uppoava laiva

Johdanto
Olemme saaneet monia kysymyksiä sekä viime sijoitusjaksojen tuloksista Futuuri Poolissa että myös siitä, mitä tulee tapahtumaan siirryttäessä Flex Pooliin. Tämä on tärkeää, joten lue tarkasti.

Tämänhetkinen tilanne Futuuri Poolissa
Yritys, joka käy kauppaa Futuuri Poolin pääomilla, on muuttuneiden turvallisuusohjeiden vuoksi joutunut rutiinitarkastuksen kohteeksi, mikä tarkoittaa, että pääomat on juuri nyt jäädytetty eikä niillä käydä kauppaa. Tämän vuoksi Futuuri Poolin tuotto on ollut 0 % viimeisten kahden sijoitusjakson aikana. Tarkastus ei siis johdu mitenkään FXclubin tai sen yhteistyökumppanin tekemistä virheistä. Tarkastus voi kestää 3-6 kuukautta, tai joissakin tapauksissa vielä pidempään. Tämä tarkoittaa, että vielä jäljellä olevan tammikuisen tappion 7,3 %:n kiinni saaminen kestää hyvin kauan, ja se on edellytys, jotta voitaisiin siirtyä Futuuri Poolista Flex Pooliin.

Ratkaisu
Jos te haluatte, ja ainoastaan te voitte sen päättää, on olemassa yritys, joka on halukas lainaamaan yhtä suuren summan kuin Futuuri Poolissa, jotta Flex Pool voitaisiin käynnistää paljon ennen kuin olisi mahdollista tapahtuneen johdosta. Tämä mahdollisuus on syntynyt johtoryhmän kovan työn tuloksena.

Yritys, joka on halukas lainaamaan rahat, haluaa tietysti korvauksen, joka on 150 % tuottoa pääomalle. Onnistuneiden neuvottelujen tuloksena osapuolet ovat sopineet, että kustannus FXclubin jäsenille on vain 15 %.

Sijoituksesi on siis mahdollista siirtää Futuuri Poolista Flex Pooliin. Tämän kustannus on 15 % Futuuri Pooliin sijotetusta pääomasta, joka veloitetaan ennen kuin varat siirretään Flex Pooliin. Tästä summasta vähennetään vielä uusinvestoinneista menevä 5 % korvaus.

Teillä, joilla on pääomia Futuuri Poolissa, on nyt kolme vaihtoehtoa valittavana:

1.
Siirrän sijoitukseni Flex Pooliin, jonka kustannus on 15 % sekä 5 %:n siirtokulut. Flex Poolin ehdot ovat seuraavat:

Alkaa: 1. elokuuta 2007
Pääoma sidottu:´12 kuukautta
Tuottoa ei makseta kahtena ensimmäisenä kuukautena.
Ensimmäinen tuoton maksu kolmannen kuukauden jälkeen.
Tästä eteenpäin kuukausittain kunnes 12 kuukautta on kulunut.
Pääoma sekä 150 %:n bruttotuotto taataan.

2.
EN halua siirtää pääomaani Futuuri Poolista, mutta haluan nostaa pääomani pois 6 kuukauden kiinnioloajan päätyttyä ja maksaa nostosta 15 % pääomasta.

3.
EN halua siirtää pääomaani Futuuri Poolista enkä halua maksaa 15 %:n kustannusta. Odotan, kunnes pääomani kiinnioloaika sekä käynnissä oleva tarkastus päättyy, ennen kuin nostan pääomani pois.

Minkä tahansa vaihtoehdon valitsetkin, sinun TÄYTYY VIIMEISTÄÄN 30. kesäkuuta klo 14. GMT (Suomi 3 GMT kesäaika) mennessä ilmoittaa valintasi. Tiedota päätöksestäsi meille osoitteeseen [email protected] ja liitä siihen seuraavat tiedot:

Käyttäjätunnus:xxx
Vaihtoehto 1,2 tai 3
Sijoituksen ID: ID xxxx

Ylläoleva tarkoittaa, että mahdollisuus sijoittaa Futuuri Pooliin katoaa jäsensivuilta, koska kauppaa ei toistaiseksi käydä.

Seuraava koskee niitä, jotka ovat sijoittaneet 1. kesäkuuta ja 15. kesäkuuta välisenä aikana:

Kaikilla, jotka ovat sijoittaneet 1.-15. kesäkuuta välisenä aikana Futuuri Pooliin, on mahdollisuus saada pääomansa takaisin, koska niitä ei vielä ole ehditty lähettää kaupankäyntiin.

Mahdollisuus täydentää 29. kesäkuuta asti Kaikilla Futuuri Pooliin sijoittaneilla on tapahtuneen johdosta mahdollisuus täydentää sijoitustaan Flex Poolissa. Halutessanne voitte ottaa yhteyttä sähköpostilla osoitteeseen [email protected] seuraavalla tavalla:

Otsikko:
Flex Pool komplement
Tekstiin:
Käyttäjätunnus, kuinka paljon haluatte täydentää ja mille sijoitus ID:lle täydennys tulee.

Kysymykset osoitteeseen [email protected]. Vastausaika voi vaihdella sähköpostien määristä johtuen. Varautukaa pitempään vastausaikaan.

Lopuksi
Voimme vain toivoa, että te jäsenet ymmärrätte, että tätä valitettavaa tilannetta EI ole aiheuttanut FXclub tai sen yhteistyökumppanit. Toivomme, että ymmärrätte meidän tehneen kaikkemme, jotta yllä olevat ratkaisut on voitu esittää teille.

FXclub johto
4589
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Samaa paskaa: "Juuri nyt" on vähän MUISTA johtuvia hankaluuksia, mutta kun MAKSAT LISÄÄ, niin me sankarit hoidamme asian kuntoon - ja itsemme etelämeren saarelle 10v ja päiväksi.

Äänestä
  • ...vakavasti otettava sijoitusfirma joka ohjeistaa asiakkaitaan Suomi24 tai minkä tahansa keskustelupalstan kauttaa???? Haloo!!!!!!!

    Äänestä

  • sanokaa yksi... kirjoitti:

    ...vakavasti otettava sijoitusfirma joka ohjeistaa asiakkaitaan Suomi24 tai minkä tahansa keskustelupalstan kauttaa???? Haloo!!!!!!!

    Vippaisitko mulle vitosen (tarkoittaa tuhatta)? Saat takaisin parin vuoden päästä tuplana takaisin, ihan varmasti. Kaverit pyörittää raharulettia ja tuotto on taattua. Sileitä seteleitä tulee vino pino ja voit unohtaa rahahuolet. Jos kiinnostaa vastaa pian, tarjous on voimassa vain aamuun saakka.
    Kai sulla löysää on tuonverran, jotta pääset kunnon apajalle!

    Äänestä

Sijoita vielä vähän lisää...niin ..älkää helvetissä sotkeko käsiänne tuollaseen rosvohommaan!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


natisee liitoksissaan kirjoitti:

Johdanto
Olemme saaneet monia kysymyksiä sekä viime sijoitusjaksojen tuloksista Futuuri Poolissa että myös siitä, mitä tulee tapahtumaan siirryttäessä Flex Pooliin. Tämä on tärkeää, joten lue tarkasti.

Tämänhetkinen tilanne Futuuri Poolissa
Yritys, joka käy kauppaa Futuuri Poolin pääomilla, on muuttuneiden turvallisuusohjeiden vuoksi joutunut rutiinitarkastuksen kohteeksi, mikä tarkoittaa, että pääomat on juuri nyt jäädytetty eikä niillä käydä kauppaa. Tämän vuoksi Futuuri Poolin tuotto on ollut 0 % viimeisten kahden sijoitusjakson aikana. Tarkastus ei siis johdu mitenkään FXclubin tai sen yhteistyökumppanin tekemistä virheistä. Tarkastus voi kestää 3-6 kuukautta, tai joissakin tapauksissa vielä pidempään. Tämä tarkoittaa, että vielä jäljellä olevan tammikuisen tappion 7,3 %:n kiinni saaminen kestää hyvin kauan, ja se on edellytys, jotta voitaisiin siirtyä Futuuri Poolista Flex Pooliin.

Ratkaisu
Jos te haluatte, ja ainoastaan te voitte sen päättää, on olemassa yritys, joka on halukas lainaamaan yhtä suuren summan kuin Futuuri Poolissa, jotta Flex Pool voitaisiin käynnistää paljon ennen kuin olisi mahdollista tapahtuneen johdosta. Tämä mahdollisuus on syntynyt johtoryhmän kovan työn tuloksena.

Yritys, joka on halukas lainaamaan rahat, haluaa tietysti korvauksen, joka on 150 % tuottoa pääomalle. Onnistuneiden neuvottelujen tuloksena osapuolet ovat sopineet, että kustannus FXclubin jäsenille on vain 15 %.

Sijoituksesi on siis mahdollista siirtää Futuuri Poolista Flex Pooliin. Tämän kustannus on 15 % Futuuri Pooliin sijotetusta pääomasta, joka veloitetaan ennen kuin varat siirretään Flex Pooliin. Tästä summasta vähennetään vielä uusinvestoinneista menevä 5 % korvaus.

Teillä, joilla on pääomia Futuuri Poolissa, on nyt kolme vaihtoehtoa valittavana:

1.
Siirrän sijoitukseni Flex Pooliin, jonka kustannus on 15 % sekä 5 %:n siirtokulut. Flex Poolin ehdot ovat seuraavat:

Alkaa: 1. elokuuta 2007
Pääoma sidottu:´12 kuukautta
Tuottoa ei makseta kahtena ensimmäisenä kuukautena.
Ensimmäinen tuoton maksu kolmannen kuukauden jälkeen.
Tästä eteenpäin kuukausittain kunnes 12 kuukautta on kulunut.
Pääoma sekä 150 %:n bruttotuotto taataan.

2.
EN halua siirtää pääomaani Futuuri Poolista, mutta haluan nostaa pääomani pois 6 kuukauden kiinnioloajan päätyttyä ja maksaa nostosta 15 % pääomasta.

3.
EN halua siirtää pääomaani Futuuri Poolista enkä halua maksaa 15 %:n kustannusta. Odotan, kunnes pääomani kiinnioloaika sekä käynnissä oleva tarkastus päättyy, ennen kuin nostan pääomani pois.

Minkä tahansa vaihtoehdon valitsetkin, sinun TÄYTYY VIIMEISTÄÄN 30. kesäkuuta klo 14. GMT (Suomi 3 GMT kesäaika) mennessä ilmoittaa valintasi. Tiedota päätöksestäsi meille osoitteeseen [email protected] ja liitä siihen seuraavat tiedot:

Käyttäjätunnus:xxx
Vaihtoehto 1,2 tai 3
Sijoituksen ID: ID xxxx

Ylläoleva tarkoittaa, että mahdollisuus sijoittaa Futuuri Pooliin katoaa jäsensivuilta, koska kauppaa ei toistaiseksi käydä.

Seuraava koskee niitä, jotka ovat sijoittaneet 1. kesäkuuta ja 15. kesäkuuta välisenä aikana:

Kaikilla, jotka ovat sijoittaneet 1.-15. kesäkuuta välisenä aikana Futuuri Pooliin, on mahdollisuus saada pääomansa takaisin, koska niitä ei vielä ole ehditty lähettää kaupankäyntiin.

Mahdollisuus täydentää 29. kesäkuuta asti Kaikilla Futuuri Pooliin sijoittaneilla on tapahtuneen johdosta mahdollisuus täydentää sijoitustaan Flex Poolissa. Halutessanne voitte ottaa yhteyttä sähköpostilla osoitteeseen [email protected] seuraavalla tavalla:

Otsikko:
Flex Pool komplement
Tekstiin:
Käyttäjätunnus, kuinka paljon haluatte täydentää ja mille sijoitus ID:lle täydennys tulee.

Kysymykset osoitteeseen [email protected]. Vastausaika voi vaihdella sähköpostien määristä johtuen. Varautukaa pitempään vastausaikaan.

Lopuksi
Voimme vain toivoa, että te jäsenet ymmärrätte, että tätä valitettavaa tilannetta EI ole aiheuttanut FXclub tai sen yhteistyökumppanit. Toivomme, että ymmärrätte meidän tehneen kaikkemme, jotta yllä olevat ratkaisut on voitu esittää teille.

FXclub johto

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu