Rupesin vaan piristämään teitä ihmisiä että aina sitä toivoa on. Itselläni oli 30000 euroa ulosotossa ihan omien hölmöilyjen takia. Olin todella masentunut ja lopetin työtkin sen takia kun ajattelin että ihan sama olla työtön kun ulosoton jälkeen ei kuiteskaan jää mitään käteen. minulla oli vielä lainaa 20000 sen lisäksi että elämä ei hymyillyt. Elin sellaista elämää noin puoli vuotta ja ajattelin että nyt rupean hoitamaan asioita tosissani ja etsin uuden mieleisen työn josta pidän todella paljon vieläkin ja rupesin kiltisti maksamaan ulosottoja pois. tein kaikista mahdollisista suunnitelman velkojien kanssa ja he ymmärsivät hyvin. Tietysti luottotiedot on mennyt mutta se ei maailmaa kaada. Sitten yhtenä päivänä menin pankkiin ja puhuin asiasta suoraan pankinjohtajan kanssa ja he suostuivat lainaan,tietysti takaajia oli sukulaisten puolelta ahkerasti. mutta sain lainan jolla maksoin ulosotot pois ja nyt maksan tietysti ahkerasti lainoja pois mutta nyt pystyy nauttimaan elämästä eikä murehdi liikaa. Eihän tuo kaikkia auta mutta halusin vain kirjottaa kaikkien piristykseksi että kyllä kaikki joskus parempaan suuntaan muuttuu.
piristystä
6
1109
Vastaukset
- ollut viisaampaa
elää sossun vuokratuella ja työmarkkinatuella sekä olla maksamatta velkoja penniäkään? Velathan vanhenisivat ja sitten voisi mennä töihin ? Saisi pitää palkkansa. Olitpa hölmö, oikein masentaa..
- kyllänevaanvanhenee
arvo-poika kirjoitti:
eivät kyllä vanhene noin vain...
Kaikki velat vanhenevat! Määräjat ovat 3 ja 5 vuotta.
Lopullisesti velat vanhenevat 5, 15 tai 20 vuodessa velasta riippuen, lopullista vanhenemista ei voi katkaista. - aivokääp
kyllänevaanvanhenee kirjoitti:
Kaikki velat vanhenevat! Määräjat ovat 3 ja 5 vuotta.
Lopullisesti velat vanhenevat 5, 15 tai 20 vuodessa velasta riippuen, lopullista vanhenemista ei voi katkaista.Se olisikin sitten mukava elellä toimeentulotuella 20 vuotta ilman luottotietoja...
Tsemppiä vain kirjoittajalle! Kyllä siitä mieliala kohoaa, kun on hyvät suunnitelmat ja homma rullaa, vaikka maksettavaa riittäisi hamaan tappiin. Meillä vähän samantapainen tilanne miehen velkojen takia (summa on kymppitonnin suurempi kuin sinulla). Se on pahinta jos on koko ajan pelko täydellisestä romahduksesta, luottotietojen menosta ja ulosotosta, mutta kun homman saa hallintaan, mieli on parempi ja rahaa jää vähän elämästä nauttimiseenkin. kyllänevaanvanhenee kirjoitti:
Kaikki velat vanhenevat! Määräjat ovat 3 ja 5 vuotta.
Lopullisesti velat vanhenevat 5, 15 tai 20 vuodessa velasta riippuen, lopullista vanhenemista ei voi katkaista.vero ja elatusmaksu rästit putoavat pois aina viiden vuoden kuluttua.niitä ei voi uudistaa.muut luotot vanhenevat 10v,mikäli niitä velkoja ei uudista.mutta yleensä velkojat valvovat etujaan joten tavalliset velat eivät vanhene käytännössä ikinä.
- olla moraalia
Ja omatunto ! Onko ne vieraita käsitteitä ? aidan takana on tilaa ..
Hyvä sinä kuka hoidat asiasi näin se kuuluu mennä ! Itse en pystyisi elämään jos minulla olisi maksamatta laskuja.Tällähetkellä velkaa n. 100000€ (talosta)ja rahaa on tilillä n.30000€ ja varma hyväpalkkainen työ,mut vituttaa/ahdistaa se velka silti joka päivä ja haluaisin maksaa sen samantien pois !
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2052394
Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä
Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo401582Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa
On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall1351232Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.
Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol2881028Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden
Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe56982Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis302963Kääminsä polttanut taksi suomussalmella
Vieläkö sillä hermonsa menettäneellä hulluja ylinopeuksia ajavalla asiakkaansa haukkuvalla( jos ajat paska kyydin hänen20912- 55906
Jorma Uotinen avaa sanaisen arkkunsa TTK-miesparista ja koko uudistuksesta: "Sehän on..."
Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa tanssiparina miespari kauden alusta asti. Mikko S19774Aina ku nään sun kuvan
Tekis mieli kirjoittaa viesti: Moi kulta, on ikävä❣️🤗 ihan noin vain, lyhyt ja ytimekäs 😁🤭58763