Rambo 4

Katselinpa tuossa äsken tulevan Rambon trailerin ja aika lailla tyrmätty olin sen loputtua. Uumoilin, että John elelisi seesteisiä eläkepäiviään kalastellen ja linnunpönttöjä tehden ja siltä traileri aluksi vaikuttikin, mutta odotukseni käännettiinkin sitten täysin päälaelleen. Trailerin viimeinen kolmannes on ihan uskomattoman brutaalia ketoonlaittamista. Burman terroristisissit saavat kunnolla turpiinsa, kun tylsistä eläkepäivistä turhautunut Rambo päästelee adrenaliinihöyryjä karjuen pihalle.
Kriitikot vihaavat leffaa varmasti, mutta minulla on Rambo-elokuvista pelkästään hyviä muistoja ja on hyvä, että tämäkin leffa on tod.näköisesti tehty reilussa kasarihengessä. Rambo on tullut takaisin, MAHTAVAA!
3300
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tekijät joudu kovin pahasti saksimaan, että siitä tulisi PG 13 elokuva. Kuten esim. Die hard neloselle sitten tuli.

Onhan se ihan hyvä, jos Stallone haluaa tuoda "80-luvun henkeä," koska nykyään ei tule sillein raakoja, jotta edes K15 leima tulisi.

Äänestä

pätkää. Minusta on nostaligista ja jopa kunnioitettavaa, että Syltty on uskaltanut arvostelijoista huolimatta kietoa punaisen rievun taas päänsä ympärille. Vanha hän toki on, mutta se ei ole mielestäni este, eikä edes hidaste, kun Syltystä on kyse. Äijässä on omanlaistaan karismaa juuri sen takia, että hän on sössöttäen artikuloiva ja vähän hitaan oloinen (mitä ei kyllä oikeasti ole) kaveri.

Äänestä
  • Trailerin perusteella leffa vaikuttaa agressiiviselta kuten aikaisemmatkin Rambot,melko brutaaleja pätkiä jossa John repäisee viholliselta pään irti sekä yhdeltä kaverilta "kauhaisee" kaulasta palan irti pelkällä kädellä.
    Tulee taas mieleen poliittisesti kriittinen sota-seikkailu,jossa sodanjumalat ovat Johnin puolella vastahakoisten kriitikoitten harmiksi.

    Meikäläistä harmittaa ainoastaan Jerry Goldsmithin pois meno vuosia sitten,Goldsmithin musiikkihan oli tärkeänä osana Rambo elokuvaa.Vaikka traileri tuli jo nyt niin joudumme odottamaan vuoden verran ensi-iltaan asti.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


John R. kirjoitti:

Katselinpa tuossa äsken tulevan Rambon trailerin ja aika lailla tyrmätty olin sen loputtua. Uumoilin, että John elelisi seesteisiä eläkepäiviään kalastellen ja linnunpönttöjä tehden ja siltä traileri aluksi vaikuttikin, mutta odotukseni käännettiinkin sitten täysin päälaelleen. Trailerin viimeinen kolmannes on ihan uskomattoman brutaalia ketoonlaittamista. Burman terroristisissit saavat kunnolla turpiinsa, kun tylsistä eläkepäivistä turhautunut Rambo päästelee adrenaliinihöyryjä karjuen pihalle.
Kriitikot vihaavat leffaa varmasti, mutta minulla on Rambo-elokuvista pelkästään hyviä muistoja ja on hyvä, että tämäkin leffa on tod.näköisesti tehty reilussa kasarihengessä. Rambo on tullut takaisin, MAHTAVAA!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu