Emme ole yksin - koskaan

Annoit sellaisen kuvan, että olisi vain hyviä ja pahoja ajatuksia, vai mitä?

Eikö ajatusten kirjokin ole moninainen? Minähän ajattelen aina ja paljon. Joskus tuntuu, että päässä rutisee "vanhat aivonivelet".

Minusta ei mene hetkeäkään, ilman, ettei ajatuksissa jotain liikkuisi.

Ruuneperi kirjoitti:

Annoit sellaisen kuvan, että olisi vain hyviä ja pahoja ajatuksia, vai mitä?

Eikö ajatusten kirjokin ole moninainen? Minähän ajattelen aina ja paljon. Joskus tuntuu, että päässä rutisee "vanhat aivonivelet".

Minusta ei mene hetkeäkään, ilman, ettei ajatuksissa jotain liikkuisi.

Lue lisää

Joo, onhan niitä kolesterolejakin eri asteisia. Lopulta kun ei tiedä mikä on hyvää, mikä pahaa tässä elämässä ja yksinäisyydessä. Joskus vain tuntuu selventävältä mitä tarkoittaa, kun esittää asian mustavalkoisena.

Yksin oleminen on joskus rauhoittavaa ja tarpeellista. Se on ehkä oma valinta, ja aina voi etsiä taas seuraa, kun sitä tarvitsee.

Mutta YKSINÄISYYS voi olla vaikea ja murheellinen asia, joka eristää ihmisen entisestään.
Jos on menettänyt läheisensä, eikä surua kukaan muu tule jakamaan, niin se voi masentaa yksin jääneen lopullisesti.

Yksinäisen tulisi aktiivisesti etsiä harrastuksia ja ryhmiä, joissa voi tavata ikäisiään, ja pyristellä pois omasta, ahtaaksi käyneestä ympyrästään.

yli 70 vee kirjoitti:

Yksin oleminen on joskus rauhoittavaa ja tarpeellista. Se on ehkä oma valinta, ja aina voi etsiä taas seuraa, kun sitä tarvitsee.

Mutta YKSINÄISYYS voi olla vaikea ja murheellinen asia, joka eristää ihmisen entisestään.
Jos on menettänyt läheisensä, eikä surua kukaan muu tule jakamaan, niin se voi masentaa yksin jääneen lopullisesti.

Yksinäisen tulisi aktiivisesti etsiä harrastuksia ja ryhmiä, joissa voi tavata ikäisiään, ja pyristellä pois omasta, ahtaaksi käyneestä ympyrästään.

Lue lisää

Kirjoitat "arjen yksinäisyydestä", ilman mitään traagista tapahtumaa, kuolemaa, avioeroa y.m.s.

Useinhan yksinäisyys on tietysti jonkun tapahtuman seurausta mutta on myös synnynnäistä yksinäisyyttä.

Kaikki eivät ystävysty noin vaan. Monilla on vain aivan muutama ystävä, eristäytyneillä aviopareille ehkä vain toinen toisensa - yksi ystävä.

Vaikeasti vammaisella, rumalla, liikuntakyvyttömällä, ei ole valinnanmahdollisuuksia. Ajatukset jäävät ainoaksi seuraksi, työstämään surua ja masennustakin.

Ruuneperi kirjoitti:

Kirjoitat "arjen yksinäisyydestä", ilman mitään traagista tapahtumaa, kuolemaa, avioeroa y.m.s.

Useinhan yksinäisyys on tietysti jonkun tapahtuman seurausta mutta on myös synnynnäistä yksinäisyyttä.

Kaikki eivät ystävysty noin vaan. Monilla on vain aivan muutama ystävä, eristäytyneillä aviopareille ehkä vain toinen toisensa - yksi ystävä.

Vaikeasti vammaisella, rumalla, liikuntakyvyttömällä, ei ole valinnanmahdollisuuksia. Ajatukset jäävät ainoaksi seuraksi, työstämään surua ja masennustakin.

Lue lisää

Todella yksinäinen lienee hän, jonka ainoa omainen on viranomainen. Ihminen tarvitsee turvaverkon "hyvien" päivienkin vallitessa. Se voi olla vaikka vain sellainenkin, että voi moikata jotakuta ja vaihtaa muutaman yhdentekevän fraasin.

Eilen olin vaimoni kanssa naapurin rouvan hautajaisissa. Kuinka ollakkaan, hautajaismenojen jälkeen kahvitilaisuudessa sukeutui naapureiden kanssa keskusteluja, joita ei ole tullut normaalisti käytyä.

Hyvät naapuruussuhteet ovat tärkeät. Ne helpottavat olemista. Hyvät suhteet täällä palstallakin luovat viihtyisän hetken.

Ruuneperi kirjoitti:

Kirjoitat "arjen yksinäisyydestä", ilman mitään traagista tapahtumaa, kuolemaa, avioeroa y.m.s.

Useinhan yksinäisyys on tietysti jonkun tapahtuman seurausta mutta on myös synnynnäistä yksinäisyyttä.

Kaikki eivät ystävysty noin vaan. Monilla on vain aivan muutama ystävä, eristäytyneillä aviopareille ehkä vain toinen toisensa - yksi ystävä.

Vaikeasti vammaisella, rumalla, liikuntakyvyttömällä, ei ole valinnanmahdollisuuksia. Ajatukset jäävät ainoaksi seuraksi, työstämään surua ja masennustakin.

Lue lisää

Fyysinen yksinäisyys ei kuitenkaan aina ole yksinäisyyttä. Useimmilla on puhelin, monilla tietokone ja lähes kaikilla ainakin kynää ja paperia. Kaikki ne ovat yhteyden pitämisen välineitä.
Yhdellä toisella palstalla kirjoitteli ahkerasti sokea nuorimies. Taisi olla teini-ikäinen.
Hänellä oli apunaan syntetisaattori. Tekstiä tuli aiheesta kuin aiheesta. Hänen kanssaan syntyi aina vilkas keskustelu. Meitä oli paljon jotka ihan odotettiin hänen kirjoituksiaan.
Sitten hän lähti toiselle paikkakunnalle sokeain kouluun eikä voinut enää kirjoitella päivittäin.
Hän oli saanut monta ystävää, jotka jäivät odottamaan että poika taas ilmestyisi ruutuun.
Luulen kylläkin että niin fiksulla ja valoisalla ihmisellä oli vammastaan huolimatta myös niitä fyysisiä ystäviä.

Yhdessä suremisesta, kollektiivisesta surusta on viime vuosina paljon esimerkkejä. Valtaisana se näyttäytyi Thaimaan tsunamin kohdattua, mutta samaa joukkotunnetta oli myös esim.Kirkan kuoltua. Suuret hautajaiset varsinkin maaseudulla ovat kantaneet surijoita.

Olen suuren sisarusparven ja suvun jäsen, joten saman olen henkilökohtaisestikin kokenut. Aina on juhlittu pitemmän kaavan mukaan niin häät , syntymäpäivät kuin hautajaisetkin, suku pitää muutenkin yhtä.Joskus olen kokenut sen rasitukseksi, mutta kyllä siitä valtavasti voimaa saa.

Joittenkin mielestä tunnetila vesittyy, kun sen jakaa. Jotkut ovat sitä mieltä, että omilla rankoilla tunteilla ei pidä muita rasittaa.

Perisuomalaiseen sielunmaisemaan yksinäisyys kuuluu, vapaaehtoinenkin yksinäisyys. Surumielisissä kansalauluissamme yksinäisyys on tuttu aihe.Yksin tuleen tuijottelu on välillä hyvin puhdistavaakin.

Likka321 kirjoitti:

Yhdessä suremisesta, kollektiivisesta surusta on viime vuosina paljon esimerkkejä. Valtaisana se näyttäytyi Thaimaan tsunamin kohdattua, mutta samaa joukkotunnetta oli myös esim.Kirkan kuoltua. Suuret hautajaiset varsinkin maaseudulla ovat kantaneet surijoita.

Olen suuren sisarusparven ja suvun jäsen, joten saman olen henkilökohtaisestikin kokenut. Aina on juhlittu pitemmän kaavan mukaan niin häät , syntymäpäivät kuin hautajaisetkin, suku pitää muutenkin yhtä.Joskus olen kokenut sen rasitukseksi, mutta kyllä siitä valtavasti voimaa saa.

Joittenkin mielestä tunnetila vesittyy, kun sen jakaa. Jotkut ovat sitä mieltä, että omilla rankoilla tunteilla ei pidä muita rasittaa.

Perisuomalaiseen sielunmaisemaan yksinäisyys kuuluu, vapaaehtoinenkin yksinäisyys. Surumielisissä kansalauluissamme yksinäisyys on tuttu aihe.Yksin tuleen tuijottelu on välillä hyvin puhdistavaakin.

Lue lisää

vettä sakeampaa, eikö suku voi olla myös se pahin?
Monet ovat juuri sisarustensa kanssa huonoissa väleissä, on vanhoja kaunoja, perintöriitoja ym.
Mutta onnellista tietysti on jos sukuyhteys toimii.

Monilla ihmisillä on myös yksinäisyyden kaipuuta.
Kerronpa tarinan lapsesta joka oli ollut pitkään lastenkodissa. Hänellä ei ollut koskaan mahdollisuutta olla yksin, mutta hän keksi paikan. Kahden oven väliin jäi juuri hänenmentävä aukko. Sinne hän piiloutui välillä pitkäksikin aikaan että sai olla yksin.
Myöhemminkin elämässään hän on tarvinnut omaa tilaa.

Kirveli kirjoitti:

Monilla ihmisillä on myös yksinäisyyden kaipuuta.
Kerronpa tarinan lapsesta joka oli ollut pitkään lastenkodissa. Hänellä ei ollut koskaan mahdollisuutta olla yksin, mutta hän keksi paikan. Kahden oven väliin jäi juuri hänenmentävä aukko. Sinne hän piiloutui välillä pitkäksikin aikaan että sai olla yksin.
Myöhemminkin elämässään hän on tarvinnut omaa tilaa.

Lue lisää

"Ei makeaa mahan täydeltä". Pitkään syötyään jokaista yököttää.

Tuli ihan mieleen oma mietelmä:

"Hetken herkku on iäisyyden myrkky"

Voitaisiin herättää keskustelu myös yksinaisyyden laadusta.

Mainitsen yhden: Pahinta yksinäisyttä on olla suuressa ihmisjoukossa, erihenkisenä, ikäänkuin liian monille vieraana.

vaan lyö, jos mennee vaalimaan.
Ei se lyö.
Tosissaanki kaulasta vaan kiinni ja rutistaa ainaki kaks minnuutia. Ei ole hyvä jos sipasee aikaa pittää olla.

jjoutava5 kirjoitti:

vaan lyö, jos mennee vaalimaan.
Ei se lyö.
Tosissaanki kaulasta vaan kiinni ja rutistaa ainaki kaks minnuutia. Ei ole hyvä jos sipasee aikaa pittää olla.

onkohan huono omatunto, kun niin hyvitellään.
Mutta totta on tuo, että avioliitossakin voi olla yksinäinen, myös se mies.

Luin päivänä muutamana ajatelman eräästä lehdestä.Sitä olen tässä mietiskellyt, näin se kuului: Kun ihminen on tullut vanhaksi ja tuntee tehneensä velvollisuutensa, on hänen aika vetäytyä hiljaisuuteen ja alkaa ystävystyä kuoleman kanssa. Kunpa tietäisi milloin aika on sopiva!