Mitä vanhoillis laestadiolainen kristillisyys on pohjimmiltaan?
Tuohon on kovin vaikea vastata suoralta kädeltä. Onhan se jakaantunut jo ainakin 19 eri haaraan.
Onhan sitä tutkinut monet minua viisaammat ja oppineet, teologisen koulutuksen saaneetkin.
Jo 1940 luvulta mukana olleena, tosin maailman reissun tehneenä, haluan valottaa hieman, kuinka ENNEN uskottiin.
Heti Suomeen palattuani, sotalapsireissulta Ruotsiin, vuonna 1948, kävimme melkein joka viikko Jyväskylän ry:llä seuroissa. Ei niistä saarnoista alkuun ymmärtänyt muuta, (koska olin unohtanut suomenkielen) kuin sen että oli jostakin vakavasta asiasta kysymys. Itkiväthän siellä monet, kun taas toiset ”hihkuivat” liikutuksissa.
Alkuun se tuntui jotenkin pelottavalta, kunnes aloin ymmärtää mitä se puhujasetä saarnasi. Miellyttävintä oli kuulla kaunista veisuuta, varsinkin silloin, kun laulettiin Siionin lauluja.
Kävimme myös pyhäkoulua Vaajakosken Haapaniemessä, vaikka ei ollutkaan uskovainen opettaja. Saimme joka sunnuntai vihkoomme kauniin raamattu-aiheisen värillisen kuvan.
Kontrasti Ruotsin ”mamman ja papan”, ja biologisten Suomen vanhempieni välillä oli melkoinen. Jouduin elämään lapsuuteni kahdessa eri maailmassa. Ruotsin ”mamma” saattoi pitää sylissä, ja ”pappa” oli kiltti, vaikka hän vetikin selvän rajan ”hyvän ja pahan” välille.
En puutu tässä aineelliseen eroon Ruotsin ja Suomen välillä, koska Suomi oli hävinnyt sodan ja joutui maksamaan suuria sotakorvauksia, jotka heijastuivat ankeina oloina, varsinkin työläisperheessä.
Joka pyhäaamu istuimme kiltisti kammarin pöydän ääressä, isän lukiessa jonkin luvun Lutherin postillasta. Emmehän me nuorimmat siitä oikeastaan paljoa ymmärtäneet, varsinkin, koska isä ei tekstiä koskaan selittänyt sen tarkemmin. Täytyi silti kuunnella.
Aika kului ja opin vähitellen äidinkieleni melko hyvin. Se taas johtui siitä, että olin ahkera lainaamaan kirjoja, sekä koulun kirjastosta, kuin myös Vaajakosken kirjastosta. Luin keskimäärin viisi kirjaa tai romaania viikossa. Ihan vain siksi, koska olin päättänyt oppia suomenkielen uudelleen.
Koulussa meni aika huonosti, alkuun, mutta selvisin onneksi aina seuraavalle luokalle. Olisihan luokalle jääminen tietänyt ankaraa selkäsaunaa! Todistukset paranivat hissukseen, ja – hieman ylpeillen sen kerron, että päästötodistukseni keskiarvo oli yli kahdeksan. ”Öhöm!”
En koskaan protestoinut meille opetettua VL- uskoa, vaikka jotkut asiat tuntuivat jotenkin sekavilta. Kyselin jatkuvasti isältä tai äidiltä: Miksi se tai tämä asia on syntiä, vaikka kaverini saivat mennä esimerkiksi elokuviin?
Sain aina saman vastauksen: Jumalan Sanassa sanotaan: ”Älkää istuko siellä kussa pilkkaajat istuvat”.
En osannut ottaa sitä todesta, koska eihän esimerkiksi naapuripoikamme Pentti koskaan pilkannut minua, vaikka leikimmekin ”villejä” intiaanileikkejä sun muita. Olimme vain hyviä kavereita, vaikka hän tiesi, että emme saaneet mennä elokuviin.
Hän oli ns. ”avioton lapsi”. Asui äitinsä kanssa naapurinamme, yhtä kurjassa ja harmaassa mökissä missä mekin asuimme.
Kuitenkin, alkoi minuun hiipiä pieni epäilys, kun kotona varoiteltiin Pentistä, koska hän ei ollut ”uskovainen”. Well, hän oli kuitenkin paras kaverini.
Jouduin, nuorella iällä tärkeän ja ratkaisevan kysymyksen eteen.
Täytyisikö minun hylätä toverini, leikkikaverini Pentti, vain sen vuoksi, että hän ei kuulunut VL uskoon?
Ehkä uhmasin vanhempiani, koska halusin ystävyytemme jatkuvan. Pentti sai siis käydä meillä jatkossakin. Tosin, hän jotenkin oli huomannut, että hän oli ”persona non grata”, joten tapasimme jatkossa lähinnä hänen kodissaan. Kuuntelimme radiosta ”Kalle Kustaa Korkin seikkailuja. Tosi jänniä kuunnelmia.
Meillä ei ollut radiota, koska isä piti sitä syntinä.
Hakematta löydän lapsemme, Luulajan Lingonstigeniltä, jossa he menivät naapurien luokse katsomaan TV:stä – sinänsä täysin viattomia lasten ohjelmia, kuten Peppi pitkätossua tai Vaahteramäen Eemeliä.
Emme puuttuneet siihen, koska huomasimme, että he heti ohjelman loputtua kipittivät kotiin, äidin ja isin luokse. Mieleeni ei tullut ryhtyä ”vaahtoamaan” heille, että TV:n katselu on syntiä, koska se on SRK:n taholta synniksi julistettu.
Palaan takaisin lapsuuden aikoihin.
Olin jotakin, 12/13 ikäinen, kun Jyväskylän ry:llä järjestettiin – ei nykyisiä ”hoitokokouksia”, vaan eräänlaista ”sovintokokouksia.
Nähtiin, että seurakunnassa oli ilmennyt eriäviä - opillisia suuntauksia.
Tämä taisi olla joskus 50-luvun alussa.
Olin minäkin niissä kokouksissa läsnä. Ne tallennettiin magnetofonin nauhalle, ehkä Jyväskylän ensimmäiselle magnetofonille.
Niille nuorille, jotka eivät tiedä mikä ”magnetofoni” on, voin kertoa, että se oli DV:N ja DVD:n edeltäjä. Siis, nykyjään museoon kuuluvaa kamaa.
Sille nauhalle kuitenkin tallennettiin, erään P.J…hän. toimesta kaikki Jyväskylän ry:llä käydyt keskustelut.
Kun katsottiin, että asia oli loppuun käsitelty – HUOMAA TÄMÄ – kaikki kokousten nauhat poistettiin magnetofonista. Siis, siitä Jyväskylän kokouksesta ei ole jäljellä muuta, kuin vain muistitietoa.
Onneksi, sanon onneksi, on minulla hyvä muisti, vaikka olenkin joidenkin mielestä jo romukoppaan joutava vanhus.
Voi sitä syyttelyä – puolin ja toisin. Tuntui tosi pahalta. Olihan meidät opetettu uskoon, jossa synnit saarnattiin anteeksi, kuinka ”veriset” ne olivatkin”.
Jossakin siellä, aloin kyseenalaistaa VL- uskoa.
Rakkaat uskonystävät: Huomaan, että olen jo ylittänyt normaaliin kuuluvan palstan pituuden. Mutta kun on niin paljon kerrottavaa sydämellä. Siis, te jotka ette jaksa lukea loppuun asti, en moiti teitä, vaikka lopettaisitte lukemisenne tähän.
Teille, jotka kaikesta huolimatta jaksatte lukea jatkon, kerron seuraavaa:
Ei Jyväskylän seurakuntakaan ollut täydellisesti PUHDISTETTU. Olihan siellä mukana jos minkälaista kurjaa syntistä menijää.
Oli tapahtunut ns. ”pappiseriseura”, jossa syytettiin, syyttä tai ilman, monia rakkaita saarnamiehiäkin.
Mieleeni jäi erikoisesti erään maallikkosaarnaajan puhe, jossa hän kertoi, mielestäni täysin asiaankuulumattomia, ja jo sovitettuja asioita.
Hän (V.A..kas) sanoi saarnassaan: (Ei silti täysin sanatarkasti toistettuna:)
Kun meidän pojat olivat langenneet, ja menneet katsomaan elokuvia, tekivät he siitä rippiä kotonamme.
En ymmärtänyt, kuinka isä, saarnaajamies, saattoi vetää poikiensa, jo anteeksiannetut ”synnit” koko seurakunnan tietoon.
Joskus silloin, alkoi vanhoillislaestadiolaisuuden varsinainen, opillinen hajaannus.
Koin itse samaa, kun meidät, Luulajan ja Morjärven uskovaiset erotettiin SRK:n seurakunnasta. Vain sen vuoksi, koska emme hyväksyneet ”ihmismääräyksiä ja uusia käskyjä”.
Sallinette ehkä, että lainaan rakkaan, edesmenneen veljemme, Paavo Sillanpään tekstiä?
>>Miten kävikään Raahen suviseuroissa 1962? Eikö juuri silloin asetettu Jumalan valtakunnan ”arkki” politiikan hyvälypsyisten lehmien vetämille vankkureilla? Eivätkö saarnamiehet lähteneetkin tuosta hetkestä lähtien ”rahanvoimalla” saarnaamaan politiikkaa seuratupiin ja muihin tilaisuuksiin, vastoin Kristuksen käskyä”! Otettiin siis kaksi ”hametta” ja suolaan tuli vieras maku (Matt 5:13 ja 10:9-10). Olisikohan ollut niin, että noitten syitten tähden tarvittiin joka vuosi ”kannanilmaisu”, jonka kärki oli aina tähdättynä ulkopuolisiin henkilöihin, että omat viat jäisivät omien piirissä huomaamatta? Ette voi palvella Jumalaa ja mammonaa”. (Matt 6:24)
Tuohon on kovin vaikea vastata suoralta kädeltä. Onhan se jakaantunut jo ainakin 19 eri haaraan.
Onhan sitä tutkinut monet minua viisaammat ja oppineet, teologisen koulutuksen saaneetkin.
Jo 1940 luvulta mukana olleena, tosin maailman reissun tehneenä, haluan valottaa hieman, kuinka ENNEN uskottiin.
Heti Suomeen palattuani, sotalapsireissulta Ruotsiin, vuonna 1948, kävimme melkein joka viikko Jyväskylän ry:llä seuroissa. Ei niistä saarnoista alkuun ymmärtänyt muuta, (koska olin unohtanut suomenkielen) kuin sen että oli jostakin vakavasta asiasta kysymys. Itkiväthän siellä monet, kun taas toiset ”hihkuivat” liikutuksissa.
Alkuun se tuntui jotenkin pelottavalta, kunnes aloin ymmärtää mitä se puhujasetä saarnasi. Miellyttävintä oli kuulla kaunista veisuuta, varsinkin silloin, kun laulettiin Siionin lauluja.
Kävimme myös pyhäkoulua Vaajakosken Haapaniemessä, vaikka ei ollutkaan uskovainen opettaja. Saimme joka sunnuntai vihkoomme kauniin raamattu-aiheisen värillisen kuvan.
Kontrasti Ruotsin ”mamman ja papan”, ja biologisten Suomen vanhempieni välillä oli melkoinen. Jouduin elämään lapsuuteni kahdessa eri maailmassa. Ruotsin ”mamma” saattoi pitää sylissä, ja ”pappa” oli kiltti, vaikka hän vetikin selvän rajan ”hyvän ja pahan” välille.
En puutu tässä aineelliseen eroon Ruotsin ja Suomen välillä, koska Suomi oli hävinnyt sodan ja joutui maksamaan suuria sotakorvauksia, jotka heijastuivat ankeina oloina, varsinkin työläisperheessä.
Joka pyhäaamu istuimme kiltisti kammarin pöydän ääressä, isän lukiessa jonkin luvun Lutherin postillasta. Emmehän me nuorimmat siitä oikeastaan paljoa ymmärtäneet, varsinkin, koska isä ei tekstiä koskaan selittänyt sen tarkemmin. Täytyi silti kuunnella.
Aika kului ja opin vähitellen äidinkieleni melko hyvin. Se taas johtui siitä, että olin ahkera lainaamaan kirjoja, sekä koulun kirjastosta, kuin myös Vaajakosken kirjastosta. Luin keskimäärin viisi kirjaa tai romaania viikossa. Ihan vain siksi, koska olin päättänyt oppia suomenkielen uudelleen.
Koulussa meni aika huonosti, alkuun, mutta selvisin onneksi aina seuraavalle luokalle. Olisihan luokalle jääminen tietänyt ankaraa selkäsaunaa! Todistukset paranivat hissukseen, ja – hieman ylpeillen sen kerron, että päästötodistukseni keskiarvo oli yli kahdeksan. ”Öhöm!”
En koskaan protestoinut meille opetettua VL- uskoa, vaikka jotkut asiat tuntuivat jotenkin sekavilta. Kyselin jatkuvasti isältä tai äidiltä: Miksi se tai tämä asia on syntiä, vaikka kaverini saivat mennä esimerkiksi elokuviin?
Sain aina saman vastauksen: Jumalan Sanassa sanotaan: ”Älkää istuko siellä kussa pilkkaajat istuvat”.
En osannut ottaa sitä todesta, koska eihän esimerkiksi naapuripoikamme Pentti koskaan pilkannut minua, vaikka leikimmekin ”villejä” intiaanileikkejä sun muita. Olimme vain hyviä kavereita, vaikka hän tiesi, että emme saaneet mennä elokuviin.
Hän oli ns. ”avioton lapsi”. Asui äitinsä kanssa naapurinamme, yhtä kurjassa ja harmaassa mökissä missä mekin asuimme.
Kuitenkin, alkoi minuun hiipiä pieni epäilys, kun kotona varoiteltiin Pentistä, koska hän ei ollut ”uskovainen”. Well, hän oli kuitenkin paras kaverini.
Jouduin, nuorella iällä tärkeän ja ratkaisevan kysymyksen eteen.
Täytyisikö minun hylätä toverini, leikkikaverini Pentti, vain sen vuoksi, että hän ei kuulunut VL uskoon?
Ehkä uhmasin vanhempiani, koska halusin ystävyytemme jatkuvan. Pentti sai siis käydä meillä jatkossakin. Tosin, hän jotenkin oli huomannut, että hän oli ”persona non grata”, joten tapasimme jatkossa lähinnä hänen kodissaan. Kuuntelimme radiosta ”Kalle Kustaa Korkin seikkailuja. Tosi jänniä kuunnelmia.
Meillä ei ollut radiota, koska isä piti sitä syntinä.
Hakematta löydän lapsemme, Luulajan Lingonstigeniltä, jossa he menivät naapurien luokse katsomaan TV:stä – sinänsä täysin viattomia lasten ohjelmia, kuten Peppi pitkätossua tai Vaahteramäen Eemeliä.
Emme puuttuneet siihen, koska huomasimme, että he heti ohjelman loputtua kipittivät kotiin, äidin ja isin luokse. Mieleeni ei tullut ryhtyä ”vaahtoamaan” heille, että TV:n katselu on syntiä, koska se on SRK:n taholta synniksi julistettu.
Palaan takaisin lapsuuden aikoihin.
Olin jotakin, 12/13 ikäinen, kun Jyväskylän ry:llä järjestettiin – ei nykyisiä ”hoitokokouksia”, vaan eräänlaista ”sovintokokouksia.
Nähtiin, että seurakunnassa oli ilmennyt eriäviä - opillisia suuntauksia.
Tämä taisi olla joskus 50-luvun alussa.
Olin minäkin niissä kokouksissa läsnä. Ne tallennettiin magnetofonin nauhalle, ehkä Jyväskylän ensimmäiselle magnetofonille.
Niille nuorille, jotka eivät tiedä mikä ”magnetofoni” on, voin kertoa, että se oli DV:N ja DVD:n edeltäjä. Siis, nykyjään museoon kuuluvaa kamaa.
Sille nauhalle kuitenkin tallennettiin, erään P.J…hän. toimesta kaikki Jyväskylän ry:llä käydyt keskustelut.
Kun katsottiin, että asia oli loppuun käsitelty – HUOMAA TÄMÄ – kaikki kokousten nauhat poistettiin magnetofonista. Siis, siitä Jyväskylän kokouksesta ei ole jäljellä muuta, kuin vain muistitietoa.
Onneksi, sanon onneksi, on minulla hyvä muisti, vaikka olenkin joidenkin mielestä jo romukoppaan joutava vanhus.
Voi sitä syyttelyä – puolin ja toisin. Tuntui tosi pahalta. Olihan meidät opetettu uskoon, jossa synnit saarnattiin anteeksi, kuinka ”veriset” ne olivatkin”.
Jossakin siellä, aloin kyseenalaistaa VL- uskoa.
Rakkaat uskonystävät: Huomaan, että olen jo ylittänyt normaaliin kuuluvan palstan pituuden. Mutta kun on niin paljon kerrottavaa sydämellä. Siis, te jotka ette jaksa lukea loppuun asti, en moiti teitä, vaikka lopettaisitte lukemisenne tähän.
Teille, jotka kaikesta huolimatta jaksatte lukea jatkon, kerron seuraavaa:
Ei Jyväskylän seurakuntakaan ollut täydellisesti PUHDISTETTU. Olihan siellä mukana jos minkälaista kurjaa syntistä menijää.
Oli tapahtunut ns. ”pappiseriseura”, jossa syytettiin, syyttä tai ilman, monia rakkaita saarnamiehiäkin.
Mieleeni jäi erikoisesti erään maallikkosaarnaajan puhe, jossa hän kertoi, mielestäni täysin asiaankuulumattomia, ja jo sovitettuja asioita.
Hän (V.A..kas) sanoi saarnassaan: (Ei silti täysin sanatarkasti toistettuna:)
Kun meidän pojat olivat langenneet, ja menneet katsomaan elokuvia, tekivät he siitä rippiä kotonamme.
En ymmärtänyt, kuinka isä, saarnaajamies, saattoi vetää poikiensa, jo anteeksiannetut ”synnit” koko seurakunnan tietoon.
Joskus silloin, alkoi vanhoillislaestadiolaisuuden varsinainen, opillinen hajaannus.
Koin itse samaa, kun meidät, Luulajan ja Morjärven uskovaiset erotettiin SRK:n seurakunnasta. Vain sen vuoksi, koska emme hyväksyneet ”ihmismääräyksiä ja uusia käskyjä”.
Sallinette ehkä, että lainaan rakkaan, edesmenneen veljemme, Paavo Sillanpään tekstiä?
>>Miten kävikään Raahen suviseuroissa 1962? Eikö juuri silloin asetettu Jumalan valtakunnan ”arkki” politiikan hyvälypsyisten lehmien vetämille vankkureilla? Eivätkö saarnamiehet lähteneetkin tuosta hetkestä lähtien ”rahanvoimalla” saarnaamaan politiikkaa seuratupiin ja muihin tilaisuuksiin, vastoin Kristuksen käskyä”! Otettiin siis kaksi ”hametta” ja suolaan tuli vieras maku (Matt 5:13 ja 10:9-10). Olisikohan ollut niin, että noitten syitten tähden tarvittiin joka vuosi ”kannanilmaisu”, jonka kärki oli aina tähdättynä ulkopuolisiin henkilöihin, että omat viat jäisivät omien piirissä huomaamatta? Ette voi palvella Jumalaa ja mammonaa”. (Matt 6:24)
Vastaukset 8
Vanhimmat
Talleta, Alpo, tämä kirjoituksesi itsellesi. Täällä netissä se voi kadota ja mennä hukkaan.
On arvokasta, että ihmiset kirjoittavat ja kertovat menneistä ajoista. Vain siten voimme luoda aitoa käsitystä historiastamme ja ymmärtää myös tätä päivää.
...Nikkeli Nappi.
Otan neuvostasi vaarin.
Jumalan Rauhaa sinullekin; toivottaa Alpo
...että on muitakin "yökyöpelöitä, kuin minä.
Olen joutunut jollakin tavalla riippuvaisekeksi näihin suomi24 palstoihin. Olenhan eläkainen, joten on aikaa riittämiin. Vaikka keskellä yötä.
Kiitos silti vasttauksestasi.
Terveisín -Alpo.
Toivottavasti olet kuitenkin saanut nukuttuakin, tai että nukut sitten päivällä. Uni on tärkeää - eläkeläisillekin :)
Minä "jouduin" heräämään 05.00 aikoihin. Mutta, ehdin kyllä nukkuakin ennen sitä. Ja, päivästä tulee kiireinen...
Hyvää alkavaa päivää.
Hieno ja informatiivinen muistelus! Kiitos tästä Alpo M. Tämä kannattaa jokaisen lukea.
Kirjoitit Alpo muisteluksiasi. Tästäkin voimme päätellä, että Siionissa on niin rauhan kuin taistelujen aikoja. Eriseuroja , kuten Raamattu sanoo.Puhuit "pappiseriseurasta" esim. Muistan , että joku kertoi silloisista ajoista, että papeille Rauhanyhdistyksen tiloissa piti olla omat kahvipöydätkin, he eivät halunneet vissiin rahvaan kanssa samoihin pöytiin. No en tiedä, mistä johtui, mutta luulisin, että pappia pidettii parempana kuin maallikkosaarnaajaa. Tottakai koulutettu olikin siihen tehtävään. Raamatussa kuitenkin puhutaan Pyhän hengen pappeudesta, joka kaikilla uskoon autetulla on Pyhän hengen kautta.NäissäSiionin taisteluissa on varmaan uhrejakin jokaisessa tullut, samoin myöhemmissäkin taisteluissa ja hajaannuksissa.Jumalan valtakunta koostuu viallisista ihmisistä ja viaton on ollut vain yksi.Asiasta toiseen.meillä lapsilla on ollut paljon ystäviä ja kavereita, jotka eivät ole "uskomassa", mutta jossain teini-iän kynnyksellä sitten harrastukset ovat vieneet eri suuntiin. myöhemmin ovat taas ottaneet yhteyttä ja nyt perheellisinä ovat paljonkin tekemisissä.Se on hyvä asia.Minä mietin Alpo, että onko sinulla liian arvosteleva suhtautuminen muihin , etkö ole armollinen muita kohtaan, vaditko liian täydellistä muilta. Etkö voi hyväksyä , että ihminen on erehtyväinen.Nuku Alpo enemmän yöllä kuin päivällä.Se on terveellisempää.En tarkoita, että asenteesi olisi sen takia kovin arvostelevainen.
Ihan hyvällä vaan, ja valitan jos joku on kirjoituksistani saanut kuvan, että olen arvosteleva muita kohtaan.
Saattaahan lipsahduksia tapahtua, mutta pyrimykseni on koko ajan ollut valottaa kaikkea mitä VL:n piiirissä on tapahtunut.
En siis näe mitään syytä salailuun, koska onhan kysymys Jumalan Sanan puhtaana säilymisestä. Koska esim. ne Luulajan Morjärven asiat ovat tänäkin päivänä korjaamatta, katson minulla olevan velvolisuus kertoa niistä
Ystävällisin terveisin Alpo.
P.S. Kyllä minä nukun ihan tarvittavan määrän, n. kahdeksan tuntia vuorokaudessa. Jotenkin vain on mukava kirjoitella yöllä, koska silloin kuulen vain joidenkin yölintujen laulua.
Kysymyksesi ovat järkyttäviä:
"...etkö ole armollinen muita kohtaan, vaditko liian täydellistä muilta. Etkö voi hyväksyä , että ihminen on erehtyväinen..."
missä oli vl-hoitomiesten armollisuus ja sen ymmärtäminen että ihminen on erehtyväinen?
Jos ei vanha mummo ymmärtänyt niillä tietyilläsanamuodoilla julkisesti armoa anoa, hänelle saarnamiehet vain puistelivat päätä eikä annettu seurakunnankaan vanhusta siunata. Ja ne julmat ja karkeat sanat - julkinen saatanan lapseksi julistaminen!
Ja sinä hoitokokousten puolustaja vaadit siinä MUILTA ymmärätämistä ja armollisuutta!! Jo on sinulla otsaa.
Alpo M. on kuvannut täysin kiihkottomasti ja asiallisesti vanhoja aikoja ja niidne kiemuroita.