Olin tulossa taloyhtiömme pihatieltä jonka vierellä on 5 parkkipaikkaa. Olin kääntymässä vasempaan ja olin laittanut tämän merkiksi jo hyvissä ajoin vilkun päälle. Kuitenkin joku fiksu sälli sieltä suhailee vasemmalta eteeni ja joudun tekemään hätäjarrutuksen (vauhtia ei tosiaankaan paljoa ollut, mutta soralla lähtee) jonka takia kaaduin.
Rikki meni toinen etukate, vilkku ja tangon pää nirhautui ikävästi asfalttiin. myös kytkimen vivusta lähti pieni pala. ja mikäli en vielä maininnut kyseessä on -07 vuoden derbi jossa täyskasko.
Onko autoilija korvausvelvollinen tässä tilanteessa kun otetaan huomioon, että tulin pihatieltä jonka vieressä on vieläpä parkkipaikkoja?
Entä mitä sanotaan siitä, että autoilijan pysähdyttyä tämä tuli huutamaan, että minulla oli tilanteeseen nähden vauhtia aivan liikaa. (ei ollut)
Muutenkin kyseinen henkilö aukoi päätään siinä ja lähti suhailemaan pois päin kun sanottavansa sai sanottua.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Mopossa ei ole minkään näköistä viritystä eikä kuristuksiin ole koskettu. Otin valokuvia kamerakännykälläni tilannepaikasta.
tuliko auto siis myös pihalta vai oliko se tiealueella?
tiealueella....
ilmeisesti itse olen se väistämisvelvollinen
Ikävä kuulla moposi vaurioista.
Yleensä hommat menee niin, että pihateiltä, parkkialueilta yms. pienemmiltä kujilta tulevat ovat väistämisvelvollisia.
Varmasti olisi myös ollut kohteliasta, jos autoilija olisi kysynyt sinulta, että miten kävi.
Eli tosiaan tää mettämies kyl jäi kattoon et miten kävi, mutta ei muuta tehny kun vittuili.
Makasin maassa avaamassa kypärän hihnaa niin kyllä sitä paskaa sieltä suusta tuli solkenaan.
Ikävää että on tuollaisia ihmisiä. Auotaan vaan päätä eikä edes tarkisteta sattuiko toiseen... Kun yleensä mopon ja auton kohtaamisessa mopoilijaan oikeasti sattuu. Mutta olet oikeassa, jos auto oli tiealueella, sinä olit väistämisvelvollnen. Mikä muuten oli nopeusrajoitus kyseisellä tiellä? Jos tämä autoilija olisi ajanut esim. 40km/h, niin tottahan sinä olisit ehtinyt pysähtyä... Vai?