansaajan näkemyksen taakse. Siinä kaksi veljeä lyö kättä ja huomaa, että meillähän on yhteinen ominaisuus, nimittäin AHNEUS.
Eikö olekin ihanaa.
Ja siksi kaikkien työntekijöiden onkin mitattava
palkkaneuvotteluissa kaikki ulos. Ihanaa kun kokoomuskin on siirtynyt palkansaajan näkemyksen taakse. Siinä kaksi veljeä lyö kättä ja huomaa, että meillähän on yhteinen ominaisuus, nimittäin AHNEUS.
Eikö olekin ihanaa.
Vastaukset 7
Vanhimmat
täysin samaa mieltä.Tässä on yksi mutta kun HERRA antaa niin HERRA myös ottaa.
Harvalla yksityisellä toimialalla päästään nykyään 20 % kasvuun.
Mutta tämähän tapahtuukin valtion omalla tuella huonontamalla tietoisesti
terveyskeskusten
toimintaa eikä se ole mikään pelkkä imago-kysymys.
--------------------------------------------
Taloussanomat: 14.6. 06:02 Yksityisten lääkärikeskusten asiakasmäärät kasvavat vauhdilla
samalla kun julkinen terveydenhuolto kärvistelee huonon imagonsa kanssa.
Erityisesti alkuvuosi on ollut lääkäriasemille kovan kasvun aikaa.
Esimerkiksi Suomen Terveystalon kävijämäärät kasvoivat toimitusjohtaja Martti
Kiurun mukaan alkuvuonna 20 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Myös
lääkärikeskus Dextrassa kävijöitä on vuoden alkupuoliskolla ollut 20 prosenttia
viime vuotta enemmän.
Mehiläisessä tilastoitiin viime vuonna yli 800 000 lääkärissäkäyntiä. Jos
työterveyslääkärikäynnit otetaan huomioon, käyntejä oli kaikkiaan 1,1 miljoonaa.
Kävijämäärät kasvoivat edellisvuoteen verrattuna viisi prosenttia.
Toimitusjohtaja Matti Bergendahlin mukaan sama kasvuvauhti on jatkunut myös
alkuvuonna.
Mehiläisen liikevaihto kasvoi viime vuonna yhdeksän prosenttia. Aikaisemmista
vuosista poiketen lähes koko kasvu oli orgaanista eli Mehiläisen omien
yksiköiden tuottamaa. Kaksi suurinta asiakasryhmää ovat yksityis- ja
työterveysasiakkaat. Yksityisasiakkaiden osuus on 60 prosenttia.
Bergendahl selittää kysynnän kasvua hyvällä palvelunsaatavuudella ja
luotettavalla imagolla.
- Lehdissä uutisoidaan, kuinka julkiselle puolelle on vaikea päästä ja on
jonoja. Asiakkailla on meistä luotettava käsitys ja lääkäreitä ja
hoitohenkilökuntaa pidetään erittäin ammattitaitoisina.
suoraan lääkäreiden taskuun! Lähes maatalouteen verrattavaa "yritystoimintaa".
Yhteiskunnan verokolikot kilisee suoraan yksityislääkärin taskuun.
Ja huomatkaa kuinka pienillä markkinointikustannuksilla.
Tarvii vaan huonontaa terveyskeskuspalveluita ja media mainostaa ilmaiseksi yksityisiä palveluja.
Kyllä me kokoomuslaiset olemme todella fiksuja. Eikö totta.
Teknologiateollisuus kaatoi mahdollisuuden tupoon. Nyt se saa maistaa omaa lääkettään. Teknologoateollisuushan on juuri hyötynyt tupoista (erityisesti elektroniikka), kun alan palkankorotukset ovat alittaneet tuottavuuden nousun.
Nyt metalliliitto pyrkii ottamaan osansa koko alan keskimääräisestä tuottavuuden noususta. Kun toimialan sisällä tuottavuuserot ovat suuria, häviäjiksi jäävät erityisesti matalan tuottavuuden nousun alat. Ja elektroniikankin kannattavuus heikkenee.
on oikea tyhmyyksien tonava.
Kokoomus ampui lähtölaukauksen palkkakilpailulle jo vaali taistossaan.
Jota sitten hallitus yhdessä EK:n kanssa jatkoi tykkitulella jolla se tuhosi tulopoliittisen kokonaisratkaisun.
Väkisinkin tulee ikävä edellisen hallituksen viisasta politiikkaa jossa tupo ja veronkevennykset kiedottiin tiiviisti yhteen.
Kommariämmät (jotka siis eivät välttämättä ole naisia tai kommunisteja vaan rasismitutkijoita, jotka eivät näe mustalaisten, mustien ja muslimien harjoittamaa rasismia, koe
mene tunniksi seisomaan valkoisena Johannesburgin kadulle, katsotaan tuletko elävänä pois, ja tällaisesta kulttuurista ne tulevat tänne
niin
kommariämmät väittävät esiintyvien mustalaisten harjoittavan rasismia. Mustalaisissa on paljon rasismia mutta ei pidä ottaa esille vain esiintyviä mustalaisia
http://www.hs.fi/kulttuuri/artikkeli/Rasismintutkijat vaativat Manne-tvn hyllytystä/1135228052699