miksi ihmiset ajaa aina jatkuvaa ylinopeutta, ikään ja sukupuoleen katsomatta, miksi on niin vaikeaa noudattaa nopeusrajoituksia??.
Itse ajan työmatkoja vuodessa noin 30 tkm muut ajot, ja en aja ylinopeutta koskaan.
Koskaan en ole joutunut tilanteeseen että, olisi ollut tarvetta ajaa yli sallitun nopeuden, en tiedä mikä sellainen tilanne voisi olla, paitsi hetkellinen ohitus.
Varaan riittävästi aikaa liikkumiseen paikasta toiseen ja minusta on mukavampi ajaa rauhallisesti, siis rajoitusten mukaan, ei myöskään alinopeutta.
Minulla on käytössä kaksi HA:a, joista toinen vanhahko veteraani ja toinen taas uudekarhea sportti, lisäksi paku ja moottoripyörä, ja ajelen milloin milläkin.
Ajaessani rajoitusten mukaan veteraanilla, kanssa autoilijat ohittelevat vähemmän ja ajavat usein nätisti perässä, ehkä vanhusta kunnioittaen.
Kun ajelen lähes uudella tehokkaalla saksalaisella, taas rajoitusten mukaan, lähes kaikki ohittavat, menopelistä riippumatta, ehkä kateudesta tällä kertaa.
Samoin käy, jos ajelen prätkällä.Autoilijat liimautuvat perään kiini ja sitten ohittavat mitä hulluimmissa paikoissa.Muut motoristit taas käyttäytyvät asiallisemmin lajitovereita kohtaan, muutamia poikkeuksia lukuunottamatta.
Minua ei lainkaan haittaa eikä kummemmin vaivaa tuo ohittelu niin kauan kun se tehdään henkiä vaarantamatta, mutta ihmettelen sitä miksi on niin vaikeaa noudattaa sääntöjä, nehän on kaikille samat.
Kesisin varsinkin näkee monesti noita surkuhupaisia kesälomalaisia lapsiperheitä, jotka ovat sulloutuneet ahtaaseen kotiloonsa ja jota perheen pää, eli useimmiten isukki luotsaa autojonossa puikkelehtimalla, perheensä hengen vaarantaen, otsa hiessä, lapset kirkuen takana..ja kas vain, seuraavalla huoltsikalla ollaankin samassa jonossa taasen.
Onko näiden ihmisten elämä aina samanlaista ohittelua ja päätöntä kiirehtimistä joka asiassa, kotonakin.
Mulla on asiat loistavasti kaikinpuolin ja elän nauttien elämästäni, kiireettä, ja se näkyy myös liikkuessani liiketeessä.Ei ole mittän tarvetta kiirehtiä ja hosua, eikä tarvetta näyttää mitään, mutta tietoisuus siitä että, tarvittaessa on millä näyttäisi, lisää hyvänolon tunnettani.

Vastaukset 9
Vanhimmat
Ohittelua tapahtuu siksi että rajoitukset on typeriä. Ei kukaan järkevä halua ajaa sitä hidasta nopeutta mitä joku tyhmä virka mies on jossain toimistossa päättänyt määrätä. Rajoitukset pakottaa uinumaan ratissa hitaan nopeudem takia. Todella turvallista vai! Siksi monia ei kiinnosta ajaa vaarallisesti rajoitusten mukaan vaan ajavat nopeanmin turvallista nopeutta. Jos sitten eteen tulee joku perä edellä vastaan niin se ohitetaan.
Rajoitukset järkeviksi kohdalleen niin alkaa niiden noudattaminenkin tuntua järkevältä!
vaikka ajaisit sillä diesel-kotterollasi omaa "turvallista" nopeuttasi. Muuten: mikä on mielestäsi järkevä nopeus?
Järkevä nopeus määräytyy kelin, tien, kuskin, auton ja liikennetilanteen mukaan. Nopeusrajotukset on vedetty huonoimman tilanteen mukaan ja siksi ne ei käy juuri koskaan yksiin todelllisuuden kanssa.
...siinä, että sun menopelies mittarit näyttää liian suurta nopeutta ja ajatkin alinopeutta? Vaarannat liikenteen olemalla tientukkona ja muut kiroavat, miksei poliisi siirrä sinua sivuun?
Ainakin oikeat motoristit tikahtuvat nähdessään moisen pellen. Vai ajeletko ehkä veteraanipyörällä, tai harrikalla?
Hyväile vaan itseäsi, mutta tee se sen verran reunassa, ettet ole ripeästi liikkuvien tiellä.
Lainkuuliaisuus on hyve, mutta pilkun nussinta on sairaus.
Minullakan ei ole tarvetta kaahata, mutta rajansa rajoituksillakin. Nykypäivän naurettavat, RUAHAHAHAHA rajoitukset, tekevät lopulta kaikista tienvarren kylteistä pilkan aiheita.
Ajelen kuten haluan, aina oikeaa nopeutta. Ripeästi ja ennenkaikkea turvallisesti.
Järjen käyttö ja silmien auki pitäminen on turvallisen liikkumisen A ja O.
Naurettavat rajoitukset ja jatuva mittarin tarkkailu tekevät uniseksi ja tarkkaavaisuus herpaanntuu.
Silloin ollaan jo vaaravyöhykkeellä!
Juuri sinun kaltaisesi ihmiset tekevät minut entistäkin kateellisemmaksi. Tekstisi on siis
TÖRKEÄ PROVOKAATIO.
Voisitko vastaisuudessa kirjoittaa viestiisi sellaisen otsikon, jonka perusteella voi päätellä jotain viestin sisällöstä. Sitä varten otsikko on kehitetty.
Otsikkoon ei ole tarkoitus tunkea viestin ensimmäisen lauseen ensimmäisiä sanoja, sillä ne eivät yleensä kerro viestin sisällöstä juuri mitään.
Haista vittu.
Mitään järkevää sanottavaa ei häneltä koskaan löydy, aina vain käy täyttämässä elämäs aukkoja kommentoimalla muiden otsikoita.