Porvarit vääristelevät työväenliikkeen saavutuksia

On syytä tuoda omaan aloitukseen esimerkki siitä kuinka porvarit tällä palstalla vääristelevät ay-liikkeen ja poliittisen työväenliikkeen saavutuksia, joihin perustuu suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan taloudellinen ja
sosiaalinen perusta, jonka hedelmiä porvaritkin mieluusti nautiskelevat. Esimerkiksi nimimerkki Eikka' satuilee eräästä työväenliikkeen saavutuksesta, ansiosidonnaisesta työttömyyspäivärahasta seuraavasti:

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=4500000000000333&posting=22000000027045568

”Holkerin hallituksen ministerit Matti Puhakka ja Ilkka Kanerva olivat työryhmän nokkamiehinä, missä ansiosidonnainen turva kasattiin kokoon. Ei näkynyt kommunisteja, SKDL:ää, eikä Vasemmistoliittoa siinä lamaan vieneessä hallitusessa.”

Todellisuudessa Holkerin hallituksessa, joka toimi 30. huhtikuuta 1987 - 26.huhtikuuta 1991 välisenä aikana, poistettiin -89 kesällä vain työttömyyskorvausten keston mukainen porrastus. Uudistus toteutettiin nostamalla kaikkien yli 200 päivää työttömänä olleiden päivärahaa. Tämän uudistuksen jälkeen ansiosidonnainen työttömyyspäiväraha on säilynyt vakiona 500 työttömyyspäivään asti. Porvareitten saavutukset yleensä työttömyyskorvausten suhteen rajoittuvat Sauli Niinistön esittämän tokaisun tyyppisiin ylimielisiin lausuntoihin: nimittäin ollessaan valtionvarainministerinä Niinistö ehdotti työttömyyskorvauksen porrastamista siten, että korvaus pienenisi työttömyyden pitkittyessä.

Ja miksi sitten työttömyyspäivärahaa -89 nostettiin ja porrastukset poistettiin, siksi koska ay-liike oli voimallisesti näin vaatinut jo 1980-luvun pulivälistä lähtien. Tämä käy ilmi SAK:n silloisista ohjelmista ja Metallityöväen Liiton Ahjo- sekä varsinkin kommunistivetoisen Rakennustyöläisten Liiton Rakentaja-lehden silloisista numeroista.
16899
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

pääseekin oikeuksiinsa vain kapitalistisessa (toimivassa)järjestelmässä. Kommunistisessa (sosialistisessa) järjestelmässä ammattiliitoilla ei ole työväestölle kuin byrokraattista merkitystä. Esim. Neuvostoliitossa sen kautta oli mahdollista hakea työläisen oli mahdollista hakea itselleen auton ostoluvan suositusta tms. Eli se toimii vain valvontakoneistona ei etujärjestönä.

Äänestä

Katsos, mutupunikki "dikktak", AY-liike ja kommunismi eivät ole sama asia.
Sinä yrität sosialisoida kommunisteille AY-liikkeen aikaansaamia parannuksia.

Olet taas mielipuuhassasi - sosialisoimassa muiden omaa kommunisteille. Häpeä.

Maamme työläisten on hyvä pitää mielessä, että yhdessäkään kommunistivetoisessa maassa - paitsi Puolasa - ei ole ollut vapaita AY-liikkeitä. Puolassa oli vähän aikaa ja siitä alkoi komunismin romahdus. Kommunismi ei tunnu kestävän vapaita ammattiliittoja ajamassa työläisten etuja. Kommunitivetoisuuteen kuuluu valtiojohtoiset ammattiliitot ajamassa kommunistien etua.

Joten Suomen työläiset - varokaa kommunisteja, sillä he valtaan päästyään lakkauttavat vapaat ammattiliitot ja valtiojohtoiet ammattiliitot ajavat vain kommunistien etuja.

/Kalle, joka ei voi käsittää miten Suomi voisi olla vastuussa stalinin laittomuuksista ja stalinistinilkit eivät sitä hänelle kerro

Äänestä
  • solidaarisuus ampui omaan nilkkaansa.

    Miten niille sitten kävi, niille duunareille...

    >>Touhukkaan ammattiyhdistysmiehen sanoma on selvä. Poliitikot haluavat kaataa Gdanskin telakan, vaikka sen tuotanto on kannattavaa. Työläiset halutaan saada lähtemään vapaaehtoisesti työpaikastaan ja maastaan.

    Työläisillä menee huonosti Gdanskissa. Heitä sorretaan eikä aina pidetä oikein ihmisinäkään.>>

    >>Brodowskin mukaan työläisen asema on kurja. Palkat ovat liian pienet. Työ on lisäksi raskasta eikä siitä makseta kunnolla.

    Kommunismin aikana työntekijöitä autettiin asunnon saamisessa ja vuokran maksamisessa.

    - Tie omaan asuntoon on pitkä ja kallis. Nuorten on vaikea perustaa perhettä, Brodowski sanoo.

    Eikä Solidaarisuudellakaan mene hyvin. Se on yksi ammattiliitto 300:n joukossa. Puolalaisista vain vajaa viidennes kuuluu ammattiliittoihin. Se tekee kaksi miljoonaa puolalaista. Heistä Solidaarisuuteen kuuluu 600 000.

    Yritykset eivät aina noudata työelämän sääntöjä. Jos joku valittaa, hänet potkaistaan pois eikä oikeutta aina kannata hakea.>>

    >>Tällä hetkellä Puola kärsii suurtyöttömyydestä ja vakavista rakenteellisista ongelmista. Enemmistö puolalaisista haluaa politiikalta ennen kaikkea ratkaisuja, jotka parantavat heidän aineellisia elinolojaan: Solidaarisuudella ei ole tarjota juuri muuta kuin uskoa markkinavoimiin sekä puolalaiseen patriotismiin ja katolisen kirkon oppeihin.>>

    >>Yhteiskunnan uusi kahtiajako niihin, joilla on vakituinen työ, ja niihin, joilla sitä ei ole, ei sovi kristilliseen näkemykseen työstä ja ihmisestä", piispainkokous sanoo.>>
    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=1500000000000151&posting=22000000010149555

    Mutta onhan Puola nyt vapaa...

    Äänestä

  • solid. kirjoitti:

    solidaarisuus ampui omaan nilkkaansa.

    Yritätkö sanoa, että valtiojohtoiset kommunistien etuja ajavat ammattiyhdistykset ovat parempia kuin vapaat ja työläisten etuja ajavat ammattiliitot.

    Jos kehitys Puolassa olisi saanut jatkua samaan suuntaan kuin se kehittyi 80-luvulla niin missähän siellä oltaisiin nyt - kukapa sen osaisi sanoa.

    Onko sinulla minkäänlaista käsitystä niistä ympäristökuormista, mitä Puolan raskas teollisuus etelä Puolassa päästi taivaalle. Jo pelkästään ympäristön takia oli parempi, että kommunistihallinto kaatui.

    /Kalle, joka ei voi käsittää miten Suomi voisi olla vastuussa stalinin laittomuuksista ja stalinistinilkit eivät sitä hänelle kerro

    Äänestä

  • "Katsos, mutupunikki "dikktak", AY-liike ja kommunismi eivät ole sama asia.
    Sinä yrität sosialisoida kommunisteille AY-liikkeen aikaansaamia parannuksia.

    Olet taas mielipuuhassasi - sosialisoimassa muiden omaa kommunisteille. Häpeä."

    Missä kohdin? Ainoa, jossa mainitsen viestissäni jotain kommunismista on se, kun sanon raksaliiton olevan komunismivetoisen ja sitähän se on ollut jo kymmeniä vuosia! Se on fakta, eikö niin!

    Mutta kerro nyt mistä löydät viestistäni maininnan, jossa yritän "sosialisoida kommunisteille AY-liikkeen aikaansaamia parannuksia." Et kai halua olla mutuporvari?

    Äänestä

  • Dikktak kirjoitti:

    "Katsos, mutupunikki "dikktak", AY-liike ja kommunismi eivät ole sama asia.
    Sinä yrität sosialisoida kommunisteille AY-liikkeen aikaansaamia parannuksia.

    Olet taas mielipuuhassasi - sosialisoimassa muiden omaa kommunisteille. Häpeä."

    Missä kohdin? Ainoa, jossa mainitsen viestissäni jotain kommunismista on se, kun sanon raksaliiton olevan komunismivetoisen ja sitähän se on ollut jo kymmeniä vuosia! Se on fakta, eikö niin!

    Mutta kerro nyt mistä löydät viestistäni maininnan, jossa yritän "sosialisoida kommunisteille AY-liikkeen aikaansaamia parannuksia." Et kai halua olla mutuporvari?

    Miksi viestissäsi sitten linkität toverin "Eikka'" viestiin, jossa hän hän arvostelee kommunisteja heidän tavastaan kehittää kapitalistista yhteiskuntaa?

    Näin kirjoitit:
    "On syytä tuoda omaan aloitukseen esimerkki siitä kuinka porvarit tällä palstalla vääristelevät ay-liikkeen ja poliittisen työväenliikkeen saavutuksia"

    Jos poliittisella työväenliikkeellä tarkoitat kommunisteja - niinkuin Kalle oletti - niin silloin Kalle ei ymmärtänyt viestiäsi väärin.

    /Kalle, joka ei voi käsittää miten Suomi voisi olla vastuussa stalinin laittomuuksista ja stalinistinilkit eivät sitä hänelle kerro

    Äänestä

  • antikommunisti kirjoitti:

    Taisit ymmärtää väärin, poliittisella työväenliikkeellä tarkoitan vsemmistolaisia puolueita yleensä, niin demareita kuin kommareitakin jne.

    Äänestä

  • antikommunisti kirjoitti:

    Yritätkö sanoa, että valtiojohtoiset kommunistien etuja ajavat ammattiyhdistykset ovat parempia kuin vapaat ja työläisten etuja ajavat ammattiliitot.

    Jos kehitys Puolassa olisi saanut jatkua samaan suuntaan kuin se kehittyi 80-luvulla niin missähän siellä oltaisiin nyt - kukapa sen osaisi sanoa.

    Onko sinulla minkäänlaista käsitystä niistä ympäristökuormista, mitä Puolan raskas teollisuus etelä Puolassa päästi taivaalle. Jo pelkästään ympäristön takia oli parempi, että kommunistihallinto kaatui.

    /Kalle, joka ei voi käsittää miten Suomi voisi olla vastuussa stalinin laittomuuksista ja stalinistinilkit eivät sitä hänelle kerro

    kun vapaa ammattiliitto uhkaa valtiontaloutta... kapitalistista taloutta.
    http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/arkistot/ulkomaat/2007/06/539258

    Äänestä

tehtailee työttömiä, niin niille pitää saada jonkinlainen korvaus edes vähäksi aikaa, ettei kotimaan kysyntä aivan kokonaan kaadu, vaikka osa firmoista kyllä kaatui sitten...

(*Holkeri sanoi jo v.-87, rakennemuutosta valmisteltaessa, että sitten tulee työttömiä).
tulos liki viisisataatuhatta työtöntä...

*Jukka tarkka "Uhan alta unioniin" s.293.

Äänestä

Tottakai ovat olleet esittämässä, mutta päättämässä
on ollut muitakin.

Keskustalaisia, Kokoomuslaisia, Ruåttalaisia ja jne.

Mikäli käytät tuota jonain yleiskehuna kommunismil-
le niin kirveesi karahtaa kiville.

Lopputulos on porvarienkin hyväksynnällä aikaan
saatu eli varsin pitkälle yhteinen päätös.

Turhaa näistä on kalastella mitään joutsen laulua
kommunismille ja sosialismille.

Siellähän palkka maksettiin paperinpaloilla ja
nomenklatuura piti sen vähän minkä yhteiskunta
tuotti.

Jos suomalainen teollisuus saisi työvoimaa samoil-
la ehdoilla kun ihannoimassasi systeemissä niin
porvari olisi hyvin iloinen.

Ei se työläistä lämmitä jos mitään ei ole vaikka
kuinka politrukki hehkuttaisi että "KAIKEN SAAMME
JAKAA TYÖLÄISTEN KESKEN".

Kun ei juuri ole mitä jakaa.

Kiitosta vaan mutta tämä porvarien työllistämis-
malli toimii paljon paremmin.

On pikkuisen oikeaa rahaa ja liikkumisen sekä
ajattelun vapaus.

Saatte pitää sen sosialismin itsellänne.

Mukavaahan tässä on se että punaisen uskonnon
kannattajat ovat enemmän vähemmistönä kuin
elossa olevat Vennamolaiset!

Eli ei käytännön harmia.

Voidaan täällä leikkiä sosialismia ja kapitalis-
mia ihan miten paljon huvittaa.

Todellisessa maailmassa sosialismi on katoamassa
kokonaan.

Työläiselle ja kansalaiselle epämiellyttävänä
pakkojärjestelmänä, josta demokratia ja parmalen-
tarismi loistaa poissa olollaan.

Sorry punikki, mutta olet kiistatta luuserien
sakissa.

Äänestä

Vapaa ammattiyhdistysliike kuuluu jokaiseen sivistysvaltioon. Työväen liikkeellä on, suurista virheistä huolimatta, kunniakas historia. Kommunistit ovat aina olleet se voima, joka on ollut hajoittamassa AY-liikettä ja työläisten yhteistyötä. Kommunistit ovat tosiasiassa, vieraan vallan avulla, yrittäneet Tuure Lehenin oppien mukaan kurjistaa työkansan, saadakseen vallankumouksen aikaiseksi.

Äänestä
  • kommunistit ovat aina ajaneet yhtenäistä työväenliikkettä, kuten ay-liikkeen eheyttämisessä -60 luvulla. Tämä työväenliikkeen yhtenäisyys on myös perusteltu marxismissakin, eikä Lehen ole missään esittänyt, eikä muutkaan kommunistit, kuten sanot "kurjistaa työkansan, saadakseen vallankumouksen aikaiseksi." Tällainen ei ole marxismia eikä kommunistien politiikkaa.

    Äänestä

  • SAK:n suuret ammattiliitot ovat Rakennusliittoa ja Elintarviketyöläisten Liittoa lukuunottamatta sosialidemokraattien johtamia. Miten hajottaminen tapahtuu demokraattisesti johdetussa järjestössä vähemmistöasemassa? Työnantajien lakkotilastot osoittavat,ettei niin tapahdu myöskään kommunistien johtamissa ammattiosastoissa. Enemmistöpäätöksistä irtisanoutuminen merkitsisi kahtiajakoa, kenen etu se olisi?

    Ovatko rakentajat ja leiväntekijät mielestäsi hajottajia? Edustavatko Rakennusliitto ja Elintarviketyöläisten liitto sinulle jotakin sellaista radikalismia,joka puuttuu Paperiliitosta tai Auto- ja Kuljetusalan Liitosta. Paperin ja AKT:n sosialidemokrattiiset Toverit eivät taivu markkinakapitalismin päivittäin vaatimiin huononnuksiin, he tekevät hyvää työtä.

    Rakennusliiton Talonrakennusalan Työehtosopimus on maan tarkin työehtosopimus. Onko jotakin hävettävää siinä,että Työehtosopimuksen tekstiosan "pyritään", "neuvotellaan tarvittaessa" taikka "sovitaan erikseen" korvataan sanoilla toteutetaan,neuvotellaan ja sovitaan ensimmäisen vuosineljänneksen viimeiseen palkanmaksupäivään mennessä.
    Työehtosopimusten tulkinnanvaraisuuksien poistaminen luo perusteet työnantajienkin hakemalle paikalliselle sopimiselle,Rakennusliiton Työehtosopimus on useamman muun liiton sopimusta parempi perusta sille. Päätöksenteon tuominen yhä useamman jäsenen päivittäiseen elinpiiriin ei voi olla hajottamista.

    Talonrakennusalalla työtapaturmia ja niistä johtuneita kuolemantapauksia sattuu muita aloja useammin. Oikeustapauksissa rakennustyöläisen henki arvotetaan n. 1000 euron arvoiseksi sakoilla mitaten.
    Onko vammautumista ja kuolemaa pahempaa kurjistumista? Rakennusliitto ajaa tarkempia säädöksiä,tiukempia lakeja,tehokkaampaa valvontaa ja suurempia sanktioita. Minusta se ei ole työtä kurjistumisen lisäämiseksi. Rakennustyönantajien intressissäkö kuvittelet leskien ja orpojen asian olevan?

    SAK:n ja sen liittojen tehtävä on ajaa maksavien jäsentensä etua. Ne eivät ole mikään Pelastusarmeija,josta jaetaan muruja kaltaisillesi rääkyjille jokaiseen murheeseen. Kaikilla meillä on tarvittaessa suuta kuin variksenpojalla persettä. Sinun tapauksessasi asiasi läpinäkyvyys ja tarkoitushakuisuus näkyy otsikossa ja nimimerkissä. SAK:lla ei ole henkilöjäseniä. SAK:n jäseniä ovat ammattiliitot.
    Ymmärtänet itsekin,että tuolla ay-tietämyksellä sinun kanssasi on joltisenkin turha keskustella ammatiyhdistysliikkeestä ja sen tavoitteista.

    Äänestä

  • Wäinä kirjoitti:

    SAK:n suuret ammattiliitot ovat Rakennusliittoa ja Elintarviketyöläisten Liittoa lukuunottamatta sosialidemokraattien johtamia. Miten hajottaminen tapahtuu demokraattisesti johdetussa järjestössä vähemmistöasemassa? Työnantajien lakkotilastot osoittavat,ettei niin tapahdu myöskään kommunistien johtamissa ammattiosastoissa. Enemmistöpäätöksistä irtisanoutuminen merkitsisi kahtiajakoa, kenen etu se olisi?

    Ovatko rakentajat ja leiväntekijät mielestäsi hajottajia? Edustavatko Rakennusliitto ja Elintarviketyöläisten liitto sinulle jotakin sellaista radikalismia,joka puuttuu Paperiliitosta tai Auto- ja Kuljetusalan Liitosta. Paperin ja AKT:n sosialidemokrattiiset Toverit eivät taivu markkinakapitalismin päivittäin vaatimiin huononnuksiin, he tekevät hyvää työtä.

    Rakennusliiton Talonrakennusalan Työehtosopimus on maan tarkin työehtosopimus. Onko jotakin hävettävää siinä,että Työehtosopimuksen tekstiosan "pyritään", "neuvotellaan tarvittaessa" taikka "sovitaan erikseen" korvataan sanoilla toteutetaan,neuvotellaan ja sovitaan ensimmäisen vuosineljänneksen viimeiseen palkanmaksupäivään mennessä.
    Työehtosopimusten tulkinnanvaraisuuksien poistaminen luo perusteet työnantajienkin hakemalle paikalliselle sopimiselle,Rakennusliiton Työehtosopimus on useamman muun liiton sopimusta parempi perusta sille. Päätöksenteon tuominen yhä useamman jäsenen päivittäiseen elinpiiriin ei voi olla hajottamista.

    Talonrakennusalalla työtapaturmia ja niistä johtuneita kuolemantapauksia sattuu muita aloja useammin. Oikeustapauksissa rakennustyöläisen henki arvotetaan n. 1000 euron arvoiseksi sakoilla mitaten.
    Onko vammautumista ja kuolemaa pahempaa kurjistumista? Rakennusliitto ajaa tarkempia säädöksiä,tiukempia lakeja,tehokkaampaa valvontaa ja suurempia sanktioita. Minusta se ei ole työtä kurjistumisen lisäämiseksi. Rakennustyönantajien intressissäkö kuvittelet leskien ja orpojen asian olevan?

    SAK:n ja sen liittojen tehtävä on ajaa maksavien jäsentensä etua. Ne eivät ole mikään Pelastusarmeija,josta jaetaan muruja kaltaisillesi rääkyjille jokaiseen murheeseen. Kaikilla meillä on tarvittaessa suuta kuin variksenpojalla persettä. Sinun tapauksessasi asiasi läpinäkyvyys ja tarkoitushakuisuus näkyy otsikossa ja nimimerkissä. SAK:lla ei ole henkilöjäseniä. SAK:n jäseniä ovat ammattiliitot.
    Ymmärtänet itsekin,että tuolla ay-tietämyksellä sinun kanssasi on joltisenkin turha keskustella ammatiyhdistysliikkeestä ja sen tavoitteista.

    Suomessa ei ole pitkään aikaan ollut kommunisti johtoisia ammattiliittoja. Olemme menossa kohti yhtenäisempiä aikoja.

    Äänestä

  • hjghgf kirjoitti:

    kommunistit ovat aina ajaneet yhtenäistä työväenliikkettä, kuten ay-liikkeen eheyttämisessä -60 luvulla. Tämä työväenliikkeen yhtenäisyys on myös perusteltu marxismissakin, eikä Lehen ole missään esittänyt, eikä muutkaan kommunistit, kuten sanot "kurjistaa työkansan, saadakseen vallankumouksen aikaiseksi." Tällainen ei ole marxismia eikä kommunistien politiikkaa.

    Kyllä se vallankumous oli Lehenin ja muun johtoporukan ainoa päämäärä. Huolimatta NL:n epäonnistumisista, kehuttiin sosialismia ja väärennettiin tietoja NL:sta. Tämä oli yksi niistä syistä, miksi puolue menetti työkansan luottamuksen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Dikktak kirjoitti:

On syytä tuoda omaan aloitukseen esimerkki siitä kuinka porvarit tällä palstalla vääristelevät ay-liikkeen ja poliittisen työväenliikkeen saavutuksia, joihin perustuu suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan taloudellinen ja
sosiaalinen perusta, jonka hedelmiä porvaritkin mieluusti nautiskelevat. Esimerkiksi nimimerkki Eikka' satuilee eräästä työväenliikkeen saavutuksesta, ansiosidonnaisesta työttömyyspäivärahasta seuraavasti:

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=4500000000000333&posting=22000000027045568

”Holkerin hallituksen ministerit Matti Puhakka ja Ilkka Kanerva olivat työryhmän nokkamiehinä, missä ansiosidonnainen turva kasattiin kokoon. Ei näkynyt kommunisteja, SKDL:ää, eikä Vasemmistoliittoa siinä lamaan vieneessä hallitusessa.”

Todellisuudessa Holkerin hallituksessa, joka toimi 30. huhtikuuta 1987 - 26.huhtikuuta 1991 välisenä aikana, poistettiin -89 kesällä vain työttömyyskorvausten keston mukainen porrastus. Uudistus toteutettiin nostamalla kaikkien yli 200 päivää työttömänä olleiden päivärahaa. Tämän uudistuksen jälkeen ansiosidonnainen työttömyyspäiväraha on säilynyt vakiona 500 työttömyyspäivään asti. Porvareitten saavutukset yleensä työttömyyskorvausten suhteen rajoittuvat Sauli Niinistön esittämän tokaisun tyyppisiin ylimielisiin lausuntoihin: nimittäin ollessaan valtionvarainministerinä Niinistö ehdotti työttömyyskorvauksen porrastamista siten, että korvaus pienenisi työttömyyden pitkittyessä.

Ja miksi sitten työttömyyspäivärahaa -89 nostettiin ja porrastukset poistettiin, siksi koska ay-liike oli voimallisesti näin vaatinut jo 1980-luvun pulivälistä lähtien. Tämä käy ilmi SAK:n silloisista ohjelmista ja Metallityöväen Liiton Ahjo- sekä varsinkin kommunistivetoisen Rakennustyöläisten Liiton Rakentaja-lehden silloisista numeroista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu