Pohjanlahden vesi helmeilee kristallinkirkkaana eikä sinilevästä ole tietoakaan. Pohjanlahteen laskevat kymmenet Kepulandian maanviljelysseutujen halki virtaavat joet. Jos sitkeästi elätetty myytti maatalouden luontoa saastuttavasta voimasta pitäisi paikkansa, Pohjanlahden veden pitäisi olla sankkaa sinileväpuuroa.
Pohjalahden erinomainen tila on hyvä todiste siitä, että talonpoika ei pilaa luontoa. Sehän olisikin kuin omaa oksaansa sahaisi, sillä talonpoika elää luonnosta.
Toisin on Suomenlahdella ja Itämerellä.
http://www.yle.fi/tekstitv/txt/P112_01.html
Itämeri edelleen vakavasti sairas
Itämeren happitilanne on heikentynyt
viime vuoteen verrattuna lähes koko
Itämeren altaan alueella.
Merentutkimuslaitoksen mukaan
ainoastaan Pohjanlahdella merenpohjan
happilukemat ovat selvästi kohentuneet.
Pohjanlahden eteläpuolisella Itämerellä
merenpohjan happitilanne on kriittisen
huono. Valtaosalla tutkimuspisteistä ei
esimerkiksi vesieläimiä ollut lainkaan.
Itämeren pohjan tila on ollut heikko jo
vuosia. Viime vuoden aikana tapahtuneet
muutokset vahvistavat laitoksen tiedon
siitä, että Itämeri on vakavasti
sairas.
Pohjalahden erinomainen tila on hyvä todiste siitä, että talonpoika ei pilaa luontoa. Sehän olisikin kuin omaa oksaansa sahaisi, sillä talonpoika elää luonnosta.
Toisin on Suomenlahdella ja Itämerellä.
http://www.yle.fi/tekstitv/txt/P112_01.html
Itämeri edelleen vakavasti sairas
Itämeren happitilanne on heikentynyt
viime vuoteen verrattuna lähes koko
Itämeren altaan alueella.
Merentutkimuslaitoksen mukaan
ainoastaan Pohjanlahdella merenpohjan
happilukemat ovat selvästi kohentuneet.
Pohjanlahden eteläpuolisella Itämerellä
merenpohjan happitilanne on kriittisen
huono. Valtaosalla tutkimuspisteistä ei
esimerkiksi vesieläimiä ollut lainkaan.
Itämeren pohjan tila on ollut heikko jo
vuosia. Viime vuoden aikana tapahtuneet
muutokset vahvistavat laitoksen tiedon
siitä, että Itämeri on vakavasti
sairas.
Vastaukset 1
Vanhimmat
... esiin tuon Pohjanlahden puhtauden, kun olen halunnut vähän hillitä niitä kirjoittajia, jotka syyttävät vain maataloutta Itämeren pilaajana.