En edes tiedä, mistä aloittaisin...ensiksikin toivottavasti, jos itsesi tästä tunnistat, niin et vihaa minua, koska kirjoitan tämän tänne?
Toivon, että olisit edes ystävänä välittänyt minusta joskus edes vähän, ainakin näytti siltä, että viihdyit seurassani, en tiedä olinko sitten vain niin "huvittavaa" seuraa, että sait hyvät naurut?Katseeemme kohtasivat usein ja hymyilimme toisillemme...joo, hymylen kyllä paljon, mutta muita työpaikallani en koskaan ole katsonut samalla tavoin , tuntien kaipuuta ja ikävää sydämessäni...enkä usko, että niin koskaan muun ihmisen kanssa tapahtuukaan. Yritin olla sinunkin kanssa vahva, en ehkä tarpeeksi hyvin osannut vihjata kiinnostustani, pari pikkujuttua sanoin ja erään kerran sain jonkun kohteliaisuuden itsekin, jos sen siksi olit tarkoittanut...hieman ehkä punastuinkin.
Kovastihan sitä tulee kaikenlaista hölmöä juteltua, heitettyä juttua...mutta siltikin oikeesti ja erityisesti tässä tilanteessa olen todella ujo. Jos mulla olis yhtään pelinaisen ominaisuuksia, niin olisin laittanut sulle tekstiviestin vähintään...kerran kyllä soitin sulle nimettömänä, mut jänistin...Itse kyllä jonkinlaista peliä mun kanssa pidit, mut halusit vain ilm. testata, et onko sulla vetovoimaa jäljellä, että saat tän tytön ihastumaan itsees...pisteet siitä sulle kotiin pelimies.
Koskaan en sulle tunteitani kertonut enkä minä tiedä sun ajatuksista mitään. Nyt kesällä olis aikaa tavata, jos niin vaan haluisit??? Vaikkei välillämme tulis koskaan mitään tapahtumaankaan niin haluisin, et joskus saisin vielä tilaisuuden jutella sun kanssa kasvotusten. Toivottavasti et ajettele musta mitään pahaa, sillä halusin vain ajatukseni tänne purkaa, koska on asioita, jonka takia en uskalla sinuun yhteyttä ottaa...kerran niin tein, mut en siis ole soittanut sulle tai laittanut tekstaria.
Jos et ota minuun yhteyttä, niin tuskin enää koskaan tapaamme ellei se sitten ole kohtalon sanelemaa...jollain tapaa on kohtalo ehkä se, että ihastuin sinuun niin kovasti, että siitä lähtien, kun huomasin hiljalleen tuntevani sinua kohtaan muutakin kuin "kaveruutta" niin olen sinusta haaveillut ja ikävöinyt....n.kk sitten näin sut viimeksi...kohtaloa on ehkä myös se, että et ehkä "valtavirran" mielestä ole se sopivin...jostain syystä sinussa oli kuitenkin sitä jotain, johon ihastuin.
Mut kaikkea hyvää sulle elämääs ja toivottavasti oot onnellinen ja olet löytänyt / löydät jonkun, joka tekee sut onnelliseksi, saa sut nauramaan ja pitää sua hyvänä...koska minä se en voinut olla.
*****
Toivon, että olisit edes ystävänä välittänyt minusta joskus edes vähän, ainakin näytti siltä, että viihdyit seurassani, en tiedä olinko sitten vain niin "huvittavaa" seuraa, että sait hyvät naurut?Katseeemme kohtasivat usein ja hymyilimme toisillemme...joo, hymylen kyllä paljon, mutta muita työpaikallani en koskaan ole katsonut samalla tavoin , tuntien kaipuuta ja ikävää sydämessäni...enkä usko, että niin koskaan muun ihmisen kanssa tapahtuukaan. Yritin olla sinunkin kanssa vahva, en ehkä tarpeeksi hyvin osannut vihjata kiinnostustani, pari pikkujuttua sanoin ja erään kerran sain jonkun kohteliaisuuden itsekin, jos sen siksi olit tarkoittanut...hieman ehkä punastuinkin.
Kovastihan sitä tulee kaikenlaista hölmöä juteltua, heitettyä juttua...mutta siltikin oikeesti ja erityisesti tässä tilanteessa olen todella ujo. Jos mulla olis yhtään pelinaisen ominaisuuksia, niin olisin laittanut sulle tekstiviestin vähintään...kerran kyllä soitin sulle nimettömänä, mut jänistin...Itse kyllä jonkinlaista peliä mun kanssa pidit, mut halusit vain ilm. testata, et onko sulla vetovoimaa jäljellä, että saat tän tytön ihastumaan itsees...pisteet siitä sulle kotiin pelimies.
Koskaan en sulle tunteitani kertonut enkä minä tiedä sun ajatuksista mitään. Nyt kesällä olis aikaa tavata, jos niin vaan haluisit??? Vaikkei välillämme tulis koskaan mitään tapahtumaankaan niin haluisin, et joskus saisin vielä tilaisuuden jutella sun kanssa kasvotusten. Toivottavasti et ajettele musta mitään pahaa, sillä halusin vain ajatukseni tänne purkaa, koska on asioita, jonka takia en uskalla sinuun yhteyttä ottaa...kerran niin tein, mut en siis ole soittanut sulle tai laittanut tekstaria.
Jos et ota minuun yhteyttä, niin tuskin enää koskaan tapaamme ellei se sitten ole kohtalon sanelemaa...jollain tapaa on kohtalo ehkä se, että ihastuin sinuun niin kovasti, että siitä lähtien, kun huomasin hiljalleen tuntevani sinua kohtaan muutakin kuin "kaveruutta" niin olen sinusta haaveillut ja ikävöinyt....n.kk sitten näin sut viimeksi...kohtaloa on ehkä myös se, että et ehkä "valtavirran" mielestä ole se sopivin...jostain syystä sinussa oli kuitenkin sitä jotain, johon ihastuin.
Mut kaikkea hyvää sulle elämääs ja toivottavasti oot onnellinen ja olet löytänyt / löydät jonkun, joka tekee sut onnelliseksi, saa sut nauramaan ja pitää sua hyvänä...koska minä se en voinut olla.
*****
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ei voinut erwhtyä ja nainhän toisenkin kerran.
noi edellä kuvaamasi.Hiukan samanmoisessa veneessä matkanneena en oikeestaan osaa sulle antaa mitään lohdun sanoja .Enhän ole itsekään vielä ihan selvillä vesillä näissä ajatuksissa ja seilauksissa.Mutta kuitenkin suosittelisin että otat itteesi niskasta kiinni ja tavalla tai toisella kerrot tunteesi miehelle.
Nämä palstakirjoittelut ovat ns päiväkirjaterapiaa eikä varmaan oikeesti tavota oikeita henkilöitä.Tulet saamaan erinäisiä vastauksia eri henkilöiltä ja mielikuvitus saattaa tehdä kepposet.
Tunteiden paljastelu suoraan on hämmentävää ja pelottavaa mutta saisit ainakin varmuuden tilanteesta.Että tuleeko täysi tyrmäys vai näytetäänkö vihreätä valoa?
Ihmisten välisessä kanssakäymisessä esim työyhteisöissä on sekin hankala puoli että jotkut ihmiset ovat vaan luonnostaan leikkisiä, hymyileviä ja lähelletulevia ilman mitään muuta kuin ystävyyttään.Joukkoon mahtuu myös aina peili-ihmisiä.Eli ihmisiä jotka itse tiedostamattaan peilaavat toisen tunteita.Negatiivisia sekä positiivisia.
Jos peilin kanssa herää lämpimiä tunteita on pulassa.
Kaiken minkä annat huokua lämpönä ja hymyinä toiselle,tulee heijastuksena takaisin ja saa luulemaan että saat vastakaikua tunteillesi vaikka itse asiassa paistattelet kokoajan vaan omissa tunteissasi.
Itse otin oikeestaan aikamoisen riskinkin kun aloin vihjata ajatuksiani ihastukselleni.Sikäli tarpeetonta että olisipa palaute ollut positiivistakin niin mitäänhän ei olisi voinut kuitenkaan syntyä.Tilanteet ja ympäristö tekijät oli sitä luokkaa..Miksi sitten minä halusin valottaa toista turhaan johtui yksinkertaisesti siitä että ajattelin olevan helpompi tehdä töitä yhdessä kun toinen tietää mitä voi liikahdella mielessä.Mulla oli aina niin häkeltynyt oli.
Pyrkisi olemaan etäisempi ja välttelevämpi.Ettei pääsisi syntymään edes tilaisuutta alkaa rakennella mitään päiväunia ja saada sitten vaikka inspiraatio tuupata toinen..
Nyt ei muuta kuin rohkeutta peliin ja kerro tunteesi niin piina helpottaa ..vähäisen..ehkä..