Te joilla on kokemusta näistä ammattikoulututkinnoista (YO-pohjaisena), niin kumpaa tutkintoa suosittelisitte?? Kummasta saa enemmän irti ja mitä eroa tutkinnoissa on? Kumpi voisi olla parempi, jos haaveena on ehkä tulevaisuudessa perustaa oma matkailualan yritys?
Matkailupalvelujen tuottaja/ Matkailuvirkailija
Inni
11166
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Voisin melkein väittää, että kohdallasi noista kahdesta koulutuksesta hyödyllisempi olisi tuottajan koulutus, mikäli meinaat aivan selkeästi perustaa myöhemmin oman matkailualan yrityksen. Matkailupalvelujen tuottajan koulutus nimen omaan sisältää kursseja, jotka tietoisesti valmistavat opiskelijoita oman yrityksen perustamiseen ja pyörittämiseen.
Itse olen suorittanut yo-pohjaisen matkailualan perustutkinnon ja erikoistunut matkailuvirkailijaksi. Aloitin kuitenkin aikoinaan matkailupalvelujen tuottajan linjalla, mutta jouduin toteamaan ensimmäisen vuoden jälkeen, ettei se olekaan minun juttuni, vaan vaihdoin virkailijan koulutusohjelmaan.
Matkailuvirkailijan tutkinto sisältää mm. paljon erilaisten varausjärjestelmien opettelua, tietoa matkailualan lainsäädännöstä sekä matkailumaantietoa. Tutkinnon suoritettuaan voi suuntautua matkailutoimistoon, matkatoimistoon tai vaikkapa hotellin respaan.
Tuottajat saavat aktiivisesti tutustua erilaisiin ohjelmapalveluihin, jonka lisäksi yksi koulutuksen keskeisimmistä tavoitteista on tosiaan myös se oman yrityksen perustaminen, minkä takia lukujärjestyksestä löytyy myös mm. yritysmatematikkaa. Tuottajaksi pyrkivän täytyy kuitenkin olla positiivisessa mielessä hullu persoona, jolta ei mene sormi suuhun yllättävissäkään tilanteissa.
Koin tuon virkailijan tutkinnon itselleni läheisemmäksi, sillä sitä kautta saan valmiudet "normaaliin vuorotyöhön", kun taaskin tuottajan ammatissa mm. vallitsevat sääolosuhteet vaikuttavat siihen, miten paljon töitä on milloinkin tarjolla. En myöskään huomannut itsestäni löytyvän tarpeeksi sitä tuottajalta vaadittavaa hulluutta.
Tokihan molemmista koulutuksista saa hyvät lähtökohdat matkailualalle ja pienellä lisäkoulutuksella pääsee vieläkin pidemmälle.