PALVELUSETELI

Palveluseteleiden ihannointi jatkaa voittokulkuaan. Tosiasiaksi tulee ainakin kaksi asiaa.

Tarkoituksellisesti siirretään veronmaksajien rahoja yksityisiin voittoihin tähtääviin yrityksiin.

Näivetetään yhteiskunnan tuottamat palvelut. Tähän on pyritty monin tavoin kuntapalveluiden tuottamisessa. Terveydenhoito on erinomainen tarkastelun kohde. Sairaalaosastojen ja terveyskeskusten määräaikaiset sulkemiset ja työvoiman vähäisyys ovat tästä tarkoituksellisesta näivettämisestä esimerkkeijä. Palveluiden saatavuus on mahdoton, jos veronmaksajien rahat suunnataan yksityiseen voittoa tuottavaan yritystoimintaan.

Oikeisto on vankasti puolustanut paveluseteleitä molemmista syistä. Oikeiston tukivoima on yksityinen yritystoiminta. Vaalirahoitus saadaan niistä. Tässä yhteydessä voisi kysyä perystellusti onko kyse korruptoitumisesta laajassa mittakaavassa. Salakavalaasta suunnitelmallisuudesta.

Jatkossa keskusteltaneen siitä, että palveluseteli olisi arvoltaan vähintään noin 20 €. Tarkoittanee esimerkiksi vähintäänkin sairaanhoitajan tuntipalkkaa sosiaalikuluineen. Ja ilmeisesti jotakin jää yrityksellekin, joka sairaanhoitajan lähettää kotipalvelua suorittamaan. Luonnollisesti peritään myös potilaaltakin jotakin ja ainakin ehkä terveskeskusmaksun suuruinen korvaus.

Palveluseteli kattaa, kun se kohdistetaan yksityisten yritysten lääkäri-, sairaanhoitaja- ja laboratoriopalveluihin huomattavan osan kustannuksista. Tekee näistä yhteiskunnalta rahastavista yrityksistä entistä kannattavampaa toimintaa. Ne voivat jakaa entistä suurempia opitioita ja osinkoja.

Lähes jokaisella yksityisellä lääkäripalveluita tuottavalla yrityksellä on myös selkeätä sairaalatoimintaa. Nykyiselläänkin ne markkinoivat itseään sairaille moraalittomasti kertoen miten vähän jouduttekaan itse maksamaan, kun Kansaneläkelaitos korvaa jo kymmeniä prosentteja maksuista. Kansaneläkelaiton turvaa näiden palveluiden jatkuvan kannattavan ja voittoa tuottavan yritystoiminnan.

Lopputulema on, että yhteiskunnan terveyskeskusten ja sairaaloiden toiminta asianmukaisella tavalla tehdään mahdottomaksi, kun rahaa syötetään yksityisiin yrityksiin.
1234
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Helsingin kaupunki antoi jotain palveluseteliltä kuulostavaa, jotta olisi mahdollista mennä yksityiseen vanhainkotiin. Sitä maksettiin jopa 1500 euroa kuukaudessa. Kuulostaa hienolta?

Vähemmän hienoa on se, että se sama rahasumma otettiin pois julkisista hoitomenorahoista (tai mitä nimeltään olivatkaan!)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tarkkaaja kirjoitti:

Palveluseteleiden ihannointi jatkaa voittokulkuaan. Tosiasiaksi tulee ainakin kaksi asiaa.

Tarkoituksellisesti siirretään veronmaksajien rahoja yksityisiin voittoihin tähtääviin yrityksiin.

Näivetetään yhteiskunnan tuottamat palvelut. Tähän on pyritty monin tavoin kuntapalveluiden tuottamisessa. Terveydenhoito on erinomainen tarkastelun kohde. Sairaalaosastojen ja terveyskeskusten määräaikaiset sulkemiset ja työvoiman vähäisyys ovat tästä tarkoituksellisesta näivettämisestä esimerkkeijä. Palveluiden saatavuus on mahdoton, jos veronmaksajien rahat suunnataan yksityiseen voittoa tuottavaan yritystoimintaan.

Oikeisto on vankasti puolustanut paveluseteleitä molemmista syistä. Oikeiston tukivoima on yksityinen yritystoiminta. Vaalirahoitus saadaan niistä. Tässä yhteydessä voisi kysyä perystellusti onko kyse korruptoitumisesta laajassa mittakaavassa. Salakavalaasta suunnitelmallisuudesta.

Jatkossa keskusteltaneen siitä, että palveluseteli olisi arvoltaan vähintään noin 20 €. Tarkoittanee esimerkiksi vähintäänkin sairaanhoitajan tuntipalkkaa sosiaalikuluineen. Ja ilmeisesti jotakin jää yrityksellekin, joka sairaanhoitajan lähettää kotipalvelua suorittamaan. Luonnollisesti peritään myös potilaaltakin jotakin ja ainakin ehkä terveskeskusmaksun suuruinen korvaus.

Palveluseteli kattaa, kun se kohdistetaan yksityisten yritysten lääkäri-, sairaanhoitaja- ja laboratoriopalveluihin huomattavan osan kustannuksista. Tekee näistä yhteiskunnalta rahastavista yrityksistä entistä kannattavampaa toimintaa. Ne voivat jakaa entistä suurempia opitioita ja osinkoja.

Lähes jokaisella yksityisellä lääkäripalveluita tuottavalla yrityksellä on myös selkeätä sairaalatoimintaa. Nykyiselläänkin ne markkinoivat itseään sairaille moraalittomasti kertoen miten vähän jouduttekaan itse maksamaan, kun Kansaneläkelaitos korvaa jo kymmeniä prosentteja maksuista. Kansaneläkelaiton turvaa näiden palveluiden jatkuvan kannattavan ja voittoa tuottavan yritystoiminnan.

Lopputulema on, että yhteiskunnan terveyskeskusten ja sairaaloiden toiminta asianmukaisella tavalla tehdään mahdottomaksi, kun rahaa syötetään yksityisiin yrityksiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu