Tänään se tapahtui. Menin tk-lääkärille vuodattamaan koko oireistoni ja vaikka on kaikkea ilmeistä oireilua, ihmettelin, että Mirtazapinia määrättin tuosta noin. Lääkäri selvästi välitti asiastani,mutta onko oikein ilman mitään tutkimusta tehdä noin? 1 tabletti iltaisin ohjeena, ekalla viikolla voi kokeilla puolta, ettei sivarit pääsisi niin tuntumaan..Psykologille sain kyl ajan jo ensi ma.Ei mulla ole unensaanti ongelmia,ja nukun muutenkin aivan liikaa. Luin juuri ,että monet puhuvat unettomuudesta kyseisen lääkkeen kohdalla. Nukunko kohta päivät pääksytysten ja päivät väsyneenä?Aivan päinvastaista tarvitsisin. Ja kaikkein tärkeintä, tuntuuko kyseinen lääke teidän mielestänne oikealta, entä hätäinen lääkärin päätös? Hän veikkaili lievästä pahempaa masennusta, pahimmillaan keskivaikeaa.Tuo uni mietityttää,entä lihominen?En kestäisi, laihana haluan pysyä. Mitä hyvää tässä lääkkeessä on? Kaikki kokemukset ja tiedot tervetuleita,sillä vielä en ole ensimmäistä nappia suuhuni laittanut!
Mirtazapinista kokemusta,tietoa?
Riutunut nainen
5482
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Mirtazapin on mielestäni aika turvallinen lääke omien kokemusteni perusteella. Sain sitä ensialkuun unettomuuteen, mutta tarkoitus olisi myös kokeilla päästä eroon ahdistuksesta sen avulla. Paino ei ole sanottavasti noussut, muutaman kilon kyllä, mutta se johtuu liikuntaharrastuksestani.
En tiedä miten muiden kohdalla käy, mutta kun pitää syömisen kurissa ei painonnousua tule ainakaan liikaa. Jos otat puolikkaan tabletin illalla niin nukut kyllä paremmin, alkuun voit olla päivälläkin väsynyt mutta se menee ohitse yleensä aika nopeasti.
Lääkärin mukaan kokonainen tabletti sen sijaan auttaisi ahdistukseen, mutta en ole pystynyt kokonaisia ottamaan koska tuntuu että se vain väsyttää vieläkin enemmän silloin vaikka asian pitäisi olla päinvastoin.
itseäni kyseinen lääke auttoi nukahtamaan mutta,lihotti valtavasti.
Itse söin kyseistä lääkettä Cipralexin rinnalla vähän aikaa unettomuuden hoitoon. Kyseistä lääkettä söin ihan pienellä annoksella iltaisin ja se sai minut kyllä nukkumaan kuin lapsi.
Muuta ongelmaa ei oikeastaan tullut kuin se, että Cipralexin käytön myötä ilmaantunut yöhikoilu muuttui ihan kammottavaksi ja kuukauden käytön jälkeen jouduin lopettamaan Mirtzapinin käytön. Painonnousua tai ruokahalun suurenemista ei minun kohdallani esiintynyt, vaikka se olisi ollutkin kohdallani suotavaa.
Mirtazapiini. Aika monet ovat saaneet Mirtazapiiniä unilääkkeeksi, jos esim. on stressaantunut tai masennukseen liittyy unettomuutta. Pieni annos illalla, tuo hyvin unen. Monet ovat myös valittaneet, että masennukseen se ei oikein yksistään tehoa, vaan käyttävät sen lisäksi jotain muuta mielialalääkettä. Cipralexin yksi ikävävimmistä sivuvaikutuksista on runsas hikoilu, joillain ihmisillä, ei kaikilla. Pienikin ponnistelu, jopa hidas kävely, saa hien virtaamaan purona. Kaupassa tai jossain muualla ihmisten ilmoilla olet hiestä märkänä, vaikka ulkona olisi 20 astetta pakkasta.
Itellä alkuun oli pienellä annoksella, joka auttoi minua nukahtamaan. Myöhemmin tiputettiin cipralex pois ja nostettiin mirtasapiinin annosta. Lihonut olen 18 kiloa! Nyt olen 186cm ja 79 kiloa eli aiemmin painoin siis 61 kiloa! Olen siis mies. Eli sinänsä hyvä juttu, mutta siitä huolimatta vaikka tiedän, että nyt alan olla normaalin painoinen niin tunnen itseni lihavaksi ja itsetunto vaan huononi entisestään.