Bora TDI 115hv alavääntökateissa ja kulutus noussut

Minulla on borassa mystinen vika johon ei tunnut löytyvän selitystä mikä sen aiheuttaa.
Moottorista on alavääntö kadonnut siihen mitä se oli uutena.Autolla on ajettu vasta reilu 20000km.
Autoa ajettin tehodynamometrissä ja siellä tehot näyttäisi olevan tallella numeroiden valossa.
Kylmänä moottorista kuuluu n. 30 sekkaa venttiilien tai nostimien naputus.
Naputus lakkaa heti kun nostaa kierrokset yli 2000rpm ja kun päästää tyhjäkäynnille naputus taas kuuluu useita sekunteja.
Vaikuttaisi että hydrauliset nostimet ei pitäisi öljyä vaan valuu tyhjäksi kun auto seisoo esim 6h.
Jos jollakin on ollut vastaavanlaisia ongelmia olisin kiitollinen jos kertoisit miten ratkaisitte ongelmat.
Autostani on etsitty kuukauden päivät vikaa vw:n maahantuojan erikoismekaanikolla helsingissä.
Olen yrittänyt omaan laskuuni selvittää vikaa paikallisessa bosch autosähkö liikkeessä.
Tehodynamometrissä hajosi 2kpl ilmamassamittareita ja syytä ei ole pystytty täysin sanomaan mikä sen aiheutti.
Jatkan illalla lisää jos jollakin on kysyttävää tai kerrottavaa.
121700
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Ootsä käyttäny alusta alkaen hyväksyttyä 0W-30 - luokan öljyä, jossa on se Folkkarin luokitus VW500.00?
Jos viime kesän helteiden takia sinne on pantu paksumpaa öljyä, niin välykset on menny talven aikana just niistä hydraulisista venttiilinnostajista, ja eessä on iso remppa.

..no se menee varmaan takuun piikkiin...

Äänestä
  • On tietenkin epätodennäköistä, että noin uudesta olisi mennyt "snowscreen" tukkoon?
    Kyseinen kanava imee ilmaa ajovalon vierestä. Siellä on lumen takia laitettu ritilä, joka on ollut enemmän ajetuissa aika tukossa. Lehtiä, hyönteisiä, roskaa...

    Katso kuvia asiasta ffp-motorsport.com ja sieltä keskustelukanava ja edelleen diesel-aiheiset jutustelut.

    Äänestä

  • Pauli kirjoitti:

    On tietenkin epätodennäköistä, että noin uudesta olisi mennyt "snowscreen" tukkoon?
    Kyseinen kanava imee ilmaa ajovalon vierestä. Siellä on lumen takia laitettu ritilä, joka on ollut enemmän ajetuissa aika tukossa. Lehtiä, hyönteisiä, roskaa...

    Katso kuvia asiasta ffp-motorsport.com ja sieltä keskustelukanava ja edelleen diesel-aiheiset jutustelut.

    Täytyy tarkistaa asia olisko jotain tai joku tukkinut kyseisen ritilän.
    Tarkennusta asiaan että autoon on vaihdettu kokonaan uusi moottori jolla nyt ajettu vasta 3000km. Ensimmäinen moottori vaihdettiin samoista ongelmista ja lopuksi oli niin paha että -15 pakkasesta ei lähtenyt enää kunnolla käyntiin.
    Piti startata 3-4 kertaa ja lähti käntiin tokimalla ja putkesta sinisen savun kera.
    Syyksi kerrottiin että polttoaineen ruiskutusmäärissä oli sylintereittäin erot yli kahta ja epätasainen käynti johtui siitä.
    Tämä uusi moottori oikkuilee jo nyt uutena juuri samoin. Minkälaisiin kulutuslukemiin pääsette näillä keleillä TDI 115hv moottoreilla kun lähdette yön seisoneella kylmällä moottorilla ja ajatte maantietä (matkaajoa) rajoitusten mukaan n.25km matkan. Omassa borassa oli tänään kyseisen matkan keskikulutus 6.5L eli aika paljon siihen nähden millä on mennyt kun auto oli uusi ja toimi.
    Tutullani on samanlainen bora ja 6-vaihteisella laatikolla samaiseen matkaan keskikulutukseksi hänellä näyttää 5.0L tuntumassa.

    Äänestä

  • Boran omistaja kirjoitti:

    Onko tarkistetu, että Katalysaattori ei ole nokihiukkasia täynnä eli tukossa ja että EGR venttilii toimii moitteettomasti.

    Äänestä

Ostin oman tdi Passattini 165tkm ajettuna. Jouduin vaihtamaan nostimet jakohihnahuollon yhteydessä, koska yksi niistä ei pitänyt painetta eli naksutti kuumana. Eri öljyillä oli pieni vaikutus, mutta uusi öljy oli aina pahin. Nokeentuessaan öljy jäykistyi ja naputus pieneni aina. Tämä naputus siis ilmeni VAIN kuumalla koneella tyhjäkäynnistä johonkin 1500rpm asti.

VW:llä eräs huoltaja sanoi, että testi pitääkö nostajat vaihtaa on seuraava:
lämpimällä koneella nosta kierrokset 2000rpm ja käytä minuutti, jos ääni häviää menee rajoihin, mutta jos naputtaa vielä niinkin kovilla kierroksillä niin vaihtoon. Yleensä nostajat kestävät auton iän, mutta on kuulemma mennyt jo 40-50tkm ajetuistakin, eli yritä selvittää mikä on tarkasti sinun tilanne, sillä venttiilin nousukaan ei ole täysi jos kuppipainin vuotaessaan "joustaa" nokan ja venttiilin välissä ajossa alhaisilla kierroksilla.

Kylmänä ropina on tosin normaalia muutaman sekunnin ennen kuin öljynpaine nousee nostimiin. Itselläni muuten vanhat eivät ropisseet yhtään yön yli seisoessakaan, mutta nämä uudet vaihdetut pitävät 1-3 sekuntia ääntä käynnistyksen jälkeen vaikka olisi vain 2h väliä...

Onko sinulla naputus siis vain kylmänä tyhjäkäynnillä? Sehän taas viittaisi siihen vanhemmissä yleiseen tukkeutumiseen, eli vasta öljyn lämmetessä se alkaa virrata kunnolla nostimiin??

Alavääntöhomma on kinkkisempi..
Jyväskylässä KS-Autosäätö (www.turbotec.com), joka autoni lastutti on aika guru noissa moottorihommissa. Minulla oli ohjainyksiköllä oleva ahtopaineanturin putki tukkeutunut aavistuksen ja paineet eivät nousseet tarpeeksi ohjainyksikön mielestä, koska öljymömmö esti aistintaa ja siksi tehoa oli kateissa. Kaveri löysi vian VAG-COMilla kun seurasi ahtopaineen arvoja kun valittelin siitä ennen lastutusta. Ajoi koelenkin testerillä ennen lastutusta.

Tuo väännön puute ja kulutuksen lisääntyminen tuntuu, että johtuisi ahtopaineen puutteesta, sillä hyötysuhde huononee?? paha sanoa... Savuttaako näkyvästi alakierroksilla kiihdyttäessä?

Kannattaa soitella läpi eri merkkihuoltoja, sillä niissä tuntuu olevan eroja tietämyksessä. Välillä saa ihan eri diagnooseja samoista oireista. Esim. yleinen ahtopainesolenoidin juuttumisesta aiheutuva tehonmenetys arvioidaan usein ilmamassamittariviaksi vaikka oireet ovat luonteeltaan aika erilaiset.

Äänestä
  • Ensiksi kiitän ammattimaisesta vastauksesta tälläistä jotain odotinkin täältä tulevan.
    Kerron vielä naputuksesta tarkennusta:
    Kun auto seisoo yön ja laitan käyntiin moottorista kuuluu naputus n.30s ilman lämpötilasta vähän riippuen mutta vaikka oli pääsiäisenä 18 ääni kuului n10 sekuntia.
    Käynnistyksessä pukkaa sinistä savua oikein näkyvästä eli jää leijumaan.
    Kun nostan kierroksia yli 2000rpm ääni lakkaa ja kun taas päästän tyhjäkäynnille naputus kuuluu jonkin sekunnin. Tämän saman toistaessani useita kertoja aina sama juttu.
    Sitten kun lähden kiihdyttämään autoa maantiellä ja käyttäen alavääntöä moottorista alkaa kuulumaan muun äänen seasta naputus joka kuuluu myös lämpöisenäkin aina kun väännätät moottoria alhaalta.
    Autooni on vaihdettu uusi moottori ja tällä on ajettu vasta 3000km.
    Tässä moottorissa pitää olla shellin 505.01 5w/40 öljy se sinne tehtaalla laitetaan.
    Ensimmäisellä moottorilla pääsin 6500km kun alkasi tämä samantyyppinen vika.
    Vikaa tutkittiin yhteen menoon kuukausi maahantuojan erikoismekaanikon luona helsingissä.
    Autoon vaihdettin kaikkea mahdollista mutta kuntoon ei tullut ja moottori vaihdettiin ja nyt on sama juttu. Jossain vaiheessa on auton ohjainlaitekin vaihdettu.
    Moottorinvaihdon syyksi kerrottiin polttoaineen ruiskutusmäärissä oli suuria heittoja sylintereittäin erot oli yli kahta 3 ja 4 sylinterien välillä josta johtui epätasainen käyntiääni kylmänä ja lopuksi ei lähtenyt pakkasilla käyntiin oikein kuinkaan.
    Autoa ajettiin tehopenkissä ja siellä numeroiden valossa tehot tallella.
    Autossani oli kannettava piuhalla kiinni jolla seurattiin vääntöä sekä kulutusta josta ilmeni että 1850-1950rpm:n kohdalla ohjainlaite syöttää polttoainetta ohjearvoa enemmän.
    Onko näissä nykydieseleissä niin jotta kun moottori saa liikaa polttoainetta meno muuttuu nihkeäksi eli tukehtuu?
    Kiihdytettäessä olemme huomanneet että auto savuttaa normaalia enemmän mikä voisi johtua liiasta polttoaineesta.
    Ahtopainetta en muista mutta muistaakseni ahtoi tarpeeksi kun verrattiin ohjearvoon. Paljonko pitäisi ahtaa?
    Onko tässä minun 2002 mallissa samanlainen ahtopaineanturin putki joka menee ohjainyksikölle muistaakseni olen kuullut että tässä olisi erilainen systeemi en ole varma?
    Miten pystyn toteamaan että ahtopaineen solenoidi juuttuilee?
    Mielestäni ei savuta kun kiihdyttää alakierroksilla mutta täytyy tarkkailla asiaa,kerron kun olen todennut asian.
    Penkityksessä hajosi ilmamassamittareita 2kpl aina kun nosti kierrokset 4300-4400 paikkeille.
    Rajoitinhan tulee 5000rpm paikkeilla mukaan.
    Aivan kuin jokin jännitepiikki hajottaisi ilmamassamittarin mutta varmuutta ei vielä asiasta ole.
    Kiitoksia vielä kerran ja kerro lisää jos jotain jostainpäin kuulet tai oivallat.
    Voin kertoa puhelinnumeron jos haluat keskustella asiasta lisempää.
    Haluaisin saada autoni jotenkin kuntoon koska volkkari on mukava ja taloudellinen auto ajella.
    Palaillaan...

    Äänestä

  • Boran omistaja kirjoitti:

    Ensiksi kiitän ammattimaisesta vastauksesta tälläistä jotain odotinkin täältä tulevan.

    Onpas tosi ikävän olonen vika, toivottavasti ei satu itelle.
    Vaihdettiinko koko moottori, myöskin turbo? Tulis vaan mieleen, että jos turbon laakeri(t) on rikki se pitää ääntä ja vuotaa öljyä imuilmaan. Periaatteessa kait saattais naputtaakin, jos siivet ottaa kiinni kuoreen ja öljynpaineen noustessa pyörii taas suoraan?

    tieto lisää tuskaa... Autoon on kyllä jo tehty näköjään kaikenlaista.

    Heti alkuun täytyy sanoa, että ei tietämys riitä sen enempiä vikaa hakemaan kun kerran ohjainyksikkökin on vaihdettu.

    Olen ymmärtänyt, että uudemmissa paineanturi ei ole enää yksiköllä niin kuin arvelitkin. Muutenkin noin uudessa ei luulisi tukkeutuvan vielä mikään. Soleinoidista ei tietoa onko edes samanlainen kuin 66kw mallissa, sillä sinulla täytyy olla muuttuvapakopesäinen turbo ja toimintaperiaate eri kuin vanhemmissa hukkaporttiturboissa.

    Pieni pöllähdys kylmästä koneesta itsellänikin tulee kun käynnistää vaikka olisi kesäkin - onhan nämä dieseleitä :) Varsinkin jos nostaa kierroksia kylmänä saattaa sinistä tupruttaa ennen kuin lämpenee täysin.

    Minkälainen naputus tarkalleen on kyseessä? Eihän nyt kyse ole siitä solenoidin harmittomasta tikityksestä, joka on epäsäännöllistä ja ei muutu kierrosten mukaan loogisesti. Jotenkin tuntuisi, että tuo naputus johtuisi jostain ajoituksen muuttumisesta eli ruiskutusennakko muuttuisi väärin?? Ei vain ymmärrä kun kerran uutta osaa on vaihdettu noin paljon... ei kai johtosarjoissa tai vast. olisi jotain mikä aiheuttaisi edelleen vikoja.
    Veljen vanhahkossa bemarissa oli mystinen käyntihäiriö ja hän vaihtoi lähes kaikki komponentit (ilmamassamittarin, sytytyksen osia ym.) ja lopulta löysi viikon etsimisen jälkeen, että johtosarjassa oli vikaa vaikka mitatessa johtoja ei mitään vikaa näkynytkään.

    Ei kai tuossa auta muu kuin järjestelmällinen osien vaihto osa osalta. Kai siellä vielä on joitain komponentteja vanhaa...

    Äänestä

  • Golffari kirjoitti:

    Vika on todella ikävä ja kukaan ei tunnu tällä hetkellä osaavan auttaa. Turboa epäilen vähän itsekkin,paineet tuntuu olevan 1.2bar luokkaa että pitäisi sen puolesta toimia.
    Maahantuoja kyllä tyrmäsi että turbossa olisi mitään.Kyllä sieltä moottorista jotakin pientä rohinaa kuuluu mut ajattelin että se kuuluisi laturista tai jakopäästä.Täytyy kuullostella vähän tarkemmin asiaa.
    Mitä enemmmän ajan vika vain pahenee ja talvella ollaan taas siinä tilanteessa että pakkasella ei lähde kunnolla käyntiin.

    Äänestä

  • tdi 66kw kirjoitti:

    tieto lisää tuskaa... Autoon on kyllä jo tehty näköjään kaikenlaista.

    Heti alkuun täytyy sanoa, että ei tietämys riitä sen enempiä vikaa hakemaan kun kerran ohjainyksikkökin on vaihdettu.

    Olen ymmärtänyt, että uudemmissa paineanturi ei ole enää yksiköllä niin kuin arvelitkin. Muutenkin noin uudessa ei luulisi tukkeutuvan vielä mikään. Soleinoidista ei tietoa onko edes samanlainen kuin 66kw mallissa, sillä sinulla täytyy olla muuttuvapakopesäinen turbo ja toimintaperiaate eri kuin vanhemmissa hukkaporttiturboissa.

    Pieni pöllähdys kylmästä koneesta itsellänikin tulee kun käynnistää vaikka olisi kesäkin - onhan nämä dieseleitä :) Varsinkin jos nostaa kierroksia kylmänä saattaa sinistä tupruttaa ennen kuin lämpenee täysin.

    Minkälainen naputus tarkalleen on kyseessä? Eihän nyt kyse ole siitä solenoidin harmittomasta tikityksestä, joka on epäsäännöllistä ja ei muutu kierrosten mukaan loogisesti. Jotenkin tuntuisi, että tuo naputus johtuisi jostain ajoituksen muuttumisesta eli ruiskutusennakko muuttuisi väärin?? Ei vain ymmärrä kun kerran uutta osaa on vaihdettu noin paljon... ei kai johtosarjoissa tai vast. olisi jotain mikä aiheuttaisi edelleen vikoja.
    Veljen vanhahkossa bemarissa oli mystinen käyntihäiriö ja hän vaihtoi lähes kaikki komponentit (ilmamassamittarin, sytytyksen osia ym.) ja lopulta löysi viikon etsimisen jälkeen, että johtosarjassa oli vikaa vaikka mitatessa johtoja ei mitään vikaa näkynytkään.

    Ei kai tuossa auta muu kuin järjestelmällinen osien vaihto osa osalta. Kai siellä vielä on joitain komponentteja vanhaa...

    Kyllä savua tulee uskomattoman paljon kylmästä käynnistyksessä esim pääsiäisenä oli 18 ja sama juttu. Kaverillani on 250tkm ajettu golf ja kun sen käynnistää savua ei pysty silmällä erottamaan että tulisi kuin omani pölläyttää.
    Autossani on muuttuvasiipinen turbo ja autosähkön mukaan osat siellä liikkuu eli ei jumissa.
    Solenoidin voi sulkea pois se on taas erilainen ääni ja sitä tuskin kuulee ainakin omassa autossani. Kaverin golffissa taas tikityksen kuulee selvästi joka on normaalia. En osaa sanoa kuuluuko näissä uudemmissa tdi:ssä solenoidin ääntä enää olleskaan.
    Miten tuon ruiskutus ennakon voisi tarkistaa siinä voisi olla häikkää?
    Osaatko sanoa minkä komponenttien välisissä johtosarjoissa voisi olla häikkää.
    Ohjainlaitteelta ilmamassamittarille menevässä johtosarjassa ei ollut vikaa se tutkittiin ainakin muista ei ole tietoa.
    Kaikki muu onkin melkein vaihdettu kertaalleen paitsi turbo ja johtosarjat.
    Tuo ruiskutusennakko rupesi vaivaamaan....

    Äänestä

  • boran omistaja kirjoitti:

    Mietin tuossa sitä ajoitusjuttua, eli jos kone on vaihdettu ja se on ollut ok aluksi voidaan todeta, että nokkahinalla mekaaninen ajoitus on varmasti kunnossa.
    TDI-koneissa on sitten lisäksi hienosäätö ruiskutusennakossa (elektroninen), jota ohjaa ohjainyksikkö käsittääkseni ainakin lämpötilojen mukaan. Sitä voi ainakin näillä huoltotietokoneilla tai VAG-COMilla säätää optimiksi.
    Luulisi kuitenkin, että ohjainyksikkö säätää ennakkoa myös ajon aikana - vähintään ainakin lämpötilan mukaan. Ruiskutuksen vääräaikaisuus voisi aiheuttaa juuri tuota nuhaisuutta ja myös suurempaa kulutusta ja huonoa käynnistyvyyttä. Lisäksi selvästi pielessä oleva suihkutus voisi ehkä tehdä sitä naputustakin.

    Toisaalta suuttimetkin voivat pitää Tdi-koneessa naputusääniä, ja kuluneena lisätä kulutusta tehon putoamisella, mutta noin pienillä kilometreillä aika mahdotonta vieläpä kahdessa moottorissa.

    Sinulla kyseessä on Pwd-kone, joten ruiskutus on erilainen kuin omassani, jossa sinänsä on vielä aika perinteinen mekaaninen jakajapumppu ja hiukan elektroniikkaa mukana.

    Yritä kysellä tuosta ruiskutushommasta ja antureista, jotka saattaisivat olla mukana ennakon säädössä (jäähd.nesteen ym.)
    1.4l 16v bensakoneissa käytetään sellaista kannen vesiletkuun asennettavaa Defan letkulämmitintä lohkolämppärinä. Sen vastus väärin asennettuna osuu kannen sisällä lämpöanturiin ja aiheuttaa mieletöntä nykimistä ja tyhjäkäynnin huojumista pahimmillaan. Lisäksi tasakaasulla matalilla kierroksilla kone melkein kuin pätkii.

    Johtosarjat mielestäni voisi sittenkin sulkea pois myös koska autohan on molemmilla koneilla toiminut aikansa ok.

    Tällaista arpomistahan tämä on, mutta voihan se ratketa jostain pikkujutustakin...

    Tämä juttu on jäissä koska maahantuojan mukaan autossa ei ole mitään vikaa.
    Suomen olosuhteissa on ihan normaalia että kulutus on tälläisessä 115hv tdi borassa 5.5L - 5.9L/100km. On se kumma väittämä kun esitteessä kerrotaan matkaajossa kulutus lukemiksi 4.4L.
    Tutuillani on vastaavia autoja ja heillä kyllä tuntuu menevän kulutukset reilusti alle 5.0L
    Mistä saisin apua että autoani alettaisiin laittaa kuntoon. Eli kysyn mitkä on auton omistajan oikeudet kun autossa on takuuta jäljellä 6/2004 asti.
    Ei voi kun todeta loistavaa omistaa wv :(

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Boran omistaja kirjoitti:

Minulla on borassa mystinen vika johon ei tunnut löytyvän selitystä mikä sen aiheuttaa.
Moottorista on alavääntö kadonnut siihen mitä se oli uutena.Autolla on ajettu vasta reilu 20000km.
Autoa ajettin tehodynamometrissä ja siellä tehot näyttäisi olevan tallella numeroiden valossa.
Kylmänä moottorista kuuluu n. 30 sekkaa venttiilien tai nostimien naputus.
Naputus lakkaa heti kun nostaa kierrokset yli 2000rpm ja kun päästää tyhjäkäynnille naputus taas kuuluu useita sekunteja.
Vaikuttaisi että hydrauliset nostimet ei pitäisi öljyä vaan valuu tyhjäksi kun auto seisoo esim 6h.
Jos jollakin on ollut vastaavanlaisia ongelmia olisin kiitollinen jos kertoisit miten ratkaisitte ongelmat.
Autostani on etsitty kuukauden päivät vikaa vw:n maahantuojan erikoismekaanikolla helsingissä.
Olen yrittänyt omaan laskuuni selvittää vikaa paikallisessa bosch autosähkö liikkeessä.
Tehodynamometrissä hajosi 2kpl ilmamassamittareita ja syytä ei ole pystytty täysin sanomaan mikä sen aiheutti.
Jatkan illalla lisää jos jollakin on kysyttävää tai kerrottavaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu